Seuraa meitä somessa:

Isku otti revanssin Hurrikaanista

14.02.2016

Isku kuittasi revanssin Hurrikaanista, Sampo ja Lakkapää väänsivät viisieräisen ja VaLePa ei antanut Ettalle mahdollisuuksia.

Sampo otti torjuntavoiton Lakkapäästä

Sammon ja Team Lakkapään peli kääntyi puolivälissä päälaelleen. Ottelun alkupuoli "pelailtiin" puolin ja toisin, eikä katsomostakaan (401 henkeä) oikein lisäsyttyjä löytynyt.
Muutamia epäselviä tilanteita, jotka aiheuttivat parranpärinää tuomaritornilla ja nekin taisivat mennä aika tasan.

Sampo kuittasi kaksi pistettä ja vierasjoukkue Team Lakkapää yhden loppunumeroin 3-2 (23-25, 25-23, 19-25, 26-24, 15-9).

Eriä voitettiin vuorotahtiin Lakkapään käännettyä ensimmäisen itselleen. Toisessa erässä oli pari erikoista episodia: Ensin Lakkapää käytti neljä kosketusta, vaikka valmentaja Veinbergs huusi kolmannen kohdalla, että -Heitä yli, yli! Pallo heitettiin kuitenkin passiksi ja siitä onnistunut hyökkäys. Tuomari ei neljättä kosketusta viheltänyt ja alkoi polemiikki, jossa tuomio muuttui ensin kiistapalloksi ja siitä vielä Sammon pisteeksi. Hetkeä myöhemmin tuli pitkä katkos, kun sähköinen pöytäkirja ei antanut Lakkapään vaihtaa liberoa. Siinä meni selvitellessä kymmenkunta minuuttia, jonka jälkeen Sampo otti puuttuvat pari pistettä.

Kolmas erä oli pitkälti vieraiden hallintaa ja syöttönäytöstä. Neljännessä vieraat hallitsivat myös kentän tapahtumia kunnes Sampo tasoitti kolmen pisteen takamatkalta 21-21. Samalla vauhdilla johtoon 23-21, josta taas vieraat tulivat tasoihin ja jopa ottelupalloon. Kertaalleen ehti rovaniemeläisten staffi jo juosta kentälle tuulettamaan otteluvoittoa, kunnes huomattiin tuomarin osoittavan virhettä Lakkapäälle ja taas oli soppa valmis.

Päätöserä aloitettiin Veinbergsin keltaisella. Hallissa oli melkoinen hurmos, kun Sammon torjunta löysi jatkuvasti vieraiden eteen, päätöserään 7 torjuntaa. Osansa teki Mäkituvan vaikeat syötöt.

Normunds Veinbergs, Team Lakkapää:

- En muista, että koskaan olisin noin suuttunut tuomareille. Hyvä hyökkäys- ja torjuntapeli tänään mutta enemmänkin olisin toivonut, meillä oli hyvä vastaanotto josta olisin toivonut vielä enemmän hyökkäystehoja. Passari-hakkuriakseli oli hieman rikkonainen mutta loppujen lopuksi ratkaisuhetkillä Gustavsson oli mies paikallaan. Tästä otetaan hyvät asiat mukaan, huonot jätetään Pielavedelle ;)

Sampo: Häyrinen 20/+5, Väliaho 12/+9, Heiskanen 11/+1
Lakkapää: Gustavsson 23/+3, Mäkinen 15/+5, Palokangas 12/0.

Yleisöä: 401
T 21-16, Ä 3-10, SV 11-17, H% 41-40, VO% 54-66

LähiTapiolan pisteet:
3 Häyrinen Sampo
2 Dosanjih Lakkapää
1 Väliaho Sampo

Ottelutilasto

Isku otti Hurrikaanista komean revanssin

Rantaperkiön Isku voitti Hurrikaani-Loimaan suoraan 3-0 (25-23, 25-17, 25-20) lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Pyynikillä ja kuittasi komeasti edelliset tappiot loimaalaisille. Kotijoukkue oli vieraita parempi kaikilla osa-alueilla.

- Voitto tuntui toki hyvältä, vaikka ei tämä ollut läheskään niin hyvää peliä kuin parhaimmillaan. Vastaanotto oli hyvä tänään verrattuna vastustajaan ja mahdollisti monipuolisen hyökkäyksen.

Erityisesti keskimiehiltä oli hyvä peli, he pysyivät hyvin vauhdissa, vaikka vastustajalla on isoja miehiä verkon toisella puolella, Iskun valmentaja Jussi Heino sanoi.

Hurrikaanin valmentaja Nicola Giolito oli pettynyt joukkueensa asenteeseen. Viime viikonloppuna joukkue ylsi Suomen Cupin hopealle, mutta tänään joukkueesta ei ollut vastusta Iskulle.

- Isku on vahva joukkue ja he pelaavat fiksua lentopalloa. Me autoimme heitä kuitenkin tänään liikaa. Teimme liikaa virheitä, eikä asenne ollut ollenkaan sama kuin Suomen Cupin finaalissa.

Jokaisessa pelissä pitäisi olla asenne kohdallaan, Giolito harmitteli.

Iskun parhaana pelaajana palkittiin keskitorjuja Sauli Sinkkonen (11/+8) ja Hurrikaanin parhaana passari Mauri Kurppa (4/+4).

- Meidän täytyy pystyä joka peliin latautumaan paremmin. Kotimatkalla pitää miettiä, mikä tänään meni pieleen. Väsymys voi olla yksi tekijä, samoin kokoonpanomuutokset, toisaalta joskus taas vastustaja vain pelaa paremmin, Kurppa pohti.

Hurrikaanin kokoonpanosta puuttui sairastumisen vuoksi libero Jesse Mäntylä. Passari Dmytro Dolgopolov kärsi olkapäävaivasta ja keskitorjuja Matti Oivasella on ollut selkävaivoja koko kauden ajan.

- Me olimme valmiita pelaamaan. Tiesimme, että Hurrikaani pystyy pelaamaan todella hyvin. Me sovimme yhteen: Hurrikaani on iso joukkue ja hyökkää kovaa, me taas olemme vastakohta ja yritämme pitää pallon elossa, passari Conor Eaton sanoi. - Seuraavat pelit ovat tärkeitä. Me treenaamme hyvin ja olemme terveitä ja valmiita pelaamaan.

Seuraavaksi Isku lähtee vieraspelimatkalle pohjoiseen. Lauantaina 20.2. vastassa on Team Lakkapää Rovaniemellä ja sunnuntaina 21.2. Etta Oulussa. Seuraava kotiottelu pelataan vasta lauantaina 5.3., kun vieraaksi saapuu Pohjois-Karjalan Liiga-Riento.

Isku: Mäkinen 14/+1, Kaislasalo 13/+9, Helenius 12/+7
Hurrikaani: Alhachdadi 11/+4, Smith 9/+4, Shumov 6/+2

Yleisöä: 595
T 9-5, Ä 6-4, SV 13-6, H% 59-41, VO% 57-41

LähiTapiolan pisteet:
3 Sinkkonen Isku
2 Eaton Isku
1 Härkönen Isku

Ottelutilasto

VaLePa vahva kotonaan

VaLePa kuittasi täydet pisteet kotonaan Ettasta erin 3-0 (25-19, 25-18, 25-21).

Ettan Olli Kuoksa kertoi ottelun ennakkohaastattelussa, että enää ei riitä Ettalta hyvä peli, vaan vieraat aikovat tosissaan haastaa VaLePan.

VaLePa lähti peliin ykkösnyrkillään. Ugis Krastins halusi valmistaa joukkuetta keskiviikon CEV-cupin peliä varten. Hienoa, että Olli Kunnari on taas pelikuntoinen. Myös Etta lähti parhaillaan peliin. Hakkurina kuntoutunut Ville Sorvoja.

Ensimmäisessä erässä oli heti nähtävissä, että Etta halusi tosissaan haastaa pukkipaitoja. Erää edettiin tasaväkisesti 16 pisteeseen asti, mutta sitten kotijoukkue meni menojaan. Elviss Krastins ja Jesus Chourio olivat vahvimmat hyökkäyksessä. Mainita pitää myös Jarmo Korhosen mainio vastaanotto. Ville Sorvoja ja taitava Anssi Hakala olivat Etta tehokkaimmat.

Toinen erä oli selvemmin VaLePan hallintaa erän alusta alkaen. Tässä erässä nähtiin Mikko Eskon mielikuvituksellisia kuvioita ja hymy karehti pelaajien kasvoilla. Eetu Pennanen oli Ettan yksinäinen onnistuja.

Kolmanteen erään molemmat joukkueet vaihtoivat hakkuria. VaLePalle tuli Stanislav Neviadomskyi ja Ettalle Heikki Lehtoniemi. Neviadomskyi onnistuikin varsin hyvin. Ettan hyökkäystehot jäivät alhaisiksi, mutta huimalla puolustuspelillä he pitivät erää tasaisena. Erässä nähtiin monia pitkiä palloralleja.

VaLePan selkeä pituusylivoima oli lopulta liikaa hyvin taistelleelle Ettalle. Mikko Esko palkittiin ansiosta joukkueensa parhaana. Pelissä nähtiin monia taidokkaita kuvioita, erityisesti Levchenkon kanssa. Hän olikin oivassa vedossa tänään. VaLePasta pitää mainita vielä Krastinsin iloinen hyökkäyspeli ja Korhosen mainio liberopeli.

Ettan parhaana palkittiin Eetu Pennanen. Hän on hämmästyttävän monipuolinen pelimies. Molemmat passarit Niko Haapakoski ja Jussi Mäkinen pyörittivät peliä monipuolisesti ja rohkeasti.

Olli Kuoksa, Etta:

- VaLePa pelasi hienosti, ja kaikki näytti olevan suhteellisen terveenä. VaLePa pystyy haastamaan Berlinin, mikäli peli pysyy kasassa ja syötöt hyvinä. Hyökkäysvirheillä hävittiin, viikko ollaan harjoiteltu, mutta tehtiin tyhmiä asioita. Hölmöillään liikaa ja pallot kääntyi VaLePalle. Kiilunen ja Haapakoski pelasivat hyvän pelin, mutta pojilla on vielä pitkä matka kantaviksi pelaajiksi liigassa. Verrattuna vaikka Korhoseen ja Mikko Eskoon, mutta pojilla on työ kesken. Mikko Esko on todella vaikeasti luettava, tekee ratkaisuja, mitä normaalisti ei näe.

- Huomenna on sisuuntunut Etta Hurrikaania vastassa. Joutuvat tekemään jokaisen pisteen.

Ugis Krastins, VaLePa:

- Olli oli taas mukana ja se on hyvä asia keskiviikon CEV matsia ajatellen. Tällä viikolla on reenattu paljon syöttöjä. Esim. Eetu oli hyvä syötöissä, ilman turhia riskejä. Jesuksella on kaikki kunnossa. Neviadomskyi on tehnyt hyvää työtä reeneissä ja oikealla asenteella ja se näkyi myös pelissä. Mikko Esko tekee uskomattomia ratkaisuja.

- Keskiviikkona on iso matsi tiedossa. Toivottavasti on paljon porukkaa ja loistava ilmapiiri. Nyt jos koskaan tarvitsemme kaikkien tuen. Kannustava kotiyleisö on seitsemäs pelaajaa.

Ä 2-2 SV 10-4, VO% 57-49, H% 52-36 T 11-6

VaLePa: Krastins 15/+10, Levchenko 11/+7, Chourio 10/+5
Etta: Pennanen 11/+9, Hakala 8/+2, Kaksonen 5/+3

Yleisöä: ?
T 11-6, Ä 2-2, SV 10-4, H% 52-36, VO% 57-49

LähiTapiolan pisteet:
3 Esko VaLePa
2 Levchenko VaLePa
1 Pennanen Etta

Ottelutilasto

Kuvat:
Pertti Flinck / Isku
Teemu Hassinen / Sampo
Mäsi / VaLePa

  Takaisin