Seuraa meitä somessa:

Karelian Hurmos kaatoi TUTO Volleyn puhtaasti kotonaan

19.11.2021

Perjantai-illan Mestaruusliigakamppailussa kohtasivat Karelian Hurmos ja Joensuuhun matkustanut sarjanousija TUTO Volley. Molemmat joukkueet olivat ehtineet valmistautua otteluun useamman päivän, sillä edelliset pelit oli pelattu viikonloppuna. Hurmos esitteli kotiyleisölle myös uuden pelaajan passari Joonas Ryhäsen liityttyä ainakin toistaiseksi joukkueen mukaan.

Ottelun avauserä oli Hurmoksen hallintaa alusta loppuun. Erinomaisilla hyökkäystehoilla pelannut kotijoukkue ei antanut TUTO Volleylle mahdollisuuksia pisteiden tekoon, sillä hyökkäysten lisäksi pisteitä kertyi neljän torjunnan verran. Vieraiden pelissä korostuivat virheet, jotka myös osaltaan selittävät Hurmoksen selvää erävoittoa.

Toiseen erään kuskin paikan otti TUTO. Se aiheutti Hurmokselle hankaluuksia kovalla syöttöpelillä ja pakotti kotijoukkueen pelaamaan omien vahvuusalueiden ulkopuolella. Vähillä virheillä pelannut Hurmos alkoi nousta lähemmäs vastustajaa vahvan vastaanoton tukemalla hyökkäämisellä, jonka pääarkkitehteinä häärivät Jere Heiskanen ja varsinkin ratkaisuhetkillä ison roolin ottanut Eetu Häyrinen. Hurmos voitti erän lopulta viidellä eräpallolla.

Kolmannessa erässä vierasjoukkueen takki oli totaalisesti tyhjentynyt. Hurmos paineli pitkälle karkumatkalle heti alussa Häyrisen syötöillä, tappotorjunnoilla ja Heiskasen hyökkäyksillä. Kaiken lisäksi omien hyökkäysten varmistaminen onnistui isänniltä ihailtavalla rauhallisuudella. TUTO pystyi tekemään yksittäisiä hyökkäyspisteitä keskikaistalta Karri Kutinlahden ja Tatu Vuorenmaan käsistä ja hakkurivaihdossa kentälle tullut Einari Koivisto ehti onnistua kahdesti. Hurmos ei näistä hetkistä häkeltynyt, vaan vei erän ja koko ottelun nimiinsä.

”Hyvät fiilikset, kolme-nolla ja se edellisten pelien käsijarru saatiin pois päältä. Toisessa erässä hyvä nousu takaa ohi. Siinä TUTO syötti hyvin, ei se ollut pelkkää meidän huonoutta. Suunta on ylöspäin, mutta silti pitää pystyä vielä parempaan” mietiskeli Hurmoksen MVP:ksi valittu hakkuri Häyrinen.

”Kolmannessa erässä ei oikein tapahtunut mitään. Toinen oli hyvä, mutta jäi fiilis ettei pystytty noudattamaan sovittuja asioita. Vastaanotto näyttää aika hyvältä, mutta silti hyökkäysprosentti jäi tuollaiseksi. Kiukkua vaan huomiseen peliin” analysoi TUTO:n MVP, keskitorjuja Kutinlahti.

”Lämmittää, hyvää pelaamista eka ja kolmas erä. Hyvä break-point-pelaaminen tänään. Hyvä treeniviikko takana, ja se näkyi pelissä. Toisessa erässä jäätiin vähän odottelemaan, mutta onneksi pystyttiin se kääntämään. Pelattiin siinä vähän yksinkertaisesti. Nyt palautellaan, ja sunnuntaina alkaa valmistautuminen ensi viikon peleihin Hurrikaania ja Akaata vastaan” kommentoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Hurmos oli parempi kuin me, olimme heikompia tänään. Keskihyökkäys oli hyvää, mutta laitahyökkäyksissä oli ongelmia” tiivisti TUTO-luotsi Ruslan Zhbankov.

Hurmoksen kausi jatkuu keskiviikon vierasottelulla Hurrikaani-Loimaata vastaan. Seuraava kotiottelu Joensuun Urheilutalolla on ohjelmassa ensi viikon lauantaina, jolloin vieraaksi saapuu maajoukkuetähtiä vilisevä Akaa-Volley.

Karelian Hurmos – TUTO Volley
3-0 (25-19, 29-27, 25-17)
Koti: Heiskanen 19/+11, Häyrinen 15/+9, Korhonen 12/+9
Vieras: Kutinlahti 10/+2, Vuorenmaa 8/+6, Siirilä 7/-4
Ässät 6-4, syöttövirheet 15-13, torjunnat 8-3, hyökkäys% 53-44, vastaanotto% 56-56

Joukkueiden MVP:t
Eetu Häyrinen, Hurmos
Karri Kutinlahti, TUTO

PRO-libero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Katsojia: 328

Ottelutilasto

  Takaisin