Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani ei antanut "palaa" Tiikereille

12.02.2021

Hurrikaani-Loimaa tuli ja kylvetti Tiikereitä. Tiikereillä ei ottelun aikana ollut ollenkaan "palaa" voittaa ottelua. Hurrikaani pelasi varmasti ja Tiikereiden peli oli aika-ajoin hukassa. Hurrikaani vei mm. torjunnat 12-3. Tulos: 0-3 (19-25, 22-25, 23-25).

Ensimmäisen erän alku oli Hurrikaanidominointia. Lopun erää Tiikerit oli ja pysyi alakynnessä. Minkäänlaista kirivaihdetta Tiikereille ei tullut, vaan erä meni helposti Hurrikaanille. Hurrikaanin oli sekä ässien että torjuntojen osalta voitokkaampi.

Toisen erän alku lupasi hyvää Tiikereille, mutta pian tilanne tasoittui. Karri Kutinlahden syöttövuorolla tuli ässä ja kaksi kertaa torjuttiin Jiri Hänninen. Siitä lähtien Hurrikaani oli kuskin paikalla ja vei erän.

Kolmas erä sujui vaihteeksi tasatahtiin. Vasta tilanteessa 14-16 piste-ero oli kaksi pistettä Hurrikaanille. Tiikereiden syöttövaihdot
eivät tuottaneet tulosta ja sen jälkeen tulleet Tiikerivirheet kasvattivat eroa neljään pisteeseen. Lopussa Tiikerit kiri melkein tasoihin (23-24), mutta se ei riittänyt. Hurrikaani otti ensimmäisen aikalisänsä ja sen jälkeen tuli Tiikereiltä se klassinen syöttövirhe, joka ratkaisi erän sekä ottelun.

Palkitut:
Välimaa Hurrikaani
Ropponen Tiikerit

Pelaaja- ja valmentajakommentit

Jussi Heino, Hurrikaani-Loimaa:
- Ottelu lähti pirun hyvin liikkeelle. Otettiin Ranen eka peippi kiinni ja jatkossa pelattiin rauhassa ja tehtiin mitä oli sovittu. Kolmannessa erässä meinasi ajatus karata jo seuraavaan otteluun. Kokonaisuutena meiltä vahva kompakti peli. Olen erittäin tyytyväinen, etenkin kun vastaanotto- ja liberopeli onnistui hyvin.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
- Pikkuisen tuntuu siltä että on käsijarru päällä. Peruasioista ei onnistuta ja lisäksi hävitään niissä asioissa, missä yleensä ollaan hyviä. Kyllä täältä noustaan.

Ottelun tilastonostoja
* Tiikerit on voittanut 1/5 viime pelistään
* Hurrikaani on voittanut 8 edellistä peliä
* Hurrikaani on voittanut 3 edellistä vieraspeliä
* Hurrikaani on voittanut 11 edellistä joukkueiden kohtaamista
* Kaikkien aikojen voitot tasan 23-23, Kokkolassa 16-8 Tiikereille
* Hurrikaanin Tapio Toiviaisen 250. liigaottelu
* Hurrikaanin Mikko Suomalaiselle 5 torjuntaa
* Tiikereille vain 1 suora hyökkäysvirhe, mutta 13 torjuntaan hyökkäämistä
* Hurrikaanin Samuli Kaislasalo nousi pistetilaston kärkeen (283)
* Hurrikaanin Mikko Suomalainen johtaa torjuntatilastoa (51) ja Karri Kutinlahti on 4. (37)
* Tiikereiden Jiri Hänninen on pistetilaston 4. (250) ja ässätilaston 1. (35) ja Antti Leppälä on hyökkäys% 4. (62%)
* Hurrikaani voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 3-2

Tiikerit - Hurrikaani
0-3 (19-25, 22-25, 23-25)
Tiikerit: Ropponen 15/+8, Hänninen 11/+4, Leppälä 7/+4
Hurrikaani: Kaislasalo 19/+14, Kutinlahti 10/+5, Seppänen 8/+4
Ässät 2-4, syöttövirheet 15-13, torjunnat 3-12, hyökkäys% 51-49, vastaanotto% 62-49

Pistekilpailu:
3 S.Välimaa Hurrikaani
2 Kaislasalo Hurrikaani
1 Ropponen Tiikerit

PROlibero
Vuorinen Hurrikaani

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne


Sarjatilanne

6) Tiikerit, 8-6, 22 p
3) Hurrikaani, 12-4, 32 p

Joukkueiden seuraavat ottelut
KE 17.2. 18:30 VaLePa - Tiikerit
PE 26.2. 18:30 Akaa-Volley - Hurrikaani Loimaa

Miesten liigan seuraavat ottelut
LA 13.2. 17:00 Akaa-Volley - Savo Volley
SU 14.2. 17:00 Lakkapaa.com - Vantaa Ducks
KE 17.2. 18:30 VaLePa - Tiikerit
TO 18.2. 18:30 Raision Loimu - Lakkapaa.com
PE 19.2. 18:30 Raision Loimu - Lentopalloseura Etta
PE 19.2. 18:30 Akaa-Volley - Lakkapaa.com
LA 20.2. 17:00 Tiikerit - VaLePa
LA 20.2. 17:00 Vantaa Ducks - Lentopalloseura Etta
LA 20.2. 17:00 Karelian Hurmos - Savo Volley
KE 24.2. 18:30 Karelian Hurmos - Lentopalloseura Etta
TO 25.2. 18:30 Savo Volley - Lentopalloseura Etta
PE 26.2. 18:30 Akaa-Volley - Hurrikaani Loimaa

Kuvat: Maarit Hotakainen / Tiikerit

  Takaisin