Hämeenlinna oli sisuuntunut perjantain murskatappiosta ja tykitti heti itsensä 5-0 johtoon. Tästä ei virheisiin sortunut kotijoukkue toipunut vaan vierailija hallitsi otteita kentällä koko erän ajan ja veikin sen lopulta selkein 17-25 lukemin.
Toinen erä alkoi huomattavasti tasaisemmissa merkeissä. Kangasala alkoi saada paremmin omasta pelirytmistään kiinni ja teki pientä pesäeroa erän puoliväli tienoilla. Loppuerä olikin sitten kotijoukkueen näytöstä ja erä Kangasalle selkein 25-12 numeroin.
Kolmas erä alkoi myös Kangasalan hienoisella hallinnalla ja se hankki alkuun pienen kaulan mutta sitten heräsi jälleen Hämeenlinna taisteluun ja varsinkin tehokkaasti hyökänneen Ada Arosen johdolla se näytti karkaavaan selkeään erävoittoon mutta niin vain Kangasala nousi vielä taisteluun erävoitosta ja vasta useamman eräpallon jälkeen otti vierailija erävoiton lukemin 26-28.
Neloserän alku oli taas tasainen mutta Hämeenlinna oli tänään päättänyt että sarja ei vielä ole taputeltu. Tärkeissä paikoissa vierailijan ratkaisupelaajat pysyivät kylmäpäisinä ja hieman arasti pelannut Kangasala ei tänään saanut parastaan irti. Neljäs erä Hämeenlinnalle 21-25 ja koko ottelu siis erin 1-3. Otteluvoitot nyt siis Kangasalle 3-2 ja sarja jatkuu tiistaina Hämeenlinnassa.
LP Kangasala - Hämeenlinna 1-3
17–25, 25–12, 26–28, 21–25
Koti:Pöllänen 17/+11, Ahtola 16/+9, Rekola 10/+2
Vieras:Aronen 17/+6, Dambrehte 16/+10, Cox 11/+6
MVP:t
Viivi Pyhäjärvi, LP Kangasala
Jenna Ylivainio, Hämeenlinna
Katsojia 548
Ottelukuvat
Ottelutilasto
Ottelusarjan tilanne 3-2 LP Kangasalalle, neljällä voitolla finaaliin
LP Kangasala (2) - Hämeenlinnan Lentopallokerho (3)
TI 8.4. klo 18:30 Hämeenlinna
Tarvittaessa
TO 10.3. klo 18:30 Kangasala