Seuraa meitä somessa:

Jere Tikkaja Akaa-Volleyn harjoituksista liigakentille

08.06.2022

A-Volleyn juniorikoulussa lentopallo-opit omaksunut Jere Tikkala on tehnyt sopimuksen Mestaruusliigaan siirtymisestä Akaa-Volleyn kanssa.

- E-junioreissa aloitin lentopalloilun. Jonkin verran taustalla oli jääkiekkoa, mutta A-Volley vei pidemmän korren. Petri Salo meillä oli valmentajana ja innostus lentopalloa kohtaan oli kova, kertoo Viialasta kotoisin oleva Tikkala.

Pienen paikkakunnan harrastajamäärät eivät usein riitä joukkueiden kokoamiseen vanhemmissa ikäluokissa. Näin myös 190-senttiseksi venynyt yleispelaaja joutui hakemaan pelipaikkaa muualta.

- Salon Viestissä pelasin monta kautta. Nyt sitten viime vuodet olen opiskellut Kuortaneen urheilulukiossa ja edustanut Kuortanetta miesten ykkös- ja kakkossarjoissa, kertaa kotipaikkakunnalleen palaava abiturientti.

Matematiikan, englannin ja kemian ylioppilaskokeet keväällä läpäissyt Tikkala jatkaa kirjoituksia vielä tulevana syksynä.

- Äidinkielen ja fysiikan kokeet odottavat vuoroaan. Talvi sitten lentopalloa ja tavoitteena olisi suorittaa asevelvollisuus urheilukoulussa ensi keväästä lähtien.

Aivan vieraaseen ympäristöön ykkössarjasta liigaan siirtyvän Tikkalan ei tarvitse sopeutua.

- Olen jo neljänä aiempana kesänä saanut harjoitella Akaa-Volleyn liigamiehistön kanssa. Nyt tämä toistuu luonnollisesti myös tänä suvena, kunhan saamme nuorten EM-karsinnat pelattua.

Alle 20-vuotiaiden EM-karsinnat pelataan kesä-heinäkuun vaihteessa Slovenian Maribolissa. Akaa-Volleysta Tikkalan ohella turnaukseen osallistuvat myös jo aiemmin seuraan liittynyt keskipelaaja Petteri Tyynismaa ja apuvalmentaja Hasse Mattila joukkueenjohtajan ja tilastoijan roolissa.

- Meillä oli jo ensimmäinen valmistava leiri Kuortaneella ja juhannuksen edellä harjoittelemme vielä Varalassa. Mutta sitten tosissaan Akaa-Volleyn treeneihin, kuvaa tuore liigapelaaja kesän kuvioita.

Akaa-Volleyn kunnianhimoiseen liigakokoonpanoon tulevalle kaudelle palkattu Tikkala haluaa ammattilentopalloilijaksi.

- Tavoitteet ovat korkealla myös lentopallon parissa. Jossakin vaiheessa haluaisin pelata täysammattilaisena.

Harri Mattila

  Takaisin