Hyvien peliesitysten lisäksi hän on myös joukkueen henkisiä johtohahmoja, mikä oli tietysti omalta osaltaan tärkeä tekijä siinä, että Jokelan haluttiin ehdottomasti jatkavan ainakin kuluvan kauden loppuun asti.
Jokela sai ulkomailta useampiakin sopimustarjouksia, joiden joukossa oli kiinnostaviakin vaihtoehtoja, mutta hän on pitänyt alkukaudesta Loimussa eikä kokenut välttämätöntä tarvetta lähteä ulkomaille, kun sopimuskuvio Loimun kanssa saatiin viilattua mieleiseksi. Tässä viilaamisessa ratkaisevaa roolia näyttelivät Loimun yhteistyökumppanit, joista osa lähti tukemaan ja mahdollistamaan Jokelan jatkoa Raisiossa.
Olemme äärimmäisen tyytyväisiä Joonaksen jatkosta ja siitä pitää esittää nöyrä kiitos niille kumppaneille, jotka lähtivät ylimääräisellä joululahjalla seuraa tukemaan. Tästä on erinomaista lähteä kärkikamppailun kautta joulunviettoon ja sitten kohti uudenvuoden haasteita, iloitsee Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.
Loimu kohtaa ennen joulutaukoa vielä lauantaina kotikentällään poikkeuksellisesti kello 18 sarjan kärkikamppailussa VaLePa Sastamala Tampereen. Otteluisäntä kärkikamppailussa toimii Tilitoimisto Aarnio ja he tarjoavat Jokelan jatkon kunniaksi kahvit pullineen ottelun happy hourin ensimmäisen puolen tunnin ajan, eli kello 17.00-17.30.
Jokelan jatkon mahdollistajiksi lähtivät Rakennustoimisto Laamo, Kapteenin Kastikkeet, Kesko, Safire, TekijäRent, TK-Service, Jäspi, LSAB, Raision seudun laatoitusurakointi, Tilitoimisto Aarnio, Naantalin Aurinkoinen ja Lainio & Laivoranta.