Seuraa meitä somessa:

Kärkinelikko voitokas lauantaina

14.02.2016

Koko naisten Mestaruusliigan kärkinelikko voitti pelinsä lauantain kierroksella: LP Viesti, HPK, LP Kangasala ja WoVo Rovaniemi.


WoVolla ei vaikeuksia Tampereella

Merja Korhonen palasi liigakentille Meston paidassa, mutta se ei riittänyt innostamaan muuta joukkuetta haastamaan WoVo Rovaniemeä. Vierasjoukkue kuittasi pisteet erin 0-3 (15-25, 16-25, 18-25).

WoVon Roosa Rautio:

- Ihan jees fiilis pelistä. Päästiin helpolla, vaikkei omaan parhaaseen pystyttykään.

WoVon päävalmentaja Teemu Mäkikyrö:

- Vähän löysästi lähdettiin peliin, ei ollut paras mahdollinen asenne alussa. Oma peli pysyi kuitenkin riittävän hyvällä tasolla. Kaveri lahjoitti loput pisteet, joita ei itse saatu tehtyä, jopa turhan helpolla päästiin kun välillä vain toimitettiin palloa verkon yli. Paras anti ottelussa oli se, että pystyttiin kierrättämään pelaajia. Tärkeät kolme pistettä kuitenkin saatiin vaikka jaettiin vastuuta joukkueessa.

Meston Mila Viljanen:

- Treeniviikko on ollut hyvä ja siksi odotukset tästä pelistä olivat toisenlaiset. Yritettiin saada peli kulkemaan paremmin joka osa-alueella, muttei onnistuttu. Mertsi tuli mukaan hyvin, onhan hän treenannut kanssamme koko syksyn. Hieno sisääntulo häneltä.

Meston päävalmentaja Viktor Circenko:

- Oli hyvä viikko ja pelaajia paljon treeneissä. Nyt oli riittävästi pelaajia vaihdossakin. Siihen olen tyytyväinen, että nyt oli vaihtoehtoja. Etenkin Korhosella vastaantto oli todella hyvä, jos kaikki muutkin pelaisivat yhtä hyvin, peli olisi mennyt ihan eri lailla. Aika monta helppoa palloa mokattiin, mutta huomenna uusi peli.

Mesto: Korhonen 10/+7, Taru Alho 7/+2, Saara Lepistö 5/+3
WoVo: Nassar 11/+7, Winters 10/+8, White 9/+8

Yleisöä: 189
T 5-9, Ä 1-7, SV 5-10, H% 42-54, VO% 56-56

LähiTapiolan pisteet:
3 Winters WoVo
2 White WoVo
1 Alho Mesto

Ottelutilasto

HPK jyräsi voittoon hyvällä puolustuspelillä

Sarjakakkonen HPK (17-6) ei antanut hyvällä torjuntapuolustupelaamiselle Pölkky Kuusamolle (10-12) yllätysmahdollisuutta. Selkeä 0-3 voitto kirjattiin eräpistein 20-25, 23-25 ja 22-25.

Keao Burdine, HPK:,

- Pitkän matkan rasitus tuntui alussa, kuitenkin pelasimme hyvän pelin. Pölkky onnistui syötöllä horjuttamaan meidän peliä. Puolustuspallot osasimme hyökätä hyvin. Omaan saldooni 18/+3 olen kolmeeräisessä pelissä tyytyväinen.

Luca Chiappini, HPK:

- Pitkä matkutus ja viikolla pelattu peli estivät loppuviikon harjoittelun. Tämän takia alku oli hieman kankea meiltä. Kokonaisuudessaan hyvä peli meiltä. Kotijoukkue syötti hyvin. Hyvän torjunta-ja puolutuspelaamisen jälkitilanteista hyökkäsimme tehokkaasti. Liberomme Saana Koljonen luki loistavasti Pölkyn hyökkääjien lyöntisuunnat.

Tiia Pohjonen, Pölkky:

- Vastaanottomme toimi hyvin tänään, mutta hyökkäyksissä emme onnistuneet. Toki vastustaja torjui ja puolusti hyvin. Pelinrakenteluuni en ole tyytyväinen. Pari laitatorjuntapistettä oli kiva ottaa.

Tuomas Alatalo, Pölkky:

- Onnittelut HPK:lle. Meillä oli vastassa tämän kauden paras torjunta- ja puolustusjoukkue. Pelaajistomme luottamuskin oli koetuksella, kun näytti ettei HPK:n kenttään jää mikään lyönti. Joukkueeni vastaanottopelaamisen olen tyytyväinen. Tiia Pohjonen (4/+4) ja Annukka Paloniemi (2/+0) toivat mukavasti pelin loppuvaiheilla energiaa kuusikkoon.

Parhaat pelajaat:
Pölkky: Prokopenko
HPK: Burdine

Pölkky: Prokopenko 12/+6, Nicholson 9/+6, Klimova 8/+3
HPK: Burdine 18/+3, Lindsay 10/+0, Korhonen 6/+1
Yleisöä: 471
T 6-6, Ä 12-3, SV 5-5, H% 28-37, VO% 59-45

LähiTapiolan pisteet
3 Burdine, HPK
2 Kylmäaho, HPK
1 Prokopenko, Pölkky

Ottelutilasto


LP Kangasala ei antanut Pieksämäelle helpotusta

Kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta LP-Vampulan ja LiigaPlokin kanssa taisteleva Pieksämäki Volley ei saanut helpotusta pistepussiinsa, kun liigakolmonen LP Kangasala otti pisteet kotonaan 3-0 (25-15, 25-15, 25-18).

Ottelu alkoi tasaisesti kunnes kymmenen pisteen jälkeen kotijoukkue alkoi tehdä kaulaa. Pieksämäki Volley tekee tuplavaihdon tilanteessa 17-13 ja kaventaakin muutamalla pisteellä. Ismo Tahvanainen ottaa ensimmäisen aikalisän tilanteessa 17-15, joka auttaakin kotijoukkuetta saamaan taas pelistä kiinni. Satu Natunen ottaa aikalisän tilanteessa 20-15, mutta aikalisä ja erän lopun vaihdotkaan eivät auttaneet vaan kotijoukkue karkaa Shelby Daltonin pitkän syöttöputken avulla eräpallotilanteeseen ja voittaa erän 25-15.

Toisen erän alku on edelleen melko tasainen, kotijoukkue johtaessa tosin muutamalla pisteellä. 10-6 tilanteessa vierasjoukkue ottaa ensimmäisen aikalisän, mutta sekään ei auta, vaan tekniselle aikalisälle mennään LP Kangasalan johtaessa 14-6. 16-6 tilanteessa vieraat tekevät vaihdon ja Öhmanin pitkä syöttöputki katkeaa. Kotijoukkueen liberoksi siirtyy Emilia Sipilä ja 17-8 tilanteessa kotijoukkue vaihtaa passariksi Outi Munnukan, Outi pääseekin suoraan syöttämään. 18-8 vierasjoukkue ottaa toisen erän toisen aikalisän. Heta Rissanen vaihdetaan kentälle Shevchukin tilalle. Tilanteessa 20-14 Ismo Tahvanainen ottaa kotijoukkueen toisen erän ensimmäisen aikalisän. Kotijoukkueen passarivaihto otetaan takaisin pisteissä 21-14 ja toinen erä päättyy pisteisiin 25-15. Pitkälle erätauolle lähdetään siis kotijoukkueen 2-0 johdossa.

Kolmannen erän ensimmäiset kaksi pistettä menevät vierasjoukkueelle, mutta kotijoukkue pysyy kuitenkin mukana pelissä. 8-5 tilanteessa vierasjoukkue ottaa kolmannen erän ensimmäisen aikalisän. LP Kangasalan passari Elizabeth Kobersteinin sormia teippaillaan mutta hän menee takaisin kentälle. Tekniselle aikalisälle lähdetään kotijoukkueen 14-7 johdossa. Tilanteessa 17-10 kentälle vaihdetaan Nette Tuomisen paikalle Jasmine Tahvanainen ja pisteissä 18-10 vierasjoukkue ottaa erän toisen aikalisänsä. Erän loppupuolella kotijoukkue vaihtaa liberoa ja passaria, myös vierasjoukkue tekee passarivaihdon. 21-13 kotijoukkue ottaa kolmannen erän ensimmäisen aikalisänsä. Vierasjoukkue kaventaa tilanteeseen 22-18, jolloin Ismo Tahvanainen ottaa toisen aikalisän. LP Kangasala ottaa myös passarivaihdon takaisin, kuten myös Pieksämäki Volley. Elizabeth Koberstein ratkaisee jujulla erän ja ottelun pisteisiin 25-18.

LP Kangasalan valmentaja Ismo Tahvanainen:

- Meiltä rento, hyvä peli. Kontattu jonkin verran tällä kaudella mutta nyt meni hyvin. Pakotettiin vastustaja pelaamaan laidoista, jossa meillä peli toimi. Torjunta-puolustus myös toimi hienosti. Kaikki sai pelituntumaa, mikä on tietysti kiva juttu. Daltonin piristyminen myös hyvä juttu, keskarit pelaavat hyvin, Tuominen pelasi myös hyvän pelin. Pitkässä sarjassa kaikkien panos on tärkeä.

LP Kangasala, Roosa Laakkonen:

- Oli tosi kiva pelata, hyvä fiilis kentällä. Hyökkäys oli vähän parempi kuin vastustajalla. Puolustuskin toimi.

Pieksämäki Volleyn valmentaja Satu Natunen:

- Kangasalalta hyvä peli. Ei saatu oikein vastaanotoista kunnon hyökkäyksiä. En oikein saanut viritettyä joukkuetta oikeille leveleille

Pieksämäki Volley, Ivana Bulajic:

- Haluaisin ensimmäiseksi onnitella vastustajaa. Meillä oli huono vastaanotto, vähän väärinymmärryksiäkin. Keskitytään seuraavaan tärkeään peliin.

Ottelun parhaina palkittiin
LP Kangasala Roosa Laakkonen
Pieksämäki Volley Ivana Bulajic

LP Kangasala Dalton 15/+14, Tuominen 11/+4, Laakkonen 8/+7
Pieksämäki Volley Bulajic 11/+5, Alter 6/+5, Hollas 6/+5

Yleisöä: 312

LähiTapiolan pisteet:
3 Dalton LP Kangasala
2 Laakkonen LP Kangasala
1 Koberstein LP Kangasala

Ottelutilasto

LP Viestillä erätappioton viikonloppu

LP Viesti pelasi kotiviikonloppunsa puhtaasti kahdella 3-0 -voitolla. Lauantaina salolaisten "uhriksi" joutui viime aikoina mainiosti pelannut LiigaPloki. Kahden selvän erän jälkeen kolmannessa Ploki sai ahdistettua LP Viestin ahtaalle, mutta jälleen kerran salolaisten erän loppu oli vahva: lukemista 20-21 LP Viesti teki viisi peräkkäistä pistettä.

Vieraiden parhaan palkittiin keskipelaaja Serena Warner.

- Yritimme parhaamme, mutta esimerkiksi LP Viestin syöttö oli todella kova. Koko joukkue toki on kaikilla osa-alueilla tasaisen vahva. Omaan peliin olen osittain tyytyväinen, mutta aina voi parantaa. Sunnuntaina meillä on edessä tärkeä peli Tampereella Mestoa vastaan, siihen pitää nyt aloittaa keskittyminen, totesi Warner medialle.

LP Viestin ykköseksi arvioitiin Lena Lymareva eikä vähiten sen takia, että tilastoihin merkittiin huikeat 9 ässäsyöttöä.

- Oikeastaan niitä pitäisi olla kymmenen, se yksi syöttökin oli sisällä!, tokaisi Lena tomerasti.

- Peli oli meille kahdessa erässä aika helppo, mutta kolmannessa hiukan vaikeampaa. Oma yhteispeli ei Jennin kanssa ole vielä täysin uomissaan, mutta jatkossa lienee helpompaa. Hyvä viikonloppu meille! tuumaili Lena Lymareva.

LiigaPlokin valmentaja Jukka Koskinen oli tietty pettynyt tulokseen, mutta jos jotain positiivista löytyi, niin:

- Hyvä, että tämä peli oli tänään. Meidät pudotettiin taas kolmen täyden pistepotin jälkeen maan pinnalle ja huomenna toisaalta on tärkeä peli meille. Helppo tämä peli ei tietenkään meille ollut, etenkin LP Viestin hurja syöttöpeli murensi meitä aika lailla. Pelisuoritusten lisäksi myös peli-ilme laski, huomautti kokenut Koskinen.

Omille pelaajille hän ei suuria plussia antanut.

- Tilastot kertovat aika paljon, tiivisti Koskinen.

LP Viestin Tomi Lemminkäinen piti tulosta ja peliä hyvänä.

- Kaksi erää pelattiin laadukkaasti. Syöttöpeli oli parasta, peräti 17 ässäsyöttöä - toki ne jakautuvat pääosin vain kahdelle pelaajalle (Lena Lymareva ja Nadja Gokhshtein). Virheitä kuitenkin syöttöviivalta tuli vain viisi, osoitti Lemminkäinen.

- Vastaanotto ei ollut ihan samassa mallissa kuin perjantaina (45%) hyvää hyökkäystehoa pudottivat kolmannen erän lukemat. Vastustajan yksi avainpelaaja saatiin miinuksille (Courtney Felinski 9/-6), samalla omille pelaajille saatiin peliaikaa. Joitakin pelaajia oli tarkoitus lepuuttaa enemmänkin, siltä osin ennakkosuunnitelmat eivät täysin toteutuneet, mietti Lemminkäinen.

Kolmannen erän ratkaisupalloihin LP Viesti otti kentälle vaihdossa olleet Pauliina Vilposen ja Sari Tauriaisen.

- Jenni oli tulossa verkolle ja jossakin 18-18 -tilanteessa sitä jo suunniteltiin, kertoi Lemminkäinen.

Taktinen vaihto oli onnistunut, erä- ja otteluvoitto viidellä pistesuorituksella.

LiigaPloki pelaa siis sunnuntaina Mestoa vastaan, LP Viestin seuraavat pelit pelataan viikon kuluttua Pieksämäkeä ja OrPoa vastaan vieraskentillä.

LP Viesti: Lymareva 17/+12, Gokhshtein 13/+8, Jokinen 8/+7
LiigaPloki: Felinski 9/-6, Tooker 9/+8, Warner 7/+6

Yleisöä: 426
T 7-7, Ä 17-4, SV 5-5, H% 38-29, VO% 45-38

LähiTapiolan pisteet:
3 Lymareva LP Viesti
2 Koskelo LP Viesti
1 Gokhshtein LP Viesti

Ottelutilasto

Kuvat:
Jouni Ronkainen / Pölkky
Jyri Kivimäki / LP Kangasala

  Takaisin