Ottelun avauserä oli ”yhtä maalia”. Akaa-Volley hallitsi tapahtumia erän alusta loppuun asti. Akaa-Volleyn torjuntapeli oli hyvää, samoin syöttö ja vastaanotto. Akaa oli edellä, joka osa-alueella.
Toisen erän alku lupaili samaa. Ensin torjuntapiste ja sitten Ilja Ivanovin ässä, 2-0 vieraille. Mutta, pikkuhiljaa heräsi tiikerilauma. Walter Schreck torjui 5-5. Jiri Srb syötti ässän, 12-9 ja Akaa otti aikalisän. Jere Mäkisen ässällä 17-14 ja vieraat käyttivät toisen aikalisänsä.
Petteri Tyynismaan ässällä vieraat kavensivat, 16-17. Sitten Tiikerit löysi hurmoksen ja erän loppu oli kotijoukkueen hallintaa.
Kolmas erä alkoi kotijoukkueen kannalta hyvin, 9-6. Molemmat joukkueet ottivat pari makeaa torjuntapistettä, 17-15 Tiikereille. Kun kotijoukkueen Murch jujutti 20-17, tunnelma Hollihaassa oli aivan loistava.
Tiikerit johti 24-21, eli eräpalloja oli peräti kolme. Ensimmäinen kaatui syöttövirheeseen. Sen jälkeen syöttöruutuun asteli hieman aiemmin kentälle vaihdettu Ville Kuukasjärvi. Ässäsyöttö ja Tiikerit otti aikalisän. Torjunnalla Akaa tasoitti 24-24. Torjunnalla vieraille 25-24. Akaa ei eräpalloa jättänyt käyttämättä. Spencer Olivier iski pisteen numero 26.
Tiikerit pelasi kuin hurmiossa neloserän alussa, johtaen 5-0, 8-3 ja 10-7. Akaa-Volley heräsi, nousi tasoihin 15-15. Kotijoukkueen Tatu Venetjoki syötti ässän, 18-16. Tasaisesti edettiin ja kun Akaa teki pari virhettä, Tiikerit johti 24-22. Niklas Seppänen kavensi ja Matias Tihumäki syötti ässän, 24-24. Antti Leppälä iski Tiikereille 25-24, mutta Tiikerit eivät tälläkään kerralla erää onnistuneet katkaisemaan. Kolme eräpalloa myös neloserässä.
Seppänen tasoitti, 25-25, Jaylen Jasper syötti ässän, 26-25 ja viimeinen piste tuli kotijoukkueen virheestä.
Lisää tätä herkkua tarjolla on heti perjantaina, kun joukkueet kohtaavat Kokkolassa.
Ilja Ivanov, Akaa-Volley:
-Ensimmäinen erä ei ollut tasainen, mutta muuten tasaista. Tiikereillä oli mahdollisuudet kolmannessa ja neljännessä, mutta onnistuimme ne kääntämään. Hyvää lentopalloa. Nautin kun yleisöä on paljon. Tiikerit on ärsyttävä, hyvin puolustava joukkue. Pyritään huomenna samaan tulokseen.
Nico Mäki-Valtari, Tiikerit:
-Hankalinta oli erien päätökset. Kolmas ja neljäs olivat otettavissa, mutta kaveri jaksoi vääntää ne kotiin. Avauspeliin verrattuna, meillä oli parempi ilme. Toinen erä oli meiltä hyvää pelaamista ja samaa jatkettiin, mutta harmi, kun ei saatu ratkaistua. Peli antoi kuitenkin uskoa ja huomenna on uusi mahdollisuus.
Olli Kunnari, Akaa-Volley:
-Ei missään nimessä helppo voitto. Avauserä oli meiltä loistava ja Tiikerit jäi jalkoihin. Sen jälkeen Tiikerit paransi ja nähtiin hyvää playoff-lentistä. Perjantaina on taas tärkeä peli.
Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
-Harmittaa kolmas ja neljäs erä. Perjantai tulee nopeasti ja ajatukset pitää siirtää sinne. Avauspeliin verrattuna, meiltä hyvä tasonnosto. Yleisö sai nähdä hienoja palloralleja. Pienet olivat marginaalit, taas kerran.
Tiikerit - Akaa-Volley 1-3
16–25, 25–20, 24–26, 25–27
Koti:Murch 16/+3, Mäki-Valta 15/+4, Leppälä 10/+6
Vieras:Jasper 22/+13, Tyynismaa 16/+12, Seppänen 14/+9
MVP:t
Nico Mäki-Valtari, Tiikerit
Jaylen Jasper, Akaa-Volley
Katsojia 834
Ottelukuvat
Ottelutilasto
Ottelusarjan tilanne 2-0 Akaa-Volleylle, neljällä voitolla finaaleihin
Akaa-Volley (1) - Kokkolan Tiikerit (6)
PE 11.4. klo 18:30 Kokkola
MA 14.4. klo 18:30 Akaa
Tarvittaessa:
TI 15.4. klo 18:30 Akaa
PE 18.4. klo 18:30 Kokkola
LA 19.4. klo 18:30 Akaa