Seuraa meitä somessa:

Elizabeth vs Heidi

15.03.2016

LP Kangasalan ja WoVo Rovaniemen kohdatessa joukkueidensa peliä johtavat Elizabeth Kobetrstein ja Heidi Rovanperä.

LP Kangasala - WoVo parin tilastotaustat

Koberstein vaatii nöyrää asennetta ja omaa peliä

LP Kangasalan amerikkalainen passari Elizabeth Koberstein, 23, on innoissaan tulevista puolivälieristä. Kangasalainen lentopalloseura saa keskiviikkona vastaansa rovaniemeläisen WoVon.

Milwaukee Marquette yliopistonkasvatti pelaa ensimmäistä vuotta Suomen Mestaruusliigassa. Hän kertoo, että on ollut hienoa pelata LP Kangasalan riveissä.

- Joukkueella on hyvä maine, jonka takia tulin Suomeen. Meillä on hyvää johtajuutta, Koberstein kiittelee.

Jenkkivahvistus on nauttinut uudesta kotipaikastaan. Koberstein paljastaakin, että Suomen luonto muistuttaa hänen synnyinseutuaan. Koberstein kehuu vuolaasti paikkakuntalaisia ja joukkuettaan.

- Suomalaiset ovat todella ystävällisiä, luotettavia ja avoimia. Parasta täällä ovat ihmiset, jotka tulen aina muistamaan. Lisäksi työtoverit, valmentajat, joukkueemme henkilökunta ja fanit jäävät ikuisesti sydämeeni.

Koberstein kertoo kaipaavansa perhettään ja ystäviään, mutta ennen lähtöä hän aikoo ottaa kaikki mahdollisuudet irti. Koberstein sanoo luottavansa hyviin pelaajatovereihinsa, jotka myös luottavat ja tukevat häntä.

- Meillä on vahva joukkue, joka puhaltaa yhteen hiileen, Koberstein mainitsee.

Koberstein antaa arvostusta myös Wovolle. LP Kangasala oli runkosarjassa kolmas, kun WoVo oli viides.

- WoVo on vahva joukkue, joilla on hyvä hyökkäys. Tässä vaiheessa jokainen joukkue tietää, että suurin vihollinen on joukkue itse. Meidän pitää uskoa, että voimme voittaa ja tehdä kykyjemme mukaan töitä. Omalla hyvällä pelillä pääsemme pitkälle, Koberstein uskoo.

- Vastustajia tulee kunnioittaa. Lisäksi meidän pitää olla nöyriä, hän lisää.

Koberstein kertoo, että LP Kangasalan tavoitteena on mitali.

- Olen todella innoissani tulevista peleistä. Kannattajamme tulevat antamaan meille hurjasti lisäenergiaa.

Rovanperä palasi takaisin kotimaisemiin

Rovaniemeläisen WoVon passari Heidi Rovanperä, 29, uskoo, että puolivälierissä tullaan näkemään tasaisia pelejä. Kotipaikkakunnalleen takaisin muuttanut Rovanperä näkee, että LP Kangasala on vaikea vastustaja.

Rovanperä on urheillut koko ikänsä. Lentopallon pariin hän päätyi Lapin Kansan ilmoituksen kautta, jonka jälkeen lajista tuli hänelle ykkösjuttu.

Passarin tontti on kiinnostanut Rovanperää aina, mutta siihen rooliin ei ollut helppo päästä.

- Pituuden takia olin aluksi hyökkääjänä, mutta onnellisten yhteensattumien kautta pääsin passariksi, Rovanperä iloitsee.

Rovanperä teki viime keväänä vuoden mittaisen jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Hän muutti aikoinaan Hyvinkäälle opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta veri veti takaisin kotiseudulle.

- Olin kerran lomalla Rovaniemellä, niin silloinen WoVon libero houkutteli palaamaan. Pelihaluja oli, joten paluu kasvattajaseuraan kiinnosti. Yllättävän hyvin sain vaihdettua koulua, vaikka en ollut vielä siirtokykyinen, Rovanperä ihmettelee.

Opiskelut ovat sujuneet Rovanperällä siinä sivussa. Hän kertoo, että on haastavaa opiskella ja treenata sekä pelata tosissaan.

- Haluan uskoa, että reilun vuoden päästä olisin valmis sairaanhoitaja.

Kausi on ollut Rovanperälle, kuten koko joukkueelle ailahteleva.Rovanperä näkee positiivisena asiana, että kausi on ollut kuitenkin ehjä. WoVo oli runkosarjan viides, kun puolivälierävastustaja LP Kangasala oli kolmas.

- Puolivälierästä tulee kova, koska vastustaja on samantyylinen joukkue kuin me. Pelataan pallo kerrallaan. Näissä karkeloissa henkinen kantti ratkaisee. Kumpi joukkue kestää paineet paremmin, Rovanperä muistuttaa.

WoVon tavoitteena ei ole enempää tai vähempää kuin mitali.

  Takaisin