Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley jyräsi cupmestarit - Hurrikaanille cuprevanssi Kokkolassa - Ettalle makea kotivoitto Ducksista

29.01.2022

Miesten lauantaitriplassa Akaa-Volley otti jopa murskaavan kotivoiton liigakärjestä ja tuoreesta cupmestarista Savo Volleysta. Hurrikaani-Loimaa puolestaan kuittaili pikaisesti kalavelkojaan Tiikereistä vierasvoitolla ja Etta puolestaan taisteli viisieräisestä voiton Vantaa Ducksista.

Hurrikaani tulitti syötöillään pohjan Tiikereiden kaatoon

16 ässäsyöttöä. Se on paljon yhteen otteluun. Siinä onnistui Hurrikaani, kun joukkue vieraili Kokkolassa. Kolmesti oli Tiikerit tällä kaudella kukistanut Hurrikaanin, mutta lauantaina vierasjoukkue sai revanssin.

Ottelu Kokkolassa päättyi 1-3, erät 19-25, 24-26, 25-19 ja 22-25.

Avauserässä nähtiin vierailta peräti kuusi ässää. Miro Leinonen syötti kaksi ässää putkeen ja Hurrikaani johti 10-5. Vieraiden vaikeat syötöt saivat jatkoa ja Tiikereiden ollessa 7-14 tappiolla, kotijoukkue käytti toisen aikalisän.

Jere Mäkinen osaa myös passarin tehtävät. Jere passasi ja Antti Leppälä iski kavennuksen 9-14. Jere passasi ja Joska Försti löi 10-14. Hurrikaani oli erän lopussa vahvempi.

Toisessa erässä Tiikerit oli ajoittain niskan päällä, johtaen muun muassa 11-6 ja 15-10. Luka Marttilan ässällä kavennus 14-15 ja johtoasema 16-15.

Sitten edettiin tasatahtiin, mutta Hurrikaani oli lopussa terävämpi.

Kolmas erä oli pitkään tasainen, kunne Tiikerit nykäisi sen lopussa. Neljännen alussa Tiikerit johti 2-0 ja 3-1.

Ropponen syötti kaksi ässää: 3-3 ja 5-3 ja Marttilan ässällä 7-4.

Hurrikaani pysyi edellä ja Aleksi Muukkonen sai kunnian päättää ottelun.

Tiikerit oli jälleen myynyt runsaasti tukilippuja ja siitä seura on erittäin kiitollinen!

Antti Ropponen, Hurrikaani:

-Ei kauheasti paineita otettu. Rento meininki ja hyvä fiilis.
-Aiemmissa kohtaamisissa on hieman kipinöinyt, mutta nyt oli leppoisa meininki.
-Oltiin nälkäisempiä ja luotettiin omaan tekemiseen.

Luka Marttila, Hurrikaani:

-Kolmesti on Tiikereiltä otettu takkiin. Nyt oli kiva voittaa.
-Syöttö toimi hyvin ja virheet pysyivät kurissa.

Oskari Keskinen, Tiikerit:

-Kaveri syötti pirun lujaa. Sen verran olivat edellä.
-Ei huonolle hävitty.
-Ei meidänkään syöttöpeli huonoa ollut, mutta kaveri oli napsun verran parempi.


Jussi Heino, Hurrikaani:

-Syöttö oli kauden parasta.
-Pojat saivat vapaat kädet. Se rentoutti meidän peliämme.
-Hyvin pitkälle peli ratkesi syöttöruudussa. Virheitä tehtiin vähän.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Hurrikaani ansaitsi voiton.
-Ei tuollaista syöttöjoukkuetta ole aiemmin tällä kaudella Hollihaassa nähty.
-16 ässää on aivan liikaa. Ainakin osa niistä olisi pitänyt selvittää.
-Meillä on takana parin kuukauden hyvä pätkä. Näitä vaikeampiakin pelejä tulee.

Tiikerit - Hurrikaani Loimaa 1-3
19-25, 24-26, 25-19, 22-25
Koti:Keskinen 21/+16,Mäkinen 12/+0,Leppälä 10/+8
Vieras:Marttila 26/+12,Ropponen 18/+11,Muukkonen 11/+4
Ässät 3-16, syöttövirheet 12-14, torjunnat 9-3, hyökkäys% 42-46, vastaanotto% 40-39.

Joukkueiden MVP:t
Oskari Keskinen, Tiikerit
Luka Marttila, Hurrikaani

PROlibero
Ville Sihvonen, Tiikerit

Ottelutilasto

Akaa-Volley niisti Savo Volleyn selkeästi 3 – 0

Akaa-Volley esitti kauden iloisinta peliään savolaisvieraita vastaan. Joukkue osoitti, että on vahva mitaliehdokas kaudella 2021-22, kunhan kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Tuore cup-mestari Savo Volley sai lähteä Akaasta tyhjin käsin sankan pyryn keskelle. Lukemat 3-0 (25-16,25-23,25-17) eivät Timo Tolvasta juuri lämmittäneet.

- Meidän peli oli tänään kuin tuo keli tuolla ulkona, sanaili savolaisvalmentaja ottelun jälkeen.

Tolvanen viittasi ulkona riehuvaan Valtteri-myrskyyn, joka varmasti hidasti Savo Volleyn kotimatkaa tunnilla tai ehkä jopa parilla.
Savo Volley lähti koitokseen kokoonpanolla Michael Michelau, Alexej Zhbankov, Olli-Pekka ’Lelu’ Ojansivu, Fedor Ivanov, Andrus Raadik ja Jakub Kovac. Liberona hääri tuttuun tapaan vikkelä Nose Shohei. Sama kokoonpano pelasi vielä toisenkin erän. Kolmanteen erään Tolvanen vaihtoi alavireisesti pelanneen Lelun tilalle Mikko Räsäsen. Antti Siltalaa ei kokoonpanossa nähty. Olisiko kokenutta kehäkettua kaivattu Toijalan Monarilla?

Akaa-Volleyn peli kulki kuin unelma toisen erän puolivälin hienoista notkahdusta lukuun ottamatta. Miksipä valmentaja Olli Kunnari olisi siis vaihtoja ottanut. Koko ottelu mentiin miehistöllä Joni Mikkonen, Anton Välimaa, Urpo Sivula, Sauli Sinkkonen, Kristo Kollo ja Panu Pitkänen. Vastaanoton ja puolustuksen lukkona tutusti Voitto Köykkä. Kasimir Vuorinen kävi joka erässä syöttövaihdossa.
Ottelun ensimmäinen pallo kertoi, mitä tuleman pitää. Akaan kapteeni Mikkonen takoi nelospaikalta pallon Lelun käsien kautta leveäksi. Pitkään liigassa pelanneet sarjajyrät ja hyvät kaverukset välttelivät katsomasta toisiaan silmiin tilanteen jälkeen. Varmasti ainakin Mikkosen teki mieli vilkuilla.



Savo Volley aloitti ottelun erittäin kovalla ja virheettömällä syöttöpelillä. Se ei kuitenkaan onnistunut rikkomaan Akaan tunnetusti hyvää vastaanottoa. Kotijoukkueen hiha- ja hyökkäyspeli kulkivat molemmat 67 prosentin tehoilla ensimmäisessä erässä.
Kakkoserä oli lipsahtaa kotijoukkueen käsistä. Savo johti aivan erän lopussa lukemin 18-22, kun Sauli Sinkkonen astui syöttöviivalle. Kovat hyppyleijat tekivät jälleen kerran tuhojaan ja Akaa-Volley nousi takaa aina erävoittoon asti. Erän ja koko ottelun kohokohdaksi nousi Köykän katsomosta hakema pallo, jonka Mikkonen takoi kuutospaikalta akaalaisten pisteeksi.

- En minä sitä passiksi erityisesti tarkoittanut. Kunhan hai pallon peliin, sanaili vaatimaton Köykkä pelin jälkeisessä haastattelussa.
Kolmanteen erään Akaa-Volley sai lentävän alun, kun jokainen hyökkäys onnistui. Taululla loistivat nopeasti lukemat 5-0. Toki heti perään joukkueelle sattui useita virheitä ja Savo nousi tilanteeseen 5-4. Vähitellen kotijoukkue kuitenkin hivuttautui karkumatkalle eikä Tolvasella ollut tilanteeseen ratkaisua. Numeroissa 17-10 Fedor Ivanov vaihdettiin Ilja Ivanoviin, mutta sekään ei ottelua kääntänyt.



- Pelasimme tänään liian löysästi. Kun Akaa-Volleyn puolustus onnistuu noin hyvin, huonolla hyökkäyksellä (38%) ei pärjää, tunnusti Zhbankov ottelun jälkeen.

Akaan Köykkä oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen.


- Hyvää tekemistä meiltä tänään. Harjoituksissa on ollut hyvä meininki ja saatiin se sama siirrettyä kentälle tänään.

Olli Kunnarilla oli varaa jopa leikinlaskuun haastattelussa.

- Joo, kun Savo tappeli cupin lopputurnauksessa, me istuimme pilkillä. Kun lisäksi nyt on ollut hyviä treenejä, tulos oli tämmöinen.
Tolvanen moitti koko joukkuetta – itseään myös.

- Ei riitä, että ollaan läsnä. Pitäisi myös pelata. Hävisimme jokaisella osa-alueella Akaa-Volleylle. Nyt pitää hieman miettiä tulevaa. Huomiseksi on sovittu vapaapäivä; pitää varmaan mennä Puijolle hiihtämään ja pohtimaan kuvioita.

Akaa-Volley - Savo Volley 3-0
25-16, 25-23, 25-17
Koti:Sivula 13/+10,Kollo 10/+5,Mikkonen 6/+4
Vieras:Raadik 9/+3,Michelau 7/+4,Zhbankov 6/+4

Joukkueiden MVP:t
Akaa: Voitto Köykkä
Savo: Nose Shohei

PROlibero
Voitto Köykkä, Akaa-Volley

Ottelutilasto

Ettalle jännittävien vaiheiden jälkeen ensimmäinen voitto Ducksista yli vuoteen


Ettan ja Vantaa Ducksin välisillä otteluilla on ollut tapana olla pitkiä ja tunteikkaita otatuksia, eikä tämä lauantai-ilta Oulussa tuonut poikkeusta. Ouluhallilla nähtiin jälleen täydet viisi erää, ja marginaalit olivat äärimmäisen pieniä. Ensimmäisen erän vantaalaiset voittivat täysin pystyyn ja rallatellen, mutta Ettan keskiviikon Lakkapää-ottelusta huomattavasti parantunut hyökkäyspeli ja sitkeys tuottivat tänään tulosta, kun kotijoukkue kaatoi Ducksin jännittävässä ottelussa lukemin 3-2 (13-25, 25-18, 25-19, 22-25, 15-12).

Ettan avaus: Haapakoski, Marttila, Hänninen, Pennanen, Niinivaara, Väisänen, Hakala (L)

Ducksin avaus: Väänänen, Rastamo, Kyrölä, Kattelus K, Lehtonen, Seppälä, Vuorinen (L).

Ottelu lähti käyntiin kotijoukkueen kannalta katastrofaalisesti, kun Ducksit painelivat 0-4 -johtoon, ja Etta-käskijä Olli Kuoksa joutui käyttämään ottelun ensimmäisen aikalisän jo neljän pelatun pallon jälkeen. Tämä ei kuitenkaan herätellyt joukkuetta alkuunkaan, joten uudella aikalisällä yritettiin uudelleen lukemissa 3-9 vierasjoukkueen Alek Rastamon fiksujen hyökkäysten viedessä Ducksia koko ajan kauemmas johtoon. Numeroissa 5-13, aikalisien loputtua kesken, nähtiin Ettan tuplavaihto, kun sekä passari Niko Haapakoski että hakkuri Janne Marttila saivat tehdä tilaa Janne Pyhäjärvelle ja liigadebyyttinsä ainakin Ouluhallille tehneelle Heikki Sipolalle. Eron venyessä jo 6-16, tuli lepäämään penkille myös Eetu Pennanen, jonka korvasi vielä isompi kasa kokemusta Teppo Heikkilän muodossa. Tilanteessa 8-18 Ducksilta kentälle vaihdettu Nico Mäki-Valtari sai takoa kasan pisteitä Ettan heppoista torjuntaa ja puolustusta vastaan, ja vieraat veivät erän Mäki-Valtarin ässäsyötöllä tylyin lukemin 13-25.

Toiseen erään nähtiinkin sitten tukevasti sisuuntunut Etta. Kotijoukkue paineli heti alkajaisiksi neljän pisteen johtoon eritoten kauden parhaan pelinsä pelanneen Niko Haapakosken (5/+4) ja illan parhaana palkitun Nuutti Niinivaaran (6/+4) saumattoman yhteistyön tuloksena. Haapakoski taiteili erään kolme omaa hyökkäyspistettä, yhden ässän ja yhden torjunnan, ja jakeli palloa onnistuneesti loistavasti 80%:n hyökkäystehoilla erän takoneelle Niinivaaralle. Janne Marttila alkoi niin ikään löytää viimeiset neljä erää kadoksissa ollutta jyväänsä ja takoi erään viisi hyökkäyspistettä. Passeja olisi toki ollut mistä tehdä enemmänkin, mutta onnistumiset tulivat tärkeisiin paikkoihin. Vieraiden Alek Rastamo jatkoi hirmuisia tehojaan, pistein 7/+5 Alek oli joukkueensa tehokkain, mutta jäi aivan liian yksin. Etta onnistui kasvattamaan johtoaan tasaisesti, ja Nuutti Niinivaaran komeilla hyökkäyksillä kotijoukkue tasoitti erät pitkälle tauolle lähdettäessä lukemin 25-18.

Kolmanteen erään Ducks vaihtoi Kattelukset päikseen, kun vanhempi veli Kalle sai tehdä tilaa nuoremmalle veljelle Villelle. Erä alkoi aiempia tasaisemmin, mutta Etta onnistui alun jälkeen nyhtämään jälleen pienen johdon. Etta takoi palloa rataan monipuolisesti kaikilta paikoilta Ducksin sorruttua suoriin virheisiin. Ottelun keskitorjujana aloittanut Iiro Seppälä sai tehdä tilanteessa 8-6 onnistuneen hyökkäyksen jälkeen tilaa avauksesta puuttuneelle Keenan Sandersille, ja tästä Ducks saikin hieman uutta virtaa, ja kuroi viiden pisteen eron takaisin kolmeen. Ettan aikalisä tilanteessa 18-15 toi puolestaan kotijoukkueelle tukevan buustin pelaamiseen, ja yleispelaajien ruudikkailla hyökkäyksillä Etta marssi erässä eteen. Tilanteessa 23-18 myös Atte Kyrölä kutsuttiin vaihtoon, ja vieraita herätettiin Marko Määttäsen terävän olkapään viuhunnalla, mutta kovasta hyökkäyksestä huolimatta Eetu Pennanen takoi Ettalle ensimmäisen sarjapisteen numeroin 25-19.

Neljäs erä alkoi puolestaan Ducksin komennossa, kun Etta ei ollut alussa hereillä. Jälleen illan aikana 7 torjuntapistettä napsinut Lauri Lehtonen yhdessä Rastamon kanssa takoivat palloa hurjalla prosentilla rataan, mutta kotijoukkue pysyi vieraiden tuntumassa. Etta onnistui varsinkin yleispelaajien onnistuneilla hyökkäyksillä ja torjunnoilla pysymään lähettyvillä, mutta ihan kiinni Etta ei vieraita saanut ennen ihan loppua. Orastavat kirit jäivät piippuun kun kovuus vastahyökkäyksissä ei ihan riittänyt. Eetu Pennanen kannatteli joukkuetta hyökkäyksillään, ja onnistui tuomaan kotijoukkueen 21-21 -tasatilanteeseen, kunnes edellisessä erässä vaihdosta peliin tullut Marko Määttänen asteli syöttöruutuun. Rastamon hyökkäyksellä ja torjunnalla sekä Määttäsen ässällä Ducks pääsi jo eräpalloon, ja vahvan erän pelannut Lauri Lehtonen sai kunnian lyödä trillerin viidenteen erään lukemin 22-25.

Viides erä alkoi tasaisesti, mutta erän puolenvälin Pennanen otti kotijoukkueen reppuselkään. Tehot 6/+4 siivittivät kotijoukkueen taistelemaan hirmuisesti, mutta vastapuolella Marko Määttänen takoi palloa vastaan tehoin 5/+5. Viimeisessä erässä vieraiden Määttänen jäi kuitenkin kovin yksin Ettan painaessa palloa kenttään joka paikalta äärimmäisen tehokkaasti. Kotijoukkue taisteli jokaisesta palloista kuin Urheilutalon parhaina aikoina, ja Ducksin pajatso alkoi jo osoittaa tyhjenemisen merkkejä, kun pallo ei enää tahtonut Määttästä lukuunottamatta enää kuolla. Etta oli ottelupallosta jo tukevantuntuisessa johdossa, mutta vieraat tekivät ottelun vielä jännäksi selvittämällä ensimmäiset kolme eräpalloa. Kuin kirsikkana komean erän päätteeksi Eetu Pennanen sai kunnian painaa ottelun ratkaisseen hyökkäykset suorastaan hävyttömän jyrkkään viistoon, ja Ettalle palkinnoksi toinen perättäinen kotivoitto ja ensimmäinen voitto Vantaa Ducksista sitten lokakuun 2019.

Nuutti Niinivaara, Etta: Keskiviikkona Rovaniemeltä ei jääny kovin hyvä fiilis, sieltä jäi varmasti kaikilta jotain hampaankoloon. Erien ja otteluiden alkuihin täytyy keksiä jotain, niissä ollaan järjestään jossain ihan muualla ku pelihallissa. Alut kun saadaan kuntoon ja pidetään hyökkäysvirhekontrolli kurissa niin varmasti toimii tämä meidän systeemi.

Olli Kuoksa, Etta:

- Hyvältä tuntuu. Parannettiin edellisestä pelistä hyvän vastaanoton hyökkäystä kymmenen pinnaa, ja se auttoi voittoon. Torjunta-puolustus jauhaa hyvin vaikkei suoria torjunpisteitä niin paljoa tulekaan. Olen tyytyväinen meidän jatkumoon torjunta-puolustuksessa, hyökkäyspeliin täytyy vielä saada samanlainen jatkumo. Loppukaudella ei enää ole paljoa aikaa muuhun kuin valmistautumiseen ja peleihin.

Alek Rastamo, Ducks:

- En ole hirveen tyytyväinen omaan tai joukkueenkaan suorituksiin tänään. Eka erä oli jees, mutta sitten peli notkahti eikä pystytty toipumaan enää.

Juho Rajala, Ducks:

- Eka erä tuli vähän turhan helposti, meiltä ei siinä vielä ihmeitä vaadittu. Kaveri oli valmis tänään valmis pelaamaan, ja sai toisesta erästä eteenpäin pelirytmistä kiinni. Etta pelasi tänään rosteriin nähden maksimisuorituksen. Viimeisessä erässä ei riittänyt meillä enää puristus, vastaanotto katosi käytännössä kokonaan ja tuli suoria hyökkäysvirheitä liikaa että ois voitu tosissaan haastaa.

Etta - Ducks 3-2
13-25, 25-18, 25-19, 22-25, 15-12
Koti:Pennanen 20/+13,Marttila 18/+8,Niinivaara 15/+8
Vieras:Rastamo 23/+12,Lehtonen 12/+11,Määttänen 10/+9

Joukkueiden MVP:t
Nuutti Niinivaara, Etta
Alek Rastamo, Ducks.

PROlibero:
Anssi Hakala, Etta

Ottelutilasto

  Takaisin