Seuraa meitä somessa:

Ducks venyi viisieräisen voittoon Iskusta

22.11.2017

Vantaa Ducks nappasi keskiviikkona kauden toisen voittonsa miesten Mestaruusliigassa pitkän kaavan mukaan Tampereella Rantaperkiön Iskusta.

Isku aloitti ottelun vahvasti, vaikka valmennuksen virheen vuoksi Isku joutui pelaamaan ensimmäisen erän väärällä rotaatiolla. Pelaajat sopeutuivat tilanteeseen nopeasti, ja kotijoukkue vei ensimmäisen selvin numeroin.

Toisessa erässä Isku joutui vaikeuksiin erän puolen välin jälkeen. Isku johti vielä erän lopulla 23-21, mutta Ducks tuli Toni Kankaanpään hyökkäyspisteillä tasoihin ja vei lopulta erän jatkopalloille. Isku pääsi yrittämään erän katkaisemista kahdesti, mutta ei onnistunut. Ducks sen sijaan käytti ensimmäisen tilaisuutensa ja tasoitti erävoitot.

Kolmannessa erässä Isku aloitti taas vahvasti. Erä näytti menevän kotijoukkueelle selvästi, ja Isku johti parhaimmillaan jo 19-15. Ducks kuitenkin nousi tästä vielä tasoihin, ja pakotti Iskun taas jatkopalloille. Ducks oli kuitenkin ratkaisuhetkillä ongelmissa syöttönsä kanssa, eikä päässyt yrittämään erän katkaisemista. Isku joutui hakemaan ratkaisua neljästi, mutta lopulta Tomi Mutka onnistui tekemään kotijoukkueelle ratkaisevan pisteen.

Neljännessä erässä Ducks paransi peliään, ja varsinkin yleispelaaja Atte Kyrölä nousi esiin. Ducks johti neljättä erää lähes koko ajan, ja tasoitti erävoitot lopulta melko selvin lukemin. Viides erä eteni tasatahtia aina tilanteeseen 9-9 asti, mutta sen jälkeen Ducks otti ratkaisevat pisteet. Varsinkin Kyrölä tuotti Iskulle ongelmia viidennessä erässä.

Isku hyödynsi ottelussa passari-hakkuri -vaihtoa muutamaan otteeseen, kun Mauri Kurppa ja Mika Mäntylä tulivat Joel Laakson ja Einari Koiviston tilalle. Vaihtopenkiltä ei kuitenkaan tällä kertaa tullut tarvittavia apuja.

Iskun ottelut Mestaruusliigassa jatkuvat jo huomenna torstaina, kun Isku matkustaa Raision Loimun vieraaksi. Viikon kolmas ottelu pelataan Pyynikillä sunnuntaina 26.11. klo 17, kun Isku kohtaa Suomen Cupin puolivälieräottelussa Vammalan Lentopallon. Otteluparin voittaja ratkaistaan tällä kertaa yhdellä ottelulla, eli välieräjoukkue selviää sunnuntaina.

Atte Kyrölä, Ducks:

- Alku oli aika vaikea, tuntui ettei saatu oikein mitään toimimaan. Kun yksi osa-alue toimi niin joku muu oli pielessä. Vastaanotto oli - läpi pelin aika huono, mutta alussa tuli siinäkin ihan suoria virheitä.

Tomi Mutka, Isku:

- Alku oli vähän rennompaa meiltä, mutta toisen erän lopussa, miten sen kauniisti sanoisi, vähän laskettiin alle. Kolmannessa erässä tehtiin comeback, mutta neljännessä ja viidennessä Ducks oli parempi. Oli aika paljon kosketuksia palloon, pitkiä palloja, ja yleensä se joka jaksaa jauhaa paremmin ja kauemmin voittaa nämä matsit.

Oskar Muurinen, Isku:

- Kyllä meiltä karkasi tärkeitä pisteitä, varsinkin toisen erän lopussa, jossa olimme vielä erän loppupuolella pari pistettä niskan päällä. Pari palloa vaikutti paljon. Vaikka kolmannen erän voitimme, niin kipsi joka tuli toisen erän lopussa ei kunnolla enää karissut. Torjunnan ja puolustuksen synkkaus ei toiminut niin hyvin kuin pitäisi.

Ismo Tuominen, Ducks:

- Voittoja ei ole turhaan tullut liikaa, joten loistava juttu. Ensimmäisen erän taaperrus oli ihan kaameaa. Iskulla ei ollut yhdessä rotaatiossa edes keskihyökkäystä eikä me saatu silti mitään aikaiseksi. Vastaanotto oli viidettä erää lukuunottamatta heikko. Jouduimme pelaamaan käytännössä ilman keskihyökkäystä, mutta onneksi nelospaikalta hyökkäys kulki hyvin. Harmittaa, sillä olisi voinut tulla 3-1 -peli meille, mutta kolmannen erän lopussa teimme kolme syöttövirhettä.

Joukkueiden parhaat:
Tomi Mutka. Isku
Atte Kyrölä, Ducks

Lähitapiolan pisteet:
3 Kyrölä Ducks
2 Mutka Isku
1 Hietanen Isku

Rantaperkiön Isku - Vantaa Ducks 2-3
25-16, 25-27, 28-26, 20-25, 10-15
Rantaperkiön Isku: Hietanen 27/+15,Mutka 20/+13,Koivisto 16/+5
Vantaa Ducks: Kulaots 23/+14,Kankanpää 22/+10,Kyrölä 14/+7
Katsojia: 515

Ottelutilasto

Kuvat: Jyri Kivimäki / Isku

  Takaisin