- Kyllä me tänne voittamaan tultiin, mutta Akaa riisui meidät aseista. Joitakin hyviä hetkiä oli sekä ensimmäisessä että kolmannessa erässä. Ne pitäisi pystyä hyödyntämään. No, torstaina on Hollihaassa taas uusi koitos. Kyllä me pystymme tästä parempaan, vakuutti Tiikerien valmentaja Mikko Keskisipilä ottelun tauottua.
Ensimmäisen välierän kaikki kolme erää olivat pisteiden valossa lähes toistensa kopioita. Joukkueet etenivät tasapäisesti kymmenen pisteen tietämille. Sen jälkeen Akaa-Volleyn tasaisempi suorittaminen alkoi tuottaa hedelmää.
Ensimmäisen erän kulminaatiopiste nähtiin Akaan Sebastian Pozo Hernandezin syöttövuorolla. Useita vaikeita aloituksia ja pari ässää sinne mukaan. Näin edettiin tilanteesta 11-9 aina lukemiin 16-10. Erä päättyi Akaalaisten voitettua painopallon.
Toisessa erässä ratkaiseva ero kasvoi Antti Taposen syöttäessä. Leijat purivat niin, että pistetaulu näytti 17-10, kun keskipelaaja lopulta väistyi syöttöviivalta. Erästä kannatta mainita myös vähitellen kuntoutuvan tiikerihakkuri Oskari Keskisen vierailu tositoimissa. Eräpallon sijoitti Akaan kapteeni Niklas Seppänen kokkolalaisten torjunnan välistä Akaa Areenan lattiaan.
Kolmannessa erässä kotijoukkueen ote jämäköityi hieman aiemmin. lukemiin 7-7 edettiin tasaisesti. Tilanteessa 11-7 Tiikerien valmentaja Mikko Keskisipilä purnasi tuomiosta niin pitkään, että sai lopulta katsella päätuomari Aron keltaista korttia. Tuota piste-eroa vieraat eivät enää saaneet kurottua umpeen, vaan Akaa-Volley eteni otteluvoittoon helpon näköisesti. Ottelun viimeisen pisteen takoi Taponen keskitontilta.
Tiikerilaumasta palkittiin Nico Mäki-Valtari, joka lupasi, että joukkue löytää paremman vireen seuraavaan koitokseen.
- Ei lähtenyt ihan kuin Savo Volleyta vastaan. Mutta on tästä hyvä jatkaa. Pitää vaan löytää keinot Akaan horjuttamiseen.
Seppänen lupasi joukkueensa pitävän tiukasti takin kiinni jatkossakin.
- Hollihaka on vierasjoukkueelle hankala sali. Ei sinne kannata takki auki lähteä. Jospa saisimme hyökkäyspelimme pidettyä yhtä tehokkaana (61%) torstai-illassa.
Akaan valmentaja Olli Kunnari oli varma, että joukkue ei lähde leijumaan selkeä voiton jälkeen.
- Oli meiltä kokonaisvaltaisesti parempaa tekemistä kuin KyKy-Betsetiä vastaan. Tiedämme, että Tiikerit on vaarallinen joukkue etenkin kotisalissaan. Ei ole varaa lähteä sinne ylimielisenä.
Välieräsarja jatkuu siis tulevana torstaina Kokkolassa.
Akaa-Volley - Tiikerit 3-0
25–18, 25–18, 25–16
Koti:Jasper 15/+10, Pozo Herna 14/+8, Seppänen 11/+9
Vieras:Murch 11/+5, Mäki-Valta 10/+3, Schreck 5/+4
MVP:t
Niklas Seppänen, Akaa-Volley
Nico Mäki-Valatri, Kokkolan Tiikerit
Katsojia 627
Ottelukuvat
Ottelutilasto
Ottelusarjan tilanne 1-0 Akaa-Volleylle, neljällä voitolla finaaleihin
Akaa-Volley (1) - Kokkolan Tiikerit (6)
TO 10.4. klo 18:30 Kokkola
PE 11.4. klo 18:30 Kokkola
MA 14.4. klo 18:30 Akaa
Tarvittaessa:
TI 15.4. klo 18:30 Akaa
PE 18.4. klo 18:30 Kokkola
LA 19.4. klo 18:30 Akaa