Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani runkosarjan kolmonen

13.03.2016

Miesten sunnuntaikierroksella Hurrikaani varmisti paikkansa runkosarjan kolmantena ja Isku sekä Etta ottivat makeat voiton oman sarjasijoituksensa suhteen.

Hurrikaani varmisti kolmostilan runkosarjassa

Hurrikaani (18-11) varmisti runkosarjan kolmannen sijan voittamalla Siilinjärvellä Sammon (14-15) erin 1-3 (25-19, 20-25, 15-25, 14-25).

Kolme edellistä peliä heikolla esityksellä hävinneen Sammon teema oli saada peli-ilo takaisin kentälle. Tämä onnistuikin ja kaksi ensimmäistä erää oli aivan hyvän näköistä lentopalloa, varsinkin avauserässä Sampo onnistui hyödyntämään vahvuuksiaan ja korjasi siitä erävoiton. Toisessakin erässä oli omat paikkansa, mutta kuumesairaana olevan Heiskasen poissaolo alkoi näkyä vastaanoton rakoilemisena. Kahdessa viimeisessä erässä Hurrikaani hyödynsi vastaanoton puutteet vielä tehokkaammin ja otti niistä selvät voitot.

Ennen ottelun alkua pidetyissä muistamisissa oli yllätyskäänne, sillä Timo Tolvanen luovutti pelipaitansa kehystettynä Sammon puheenjohtaja Timo Perälälle. Tuo paita yllään Dole nousi 17.2. Mestaruusliigan tilastokärjeksi pelimäärissä ohi Aki Riihimäen.

Lauri Rantanen, Hurrikaani-Loimaa:
Syöttö-vastaanotto oli varmaan tänään se, mikä ratkaisi lopulta. Kun Sammon vastaanotto alkoi taipua niin me asetuttiin kuskin paikalle. Toisaalta meidän oma side-out hyvästä vastaanotosta oli todella kovaa luokkaa. Meidän aussipoika onnistui isoilla tehoilla ja hänen vastaanottokin kesti. Matti Oivasen viisi torjuntaa on myös hyvä luku. Kuusi hyökkäysvirhettä neljään erään on meidän joukkueelle hyvä suoritus.

Jukka Tuovinen, Sampo:
Ensinnäkin peli-ilo ja asenne, millä lähdetään pelaamaan oli meillä tänään sitä mitä sen pitääkin olla. Eka erässä meidän vastaanotto pysyi kasassa, saatiin se paine toiselle puolelle. Sitten kun vastaanotto lähti murenemaan, niin Hurrikaani tuli tosiaan kuskin paikalle. Sitä kautta tuli suoria hyökkäysvirheitä ehdottomasti liian paljon ja hakattiin torjuntaan. Siihen asti oltiin myös torjuntapelissä hyvin mukana. Tänään ei kyllä ollut noitakaan vaihtoehtoja kovin paljon käytettävissä.

Sampo: Djordjevic 20/+7, Mutapcija 10/+5, Poikela 9/-3
Hurrikaani: Smith 22/+19, Alhachdadi 21/+15, Oivanen 13/+7

Yleisöä: 504
T 8-16, Ä 1-8, SV 6-6, VO% 46-57, H% 46-50

LähiTapiolan pisteet
3 Oivanen Hurrikaani
2 Mutka Hurrikaani
1 Krause Sampo

Ottelutilasto

Isku voitti KoVen ratkaisupalloissa

Rantaperkiön Isku (12-16) aloitti nihkeästi, mutta onnistui kuitenkin kaatamaan liigajumbo Korson Vedon (3-26) suoraan 3-0 (27-25, 25-19, 33-31) lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Tampereella ja ottamaan tärkeät kolme pistettä.

Isku pelasi lauantaina vierasottelun Kuopiossa LEKA Volleyta vastaan ja palasi Tampereelle vasta puolen yön aikaan. Väsymys ei kuitenkaan painanut jaloissa liikaa, vaan Isku jaksoi taistella varsinkin erien viimeisissä palloissa.

KoVe johti ensimmäistä erää jopa 12-18, mutta Isku onnistui nousemaan tasoihin ja erävoittoon. Jatkopalloille asti väännettiin myös kolmatta erää, mutta ratkaisupalloissa Isku onnistui jälleen vastustajaa paremmin.

- Hyvä, että peliote löytyi. Olin ajatellut, että olisin voinut vähän enemmän käyttää vaihtomiehiä ja harmittaa, etten tiukassa tilanteessa uskaltanut vaihtaa ja luottaa vaihtomiehiin. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että Ossi Mäkinen kävi kentällä ja Ossi Mäkinen kävi kentällä, vaikka edes vähän aikaa, Iskun valmentaja Jussi Heino sanoi.

Ottelussa nähtiin tosiaan sellainen erikoisuus, että kentällä kävi kaksi eri Ossi Mäkistä. Yleispelaaja Ossi Mäkinen kävi toisessa ja kolmannessa erässä Jan Heleniuksen paikalla ja Isku2:n passari Ossi Mäkinen kävi kahdesti syöttövaihdossa. Liigadebyyttinsä tehnyt passari Mäkinen syötti hyvin ja auttoi Iskua päättämään toisen erän ensimmäiseen eräpalloon.

- En haluaisi sanoa, että peli oli sellainen kuin odotin. Alusta asti tuntui, että menee kuin vuoristorataa. Omat paikkamme meilläkin oli saada erä tai kaksi, mutta ei. Jotain siitä puuttui, harmitteli Korson valmentaja Juha Kattelus, joka tuurasi päävalmentaja Petri Sainiota Pyynikillä.

- Hyökkäyspeli kiinnosti turhan paljon muun tekemisen kustannuksella. Torjunta- ja puolustuspalloissa vähän laiskoteltiin. Hyökkäysprosentit olivat hyvännäköiset tälle päivälle, mutta likainen työ pitäisi saada taas kunniaan ennen kuin mennään pudotuspeleihin, Heino muistutteli.

Teemu Koivunen (7/+6) onnistui hyökkäyksissään peräti 100% varmuudella. Paras pistemies oli hakkuri Samuli Kaislasalo 22/+15). Korson tehokkain oli hakkuri Karl Külaots, joka palkittiin myös joukkueensa parhaana pelaajana.

- Pelasimme kaksi hyvää erää, yksi erä meni kiukutellessa. En tiedä minne ilme hävisi. Mielellään olisi pelannut pidempäänkin, kaukana se ei ollut. Nuorille pelaajille jokainen peli on tilaisuus kehittyä, Külaots sanoi.

Isku kohtaa runkosarjassa vielä kotonaan Vammalan Lentopallon torstaina 17.3. ja runkosarjan päätöskierroksella Raision Loimun vieraskentällä. Tällä hetkellä Isku on sarjassa kahdeksantena, mutta mahdollisuuksia on yhä nousta aina kuudennelle sijalle asti. Loimu, Sampo ja Isku taistelevat sijoista 6-8.

Parhaat pelaajat:
Conor Eaton, Isku
Karl Külaots, KoVe

Isku: Kaislasalo 22/+15, Mäkinen 15/+6, Helenius 13/+7
KoVe: Külaots 19/+10, Määttänen 13/+4, Szabo 6/+2

Yleisöä: 321
T 8-6, Ä 3-4, SV 13-11, VO% 49-48, H% 58-47

LähiTapiolan pisteet
3 Eaton Isku
2 Härkönen Isku
1 Kaislasalo Isku

Ottelutilasto

Liiga-Riento (8-20) - Etta (17-12)
1-3 (25-19, 20-25, 23-25, 23-25)

Riento: Chemos 25/+10, Savimäki 17/+5, Reijonen 14/+12
Etta: Pennanen 18/+10, Hakala 16/+12, Väisänen 8/+4

Yleisöä: 486
T 13-5, Ä 6-4, SV 16-16, VO% 58-50, H% 44-41

LähiTapiolan pisteet
3 Pennanen Etta
2 Reijonen Riento
1 Chemos Riento

Ottelutilasto

Kuvat:
Teemu Hassinen / Sampo
Pertti Flinck / Isku

  Takaisin