Seuraa meitä somessa:
TwiittaaNaiset
Puijo Wolley - JymyVolley
06.10.2024
Nilsiään pohjalaisvieraita
Aika ja paikka: 6.10.2024 klo 17:00 Nilsiän liikuntahalli
Edeltävät ottelut: Puijo on kohdannut hallitsevan mestarin Pölkky Kuusamon kahdesti. Luolan avajaisottelussa kotijoukkue onnistui kääntämään pelin kulun kahden erän jälkeen ja vei voiton 3-2. Seuraavana päivänä Muhoksella oli eri ääni kellossa: kuopiolaisten peli oli umpisolmussa. Myös Pölkyn ottelu sai 3-1 -voittoa synkentävän käänteen, kun Oona Pennanen loukkaantui, ja joukkueen sairastupa täyttyi äärimmilleen. JymyVolley otti kauden avauksessaan nokkaan OrPolta suoraan 0-3, mutta voitti kotonaan Arctic Volleyn samoin luvuin.
Lähtökohdat: Kahden kierroksen jälkeen ei voi arvioida voimasuhteita, mutta ainakin Puijo Wolley haluaa varmasti pelata laadukkaan ottelun Muhoksella nähdyn jälkeen. JymyVolley syötti ArVoa vastaan kolmessa erässä 14 ässää, joten kotijoukkueen vastaanoton tulee olla hereillä. Jos vastaanotto onnistuu ja passi on kohdallaan, saa nurmolaisten torjunta töitä. Mielenkiintoa lisää pelipaikka Nilsiässä, joka on molemmille joukkueille hieman vieraampi sali.
Päävalmentaja Pekka Seppänen: ”Jymyn pelissä näkyy Jukka Tuovisen kädenjälki ja se, että joukkue on päässyt yhdessä aloittamaan harjoituskauden hyvissä ajoin ennen muita joukkueita. Vuodenaikaan nähden se tekee tasaista suorittamista perusasioissa. Syksyn harjoitusottelusta Jymyä vastaan jäi mieleen Aino Kantokosken ennakkoluuloton ja kovakätinen hyökkäyspeli.”
Seuraa heitä: Puijoon täksi kaudeksi saatu Teija Vuorenmaa on esiinyt pirteästi. Kauden avauksessa hän pelasi nousujohteisen matsin ja hyökkäsi hyvällä tappoprosentilla. JymyVolleyn Sofia Cuartas on niin ikään saanut rutosti passeja: Kahdessa kolmieräisessä matsissa 40 ja 41 kappaletta.
Otteluisäntinä K-Rauta Nilsiä, V.P. Airaksinen ja Nilsiän Rakennus.