Seuraa meitä somessa:

Etta räväytti kotonaan Savo Volleyn nurin - Hurmos parempi Rovaniemellä

12.11.2021

Etta aiheutti Savo Volleylle kauden avaustappion nappaamalla savolaisista upean 3-0 -kotivoiton perjantaina Ouluhallissa. Karelian Hurmos puolestaan nousi liigan kolmospaikalle kaadettuaan Team Lakkapään sen kotikentällä neljässä erässä.

Etta kaatoi sarjakärjen vakuuttavalla esityksellä

Harva Oulun asutusalueen ulkopuolella olisi ennen tätä iltaa uskonut, että Ettalla voisi olla realistiset mahdollisuudet edes aiheuttaa päänvaivaa tappiottomasti kauden aloittaneelle Savo Volleylle. Tänään kuitenkin Etta teki juuri sen ja enemmän, ja karisti viimeisetkin epäilykset siitä, etteikö kyseessä olisi ehdottomasti tällä kaudella mitaleista taisteleva joukkue. Etta mykisti täysin Savo Volleyn tyylipuhtain lukemin 3-0 (25-21, 25-17, 25-17).

Ettan avaus: Haapakoski, Petras, Pennanen, Michelau, Niinivaara, Väisänen, Rasinperä (L).

Savo Volleyn avaus: Ivanov F, Ojansivu, Räsänen, Siltala, Jauhiainen, Kovac, Sho (L).

Joukkueet avasivat ottelun tasaisissa merkeissä. Tunnustellen alkaneen erän komennon otti ensin Savo Volley, mutta osat vaihtuivat erän edetessä vielä moneen kertaan. Koko illan vahvalla liekillä palanut Ettan hakkuri Jakub Petras takoi ennakkoluulottomasti palloa vierasjoukkueen kenttään, ja nimenomaan Jakubin vahvoilla hyökkäysratkaisuilla ja kotijoukkueen uhrautuvalla takakenttäpuolustuksella Etta sai kurottua neljän pisteen eron, joka pitikin loppun saakka. Savo taisteli vielä erään mukaan voitettuaan pitkän puolustustaistelun, mutta pehmeästi tänään esiintyneen Mikko Räsäsen syöttövirheellä ja Nuutti Niinivaaran hirvittävällä moukarihyökkäyksellä kotijoukkue vei ensimmäisen erän lukemin 25-21. Erän tähti oli Ettan Jakub Petras tehoilla 9/+8.

Toisessa erässä ottikin sitten ottelun komennon, eikä luopunut siitä enää koko illan aikana. Erinomaisesti muutenkin syöttäneen Michael Michelaun kaksi peräkkäistä ässää veivät Ettan jo 7-2 -johtoon. Etta napsii johtoa vielä hieman lisää, ja Mikko Räsänen sai tilanteessa 14-8 tehdä tilaa paluun Savoon tehneelle Andrus Raadikille. Raadik yrittää nostaa joukkuettaan mukaan taisteluun tehokkailla hyökkäyksillään, mutta lopulta vieraiden omat helpot virheet antavat Ettalle mahdollisuuden erän katkaisuun. Ratkaisua ei tarvitsekaan kauaa odottaa, kun vielä kosketusvirhe passatessa ja Lelu Ojansivun leveäksi painunut lyönti päättävät erän kotijoukkueen voittoon 25-17.

Pitkältä erätauolta moni joukkue on palannut uudestisyntyneenä, mutta tänään Eetu Pennasen syöttövuorolla Etta jatkoi siitä mihin ennen erätaukoa jäi. Eetun syöttöputkella kotijoukkue paineli jo lähes hämmentävään 6-0 -johtoon, ennen kuin Ilja Ivanov vaihdettiin pyörittämään peliä isoveljensä tilalle. Andrus Raadikin väkevillä ratkaisuilla Etta-valmentaja Olli Kuoksa pakotettiin jo aikalisälle tilanteessa 7-3, josta edettiinkin sitten tasatahtia aina Mike Michelaun syöttövuoroon asti. Mike syötteli eron jo lukemiin 12-5, ja viimeistään tämä katkaisi Savon selkärangan. Vierasjoukkue sortui aiempaakin helpompiin virheisiin, ja Etta painelee eteenpäin kuin hurmiossa. Edes pirteästi esiintyneen Veikka Lindqvistin vaihto kentälle ei enää auttanut, vaan Etta paineli kenenkäs muun kuin Jakub Petrasin hyökkäyksellä jo ottelupallotilanteeseen. Etta pelaa hieman hermostuneesti ottelun ollessa katkolla, mutta ottelu ratkeaa harmittavasti Savo Volleyn syöttövirheeseen, ja Etta vie ottelun vakuuttavasti 3-0.

Fedor Ivanov, Savo:

- Ei se peli silloin oo hyvin mennyt kun saadaan 3-0 turpaan. Tosi tukkoista peliä. Etta riisu meidät tänään aseista, ei saatu syötöllä mitään aikaan, ja kaveri torjui ja puolusti kaikki meidän hyökkäykset. Pitää lähteä kotiinpäin suunnittelemaan uusia juttuja peliin.

Jakub Petras, Etta:

- Mahtava voitto. Olen ylpeä joukkueesta, tällä viikolla on ollut loukkaantumisia ja muitakin vaikeuksia. Mutta näytimme voimamme vaikeissa olosuhteissa ja pysyimme yhtenäisinä. Aamutreeneistä asti olemme keskittyneet sataprosenttisesti tähän otteluun. Minä ja muu joukkue janoamme voittoja, ja meillä on todella korkea potentiaali mennä pitkälle. Keep going Etta!

Timo Tolvanen, Savo:

- On mukavaa että on pelin jälkeen paljon mietittävää, ei tarvi kulkea pää tyhjänä. Ihmetyttää miten voi saada noin päin persettä joukkueen valmistautumaan, vaikka juteltiin monista tällaisista asioista ennen peliä. Tänään toinen joukkue pelasi lentopalloa ja toinen joukkue luuli pelaavansa lentopalloa. Tämä tappio on meille varmasti tarpeellinen, olisi epäreilua kaikkia kohtaan ajatella että illasta toiseen voittoja vaan tulisi vaikka pelaisi kuinka huonosti. Eikä tässä auta mitään sarjataulukkoja tuijotella, Etta on ihan väärällä paikalla sarjassa. On minun vastuulla, etten saa joukkuetta ymmärtämään sitä tilannetta. Harvinainen ilta sikäli, ettei onnistujia oikein ollut. Kiva pitkä kotimatka edessä, ja sunnuntaina päästään katsomaan olisko enempää lentopallopeliin valmiuksia.

Olli Kuoksa, Etta:

- Voittaminen on kyllä ihan siistiä, varsinkin kotona. Mutta olen yrittäny katsoa meidän matkaa koko ajan aika analyyttisesti. Ei voi kieltää, tällaiset on sairaan siistejä tilaisuuksia, eikä niitä tule ennen kuin käydään meidän oma Via Dolorosa läpi niin peleissä kuin harjoituksissa. Ollaan tehty pitkään hyviä juttuja, mutta ei vaan millään saatu pakettia kasaan tarpeeksi ajoissa. En tiedä onko paketti vieläkään valmis, mutta nyt se jo mahdollistaa voiton. Aika hyvin onnistuttiin riisumaan Savo vahvuuksistaan. Käytiin poikien kanssa läpi Savon aikaisempia pelejä, ja muutaman pelin Savo vain selviytyi side out -pelistään, ja niihin me iskettiin tänään paremmin kuin aikaisemmat Savon vastustajat. Siksi saatiin enemmän pisteitä Savolta kuin muut, hyödynnettiin omat pistepallomahdollisuudet. Tiistaina jatkuu ja lentis on kivaa.

Etta - Savo Volley
3-0 (25-21, 25-17, 25-17)
Etta: Petras 17/+13, Michelau 16/+11, Pennanen 10/+8
Savo: Ojansivu 7/+3, Kovac 6/+5, Jauhiainen 6/+4.

Joukkueiden MVP:t
Jakub Petras, Etta
Sho, Savo Volley

PROlibero
Miro Rasinperä, Etta

Katsojia: 540

Ottelutilasto

Hurmos haki pisteet ja jatkopaikan Finnish teknikum Cupissa Rovaniemeltä

Karelian Hurmos haki täyden pistepotin Rovaniemeltä voittamalla Team Lakkapään erin 1-3 (25-20, 19-25, 21-25, 22-25) perjantaina Rovaniemellä pelatussa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa. Hurmos piti alkukauden aikana rakentamansa kuosin kohdillaan ja voitti ottelun varmemmalla ja tarkemmalla pelillään. Ottelussa oli samalla panoksena paikka puolivälieriin Finnish Teknikum Cupissa. Siellä Hurmos saa vastaansa itsenäisyyspäivänä hallitsevan mestarin VaLePa Sastamalan Joensuussa.

Team Lakkapää sai otteluun mukaan viimeisimmän vahvistuksensa, belizeläisen yleispelaaja Bryton Coddin, joka oli samalla ensimmäinen maan ammattilentopalloilija. Codd suoriutuikin kolmen päivän ulkomaankomennuksensa jälkeen aivan hyvin arvosanoin.

Lakkapään avauksesta puuttui edelleen Miikka Lemola, sen sijaan Hurmos oli paikalla koko miehistöllään. Lakkapää avasi ja pelasi ottelun passarinaan Lasse Jäntti, joka jakoi passeja tasaisesti koko miehistölleen. Karelian Hurmos yllätti avauksellaan, jossa kentälle juoksi Markus Cielavs, jonka Matias Korhonen kuitenkin korvasi toisessa erässä.



Ensimmäisessä erässä vaikutti siltä, että Hurmos oli vielä tien päällä, mutta Lakkapää oli valmiina otteluun. Passari Lasse Jäntti jakoi peliä koko verkon leveydeltä ja Hurmos oli koko ajan alakynnessä. Lakkapää johti 4-0 ja parhaimmillaan jo 11-4 ennen kuin Hurmos sai peliinsä otetta. Joukkue nousi Lakkapään kannoille ja Eetu Häyrisen ässällä jo tilanteeseen 14-13. Tämän jälkeen Lakkapää lähti jälleen omille teilleen ja vei erän 25-10.

Toinen erä oli ensimmäisen erän peilikuva. Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo vaihtoi keskipelaajaksi Petteri Härkösen Eetu Lähteenmäen tilalle ja tulosta syntyi. Härkönen syötti heti erän alkuun Hurmoksen 2-6 karkumatkalle. Lakkapää nousi Bryton Coddin ässällä pisteen päähän 12-13 ja Fredric Gustavsson vei kahdella pahalla syötöllä Lakkapään jo 16-15 johtoon. Tämän jälkeen alkoi Lakkapään virhesuma, jota vauhditti jälleen Härkönen, joka syötteli Hurmoksen selvään erävoittoon 19-25.

Kolmannessa erässä jatkui Hurmoksen hyvä ote, vaikka Lakkapää veikin erän alkua ensimmäisen erän tapaan. Joukkue johti erää jo 5-1, mutta Eetu Häyrisen ässäsyötön myötä joukkue sai otteen erästä ja tilanne oli 5-3. Lakkapää vei edelleen erää johtaen sitä jo 19-14, mutta sen jälkeen alkoi Hurmoksen nousu. Lakkapään entinen yleispelaaja Matias Korhonen rankaisi ankarasti entistä kotijoukkuettaan viemällä vaikeilla aloitussyötöillään joukkueensa tilanteesta 20-16 lopulta 21-25 voittoon.

Neljäs erä oli jälleen alussa Hurmoksen käsissä sen viedessä erän alun 0-3. Lakkapään tuskainen taival jatkui tämän jälkeen läpi erän ja vaikka joukkue nousi pari kertaa Hurmoksen kannoille 12-12, 15-16 ja vielä 19-21, mutta Hurmos piti pintansa ja vei erän voiton lopulta rutiinilla 22-25.



Team Lakkapään paras pelaaja oli jälleen tutusti hakkuri Fredric Gustavsson, joka takoi neljään erään lukemat 26/+16 hyökkäystehojen ollessa 51 prosenttia. Parhainten häntä säestivät keskipelaajat Atro Berg 11/+10 ja Daniel Aponza 14/+8. Bryton Codd kelasi pisteet 8/+3, mutta hänen ja muiden yleispelaajien tehot jäivät 30 prosentin tienoille. Joukkue kaipaa selvästi Miikka Lemolan vastaanotto- ja hyökkäystehoja, sillä joukkueen vastaanottoprosentti on edelleen liian kaukana (46 %) voittavan joukkueen lukemista.

Karelian Hurmos pelasi tasaisen varmasti, mutta koko alkukauden hyviä otteita esittänyt yleispelaaja Jere Heiskanen oli jälleen yhdessä hakkuri Eetu Häyrisen kanssa joukkueen selkäranka. Heiskasen vastaanottoprosentti 71 oli huikea ja hänen hyökkäystehonsa 27/+16 49 prosentin lukemillaan kertovat kaiken. Joukkueen ratkaisuhahmoja oli myös toisessa erässä peliin tullut keskipelaaja Petteri Härkönen, joka takoi kolmeen erään viisi ässäsyöttöä. Joukkueen libero Tatu Hakkarainen nosti peräti 48 aloitussyöttöä hyvillä 46 prosentin tehoilla, mutta ennen kaikkea hänen puolustuspelinsä toi monta voittavaa palloa läpi koko ottelun.

Eetu Häyrinen, Hurmos

- Meidän pelaaminen on ollut vähän käsijarru päällä pelaamista. Lakkapää oli alussa hyvä, mutta saimme onneksi pelin käännettyä. Meidän pitää pystyä pelaaman tasaisemmin, jos haluamme kärkijoukkueita haastaa. Olemma tavoitteidemme kanssa aikataulussa. Oli mukava pelata Suomen parhaassa hallissa Rovaniemellä.

Lasse Jäntti, Lakkapää

- Erien alut ovat olleet välillä meille vaikeita. Tänään onnistuimme aluissa hyvin, mutta joka erässä tuli lapsuksia. Kolmannen erän lopulla vastaanotto kyykkäsi ja menetimme sen erän. Se harmittaa tässä pelissä eniten. Uskon joukkueeseen on kova. Omaan peliin olen tyytyväinen, vaikka hankalammista paikoista pitäisi saada parempaa passia aikaiseksi.

Matti Alatalo, Hurmos

- Vaikea ottelu oli. Voitto lämmittää mieltä. Kolme pistettä oli tavoitteena, mutta Lakkapää ja Gustavsson erityisesti pisti meidät vaikeuksiin. Onneksi paransimme loppua kohden. Parempaa keskittymistä ja malttia vielä tarvitaan. Suomen Cupissa varmistimme myös jatkopaikan. Itsenäisyyspäivänä saamme Valepan Joensuuhun vieraaksi Cupin puolivälierässä.

Luis Salgado, Lakkapää

- Tiesimme, ettei pelistä tule helppoa. Vastustaja on päässyt harjoittelemaan keväästä asti yhdessä. Vastaanotossa tuli synkkiä hetkiä, jolloin vastustaja sai tehtyä pisteitä. Ottelun ratkaisevin tekijä oli meidän vastaanottomme ajoittainen rikkoutuminen, mikä vei henkeä kentältä. Olen moneen osa-alueeseen olen tyytyväinen. Onnistuimme hyökkäämään muidenkin kuin Gustavssonin kautta. Bryton Codd sopii hyvin joukkueeseen, vaikka on ollut mukana vasta kolme päivää. Miikka Lemola on ensi viikon vielä poissa.


Team Lakkapää - Karelian Hurmos

1-3 (25-20, 19-25, 21-25, 22-25)
Lakkapää: Gustavsson 26/+16,Aponza 14/+8,Berg 11/+10
Hurmos: Heiskanen 27/+16,Häyrinen 21/+16,Korhonen 9/-1

Ottelun MVP:t
Jere Heiskanen, Hurmos
Fredric Gustavsson, Lakkapää

ProLibro:
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Katsojia: 310

Ottelutilasto

  Takaisin