Seuraa meitä somessa:

Hurrikaanille kotivoitto siipirikkoisesta Ettasta

07.03.2022

Maanantain Mestaruusliigaottelu Hurrikaani- Loimaan ja Lentopalloseura Ettan välillä päättyi kotijoukkueen puhtaaseen 3-0 voittoon. Samalla isännät kasvattivat voittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi. Ottelun lopputulos oli melko varma jo ennen ottelun alkua, sillä oululaiset olivat liikkeellä ainoastaan kahdeksalla pelaajalla.

Hurrikaani- Loimaa – Lentopalloseura Etta 3-0 (25-21,25-19,25-19)

Poissa Ettan kokoonpanosta olivat mm. Eetu Pennanen ja Anssi Hakala. Poissaolojen johdosta Olli Kuoksa oli joutunut muovaamaan aloitusseitsikkoaan rajulla kädellä. Maanantaina Ettasta hakkurin roolissa oli Nuutti Niinivaara (16 pist.) ja kakkospassari Janne Pyhäjärvi oli kaksi ensimmäistä erää liberona, ja kolmannessa erässä liberon tontille laitettiin Eemi Pöllänen. Myös Janne Marttila oli siirretty yleispelaajaksi, joten lopputulos ei ollut yllätys. Etta saapui kuitenkin Loimaalle taistelemaan, ja taistelun puutteesta joukkuetta ei voi syyttää.



Ettan pelaajavaihtuvuus näkyi illan pelissä eniten jatkopallotilanteissa, joissa Niko Haapakoski ei löytänyt kuumia pelaajia niin tehokkaasti, kuin virkaveli Santeri Välimaa.

– Tää on ollut tällasta rallia, enkä nyt kommentoi yhtään itse peliä, Kuoksa paljasti pelin jälkeen.

– Tultiin Loimaalle tappelemaan, koska halusimme pelata kunnolla maksavan yleisön edessä.

– Ollaan kuitenkin yhteisvastuussa suomalaisen lentopallon puolesta.

Vaikka Etta esimerkillisesti tappeli, ei se voinut ylivoiman edessä mitään. Hurrikaani ei sortunut ylimielisyyteen, vaan jaksoi jauhaa alusta loppuun saakka omalla pelitavalla.

– Kyllä meillä fokus kesti hyvin, mutta syöttöruudussa ajatus katosi välillä, Jussi Heino myönsi. Viime peleissä Hurrikaani on myllyttänyt syöttöviivan takana, mutta tänään saldona oli ”vain” seitsemän ässää ja peräti 15 syöttövirhettä. Heino ei kuitenkaan joukkuettaan tukistanut, sillä mies löysi pelistä myös paljon positiivista.

– Me pääsimme paljon pelaamaan keskeltä, ja sieltä tuli myös onnistumisia mukavasti.



Kahden erän jälkeen Heino muutti seitsikkoaan, ja päästi Aleksi Muukkosen ja Lauri Vanhasen kentälle. Miesten tieltä vaihtoon otettiin Luka Marttila ja Tapio Toiviainen. Vaihdot olivat ennalta suunniteltuja ja ainakin Muukkoselle peliaika on tarpeen. Mies on sairastelujen jälkeen seurannut viime pelejä vaihtopenkiltä, kun Toiviainen on pelannut vahvasti.

- Vastaanotto toimi tänään hyvin ja passia tuli alusta saakka Santerilta (Välimaa) mukavasti, kiitteli Hurrikaanin parhaana palkittu Miro Leinonen.

Leinonen saldosi 13 pistettä 73% hyökkäystehoilla. Sen lisäksi miehelle merkattiin neljä torjuntapistettä.


Vierasjoukkueen paras oli Niinivaara, joka nautti hakkurin roolista.

– Pikkasen tuli puskista uusi pelipaikka, mutta ihan hauskaa vaihtelua.

– Tänään taisteltiin hyvin ja huonomminkin olisi voinut mennä, mies päätti.

Hurrikaani päätti kotipelien osalta runkosarjan, jäljellä on enää vieraspeli tulevana perjantaina Raisiossa Loimun vieraana. Panoksena tässä paikallisottelussa on runkosarjan viides sija. Heinon mukaan mies ei ole miettinyt vielä alkavia pudotuspelejä, vaan katse on tiukasti seuraavassa ottelussa.

– Tällä hetkellä ajatus on seuraavassa ottelussa, enkä alkaville pudotuspeleille ole uhrannut hetkeäkään.

Hurrikaani Loimaa - Etta 3-0
25-21, 25-19, 25-19
Koti:Ropponen 17/+11, Leinonen 13/+6, Muukkonen 11/+8
Vieras:Niinivaara 16/+5, Hänninen 9/+5, Marttila 8/-7

Joukkueiden MVP:t
Miro Leinonen, Hurrikaani
Nuutti Niinivaara Etta

PROlibero
Peter Vuorinen

Ottelutilasto

  Takaisin