Seuraa meitä somessa:

Kotijoukkueet voittoihin miesten lauantain kierroksella

11.02.2024

Kaikki neljä kotijoukkuetta ottivat voitot lauantaina Miesten Mestaruusliigassa. VaLePa, KyKy-Betset ja Raision Loimu hoitivat kaikki pelinsä puhaasti 3-0, kun taas Akaa-Volley joutui nousemaan ottelupallojen takaa 3-2 -voittoon Kokkolan Tiikereistä.

KyKy-Betset nollasi Hurmoksen

Ennakkoon odoteltiin tiukkaa peliä. Ottelu oli molemmille pisteiden kannalta tärkeä ja erityisen tärkeä Hurmokselle, sillä voitolla he olisivat saaneet TuTo Volleyn kiinni. KyKy-Betset kuitenkin oli päättänyt ottaa kevätkauden ensimmäisen voittonsa ja pitää täyden pistepotin kotonaan. Peli KyKy-Betsetille 3-0 (25-22, 25-19, 26-24).



Viime pelissä loukkaantunut Romans Sauss ollessa sivussa, Manu Asikanius sai näytön paikan päästessään aloituskuusikkoon. Hurmos aloittaa ensimmäisen erän vahvasti ottamalla 1-4 johdon hakkuri Isaias Sanchesin hyvillä syötöillä. Kotijoukkue kuitenkin saa tasoitettua erän tilanteessa 6-6 ja Asikaniuksen ässällä 7-6 johtoon. Erää edetään puoleen väliin asti tasaisesti, kunnes KyKy-Betset repäisee muutaman pisteen johdon, mistä ei enää luovu. Lopussa Hurmos pääsee vielä kahden pisteen päähän, mutta Petrusevics päättää erän 25-22 Betonimiehille. Huomioitavaa ensimmäisessä erässä oli, että Hurmoksen hyökkäysprosentti oli kotijoukkuetta parempi 50%, kotijoukkueella 47%. Lisäksi puolustuksen jälkeinen hyökkäys oli vierailla 43%, kyyjärveläisillä 37%.

Toisessa nähtiinkin torjuntailottelua KyKy-Betsetin toimesta. Ensimmäisessä erässä joukkueelle kirjattiin ainoastaan yksi torjunta, toisessa niitä saatiin nähdä kuusi kappaletta. KyKy-Betsetin kapteenin, Joel Laakson, syöttövuorolla isännät karkaavat neljän pisteen johtoon 10-6, mikä pysyikin erän loppuun saakka. Erityisesti keskitorjuja Colin Lovejoy oli pelipäällä, sillä kahteen erään hän onnistui tekemään 9/+8 tehot. Pitkälle erätauolle päästään Betonimiesten 2-0 johdossa, kun toinen erä päättyi Joel Laakson hienoon passarin peippiin 25-19.



Pitkältä erältä isännät ottivat alusta kuskin paikan ja pääsivät jo viiden pisteen johtoon. Hurmos teki pienenä muutoksena peliinsä, että nuori Niklas Björlin tuli vastaanottavaksi liberoksi ja Tatu Hakkarainen toimi puolustavana liberona. Kymmenennen pisteen jälkeen vieraat pääsivät tasoihin ja ohi 12-13, kun Haapakoski painaa pallon toisesta kenttään. Hän yrittää pian uusiksi, mutta tämä hyökkäys pysähtyy Aivars Petrusevicsin torjuntaan. Hurmos pääsee vielä 14-16 johtoon, mutta Betonimiehet onnistuvat tasoittamaan pian pelin. Erä menee vielä jatkopalloille, mutta KyKy-Betset onnistuu kairaamaan kevätkauden ensimmäisen voittonsa Aivars Petrusevicsin ja Colin Lovejoyn torjunnalla. Peli Kyyjärvelle 3-0 ja kolmas erä 26-24.

Joel Andersson, KyKy-Betset:

- Olen todella iloinen. Meillä oli vaikea tammikuu. Olimme keskittyneitä pelin alusta. Näytimme, että haluamme voittaa. Olen yleensä ankara itselleni, mutta tänään voin sanoa, että oli todella hyvä päivä. Yritin auttaa sen minkä pystyn joukkuettani ja tänään tein sen. Voimme parantaa kaikessa, mutta tänään meidän pelimme oli tasaisempaa. Itselläni oli hyvä päivä ja tuntui, että pystyn luottamaan vieruskavereihin.



Ville Järnvall, Hurmos:

- Oli hyviä ja huonoja hetkiä. Tasaisuus puuttuu. En ole omaan peliini tyytyväinen. Muutama paikka, missä pitäisi parantaa ja syöttöihin tehoja. Kykyllä hyvä libero, mikä hankaloittaa. Ei tuntunut syöttö tänään hyvältä. On juteltu ja tehty töitä hallilla.

Daryl Tay, Karelian Hurmos:

- Harmi, että emme pystyneet pitämään tasoamme. Aloitimme hyvin, mutta pelin edetessä emme pystyneet vastaanottamaan yhtä hyvin kuin KyKy-Betset. Toisessa erässä jumituimme yhteen rotaatioon, emme saaneet vastaanotettua Laakson syöttöjä tarpeeksi hyvin. Käännekohta pelissä oli, kun emme pystyneet kääntämään muutamaa palloa eduksemme. Menetimme itseluottamuksemme ja malttimme. Onneksi meillä on paljon kotipelejä jäljellä, olemme pelanneet kotona paremmin.

Guntis Atars, KyKy-Betset:

- Mukavaa voittaa pitkästä aikaa. Ensimmäinen voitto tämän vuoden puolella. Manu onnistui tänään siinä, missä sovittiin. Tänään oli hyvä vastaanotto, ensimmäisessä epäonnistuttiin torjuntapelissä. Hurmosta vastaan voisi ottaa enemmän tappotorjuntoja. Rissasen syöttövuorolla kolmas erä tasoittui. Lopussa vähän keskittyminen hävisi, mutta noustiin takaisin peliin. Tarkoituksena käyttää tänään enemmän keskihyökkäystä ja Colin pelasi hyvin, hyvä torjuntapeli. Joulun jälkeen oli vaikeuksia, mutta uskon, että tästä päästään taas voittojen tielle.

Lehdistötilaisuus

Kyky-Betset - Karelian Hurmos 3-0
25–22, 25–19, 26–24
Koti:Jansons 18/+12, Petrusevic 12/+10, Lovejoy 12/+10
Vieras:Sanches 21/+11, Marttila 9/+5, Harouk 9/+4

MVP:t
Joel Andersson, KyKy-Betset
Ville Järnvall, Karelian Hurmos

PROlibero
Joel Andersson, KyKy-Betset

Katsojia 318

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Kirjapelissä Vexve Areenalla iloinen ja rento tunnelma

Tänään oli ilo nähdä Vexve Areenalla normaalin katsojakunnan lisäksi runsaasti kirjallisuusväkeä. He toivat mukanaan Vexve Areenalle kauden parhaan ottelutunnelman. Totta kai tunnelmaan vaikutti pukkipaitojen loistopeli. Pakko lainata Manu Soron mietelmäkokoelmasta: Sehän meni yllättävän hyvin, niin kuin Hakalan hidas valssi.

VaLePa Sastamala Tampere – Vantaa Ducks 3-0 (25-14, 25-13, 25-15)

Aloituskoonpanot
Esko, Ekman, M. Leinonen, Franca, J. Leinonen, Sivula, Pennanen L
Mäkelä, Murray, Ekman, Vanhanen, K. Kattelus, Määttänen, Lui L

Eräs fani kysyi minulta tarkennusta, mitä tarkoittaa, kun ennakoidaan, että ottelun lopputulokseen ratkaisee syöttö/vastaanotto. Tänään tuo tuli VaLePan ja Ducksin pelissä varsin merkittäväksi tekijäksi ottelun lopputuloksessa. VaLePan aloitussyöttö toimi koko pelin ajan erinomaisesti, 9 ässää ja Ducksin vastaanottoprosentti oli vain 34. Se taas vaikeutti heidän hyökkäyspeliään ja hyökkäyksen teho jäi 32 prosenttiin. VaLePa puolestaan vastaanotti loistavasti 76% (47%) ja Mikko Esko rakensi loistavat paikat hyökkääjille. VaLePan hyökkäysprosentti 65 vain 2 suoraa hyökkäysvirhettä ja lyöntiä torjuntaan.

Suuri riemun aihe pelissä tuli, kun VaLePan oma kasvatti, vaihdosta peliin tullut Juho Turri teki toisessa erässä tilanteessa 20-10 uransa ensimmäisen pisteen Mestaruusliigassa hienolla kutospaikan hyökkäyksellä. Turrin vaihdon lisäksi Janne Kangaskokko otti kahdesti tuplavaihdon, jolloin Joel Itänen tuli hakkuriksi ja Saku Tuomivaara passariksi. Itänen kiitti ja kumarsi 7 hyökkäystä, 5 pistettä ilman virheitä.

Urpo Sivula pelasi virheettömän ja tehokkaan hyökkäyspelin, hyökkäys 79%:n teholla ilman virheitä. Osansa oli Eskon tarkoilla ja peitetyillä passisuunnilla. Sivulan rinnalla Gabriel Franca oli myös tehokas hyökkäyspelissä. Jiri Leinonen puolestaan kunnostautui loistavana vastaanottajana 89% (58%), vaikka Ducks painosti häntä aloitussyötöillä. Yli puolet aloitussyötöistä tuli hänelle. Lisäksi hän syötti 3 ässää.

Myös keskimiehet Jacob Ekman ja Miro Leinonen ovat parantaneet peliään pudotuspelien lähestyessä. M. Leinonen kunnostautui syöttönurkkauksessa, 4 ässää.

Ducksin riveistä puuttui hakkuri Milutin Pavisevic ja se tietysti vaikeutti heidän peliään VaLePan loistavan pelin edessä. Marko Määttänen selviytyi hakkurina kohtuullisesti, mutta se teki puutteen yleispelaajaosastolle.

Hyvinvointiapteekki Sastamala palkitsi pelin ykkössuorituksen tuotepalkinnolla ”ykköset yhdessä” Miro Leinonen 4 ässäsyöttöä.

VaLePan seuraavaksi kärkijoukkueita vastaan. Keskiviikkona on vastassa Kokkolan Tiikerit ja sitten lauantaina Akaa Volley kotipelissä 17.2.

Miro Leinonen:

- Meidän osalta peli oli hyvää. Tietenkin vastustajalta puuttui hakkuri, joka muutti meidän peliä. Mutta pysyttiin hyvin kurinalaisena torjunta ja puolustuspelaamisessa. 3 pistettä, se on tärkeintä.

Marko Määttänen:

- Lukemat kuvastaa hyvin peliä, lukemat ovat rumat. Huono esitys meiltä kaikin puolin. VaLePan syöttö oli eri levelillä. Kyllä olisi tarvittu erien alkuun hyviä yksilösuorituksia.

Janne Kangaskokko:

- Oltiin joka osa-alueella Ducksia edellä, meillä oli hyvä mentaliteetti koko ottelun ajan ja uskallettiin syöttää kovaa. Puolustuksessa ollaan menty eteenpäin. Kaikki pelasivat tänään hyvin ja tekevät hyvää työtä treenisalilla. Hieno ilta ja Turrille myös ensimmäinen liigapiste.

Juha Rajala:

- Meidän peliin vaikutti paljon, että hakkuripaikalla ei ollut normipelaajaa. VaLePa pelasi tänään hyvin ja pystyi syöttämään koko ajan kotisalissa hyvin. Toivottavasti seuraavassa pelissä on kaikki pelaajat mukana.

Lehdistötilaisuus Ruudun lähetyksessä

VaLePa - Vantaa Ducks 3-0
25–14, 25–13, 25–15
Koti:Sivula 16/+13, Leinonen 10/+7, Franca 9/+8
Vieras:Määttänen 8/+4, Murray 7/+1, Kulmala 4/-1

MVP:t
VaLePa: Urpo Sivula
Ducks: Marko Määttänen

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Katsojia 784

Ottelukuvat

Ottelutilasto



Siipirikkoisuus ei laimentanut Loimua – TUTO Volley kumoon kolmannen kerran puhtaasti

Raision Loimun valmentajakaksikko Kari Raatikainen ja Kai Stenius kokivat lauantaina hankalia tilanteita, kun jo ennen peliä lähes täyteen mennyt joukkueen sairastupa sai lisämiehitystä vielä pelin aikanakin. Se ei kuitenkaan haitannut Loimun pelaamista, vaan paikalliskamppailu TUTO Volleyn kanssa päättyi kolmannen kerran tällä kaudella Loimun puhtaaseen 3-0 voittoon. Eränumerot olivat tällä kertaa 27-25, 25-20, 25-20.

Loimulta puuttui kokonaan kokoonpanosta molemmat hakkurit, kun Veeti Nikkinen oli kotona kuumeessa ja Hurrikaani-pelissä nilkkansa loukannut Ali Fazli oli Macronin verryttelypukuun sonnustautuneena katsomossa. Kun vielä Felix Egharevba loukkasi toisessa erässä ensin vähän olkapäätään ja viimeisessä pallossa pahemmin nilkkansa, sai Loimun kokoonpanoruletti vielä uutta vauhtia.

Loimu marssitti avaukseen hakkuriksi Aapeli Koukin, jonka paikan yleispelaajan otti Samuel Salminen. Nuori yleispelaaja pelasi muuten kohtalaisen hyvin, mutta joutui hyökkäyspuolella hieman haastavaan paikkaan, kun passari Tomi Saarinen ruokki häntä avauserässä peräti seitsemällä passilla. Erän puolivälissä vieraat karkasivat johtoasemaan, joka kesti aina eräpalloon asti. Loimu ei kuitenkaan masentunut tilanteessa 22-24, vaan nousi takaa erävoittoon. Erän päättänyt leveäksi tuomittu pallo tosin taisi mennä Loimu-torjunnan kautta kenttään.

Toiseen erään Loimu vaihtoi yleispelaajaosaston normaaliksi, eli sen paikan miehittivät Kouki ja Tomas Rodriguez. Tämä muutos toi hakkurin viitan keskipelaaja Eetu Mäen harteille. Erä näytti tulevan selvin numeroin isännille, kun tulostaululla komeili 17-11, mutta ehkä Loimun pelaajatkin sortuivat ajattelemaan niin ja TUTO Volley käytti otteen herpaantumisen hyväkseen. Pian oltiinkin jo tilanteessa 18-17. Yhtä pistettä lähemmäksi vieraat eivät kuitenkaan päässeet ja Loimu oli jälleen ratkaisupalloissa vahvempi. Erän puolivälissä loimulaisia säikäytti Felix Egharevban olkapään ”muljahtaminen” hyökkäystilanteessa. Jenkkipeluri pyöritti ja venytteli olkapäätään koko loppuerän, kunnes eräpallossa olkapääkivut unohtuivat nilkan pyörähtäessä ympäri. Kentän pintaan toviksi jäänyt peluri ilmoitti lopulta ylös noustessaan välittömästi ettei pysty jatkamaan peliä.

Niinpä Raatikainen ja Stenius olivat jälleen uuden edessä ja kolmanteen erään Eetu Mäki siirtyi keskelle ja Aapeli Kouki palasi hakkuriksi ja Samuel Salminen yleispelaajaksi. Erä oli tasainen aina tilanteeseen 16-16 asti. Erän lopussa kapteeni Saarinen päätti ettei iltapuhde jatku neljänteen erään. Hyvin syöttöjen ja tehokkaiden passivalintojen lisäksi hän kaivoi ylös kaksi kovaa pommihyökkäystä. Erän ja ottelun sai kunnian päättää hyökkäyksellään illan selvästi paras pelaaja, eli Loimun Rodriguez.

Ekassa erässä vanha peikko kävi kimppuun. Pelattiin aika hyvää lentopalloa ja johdettiin erän loppuvaiheilla, mutta se ei vaan tänäänkään riittänyt. Se on se meidän heikko kohta ettei saada erien loppuja hoidettua. Peli toimi ajoittain tänään hyvin joka oa-alueella ja sitten taas välillä ei toiminut mikään. Tiedetään että voidaan pelata hyvin ja voita eriä ja pelejä, mutta vanhat kaavat toistaa nyt itseään, harmitteli TUTO Volleyn kapteeni libero Ville Sihvonen.

Illan paras pistemies oli juurikin Rodriguez, joka teki 15 pistettä tehoin +9 vastaanottaen samalla hyvällä 67% tarkkuudella. Peliroolia vaihdellut Kouki teki 13 pistettä. TUTO Volleysta hakkuri Alek Rastamo ja yleispelaaja Jan Helenius tekivät 10 pistettä mieheen.

Jokaisen Loimun kotipelin jälkeen Loimu alumnit palkitsevat Naapurin Maalaiskanan puolesta ottelun ovelimman loimulaissuorituksen ja tällä kertaa Mika Rantanen jakoi palkinnon poikkeuksellisesti, ja ihan ansaitusti, Loimun päävalmentaja Kari Raatikaiselle.

Perusasiat oli meillä tänään teemana. Halusin joukkueen tekevän niitä ja käyttävän omia vahvuuksia sekä tukevan heikkouksissa toinen toistaan. Samuel Salminen tuli sisään ja pelin edetessä hoiti vastaanoton laadukkaasti, mikä takasi mahdollisuuden hyökätä keskeltäkin tehokkaasti. Loppu oli hieno Tomilta, loistavat syötöt ja kaksi isoa kovan lyönnin puolustusta, kehui Loimun päävalmentaja Kari Raatikainen omiaan haastavan, mutta tuloksekkaan iltapuhteen jälkeen.

TUTO Volleyn Alek Rastamolle ottelussa uran 100. liigaässä ja Roope Keskiselle 100. liigatorjunta.


Raision Loimu - TUTO Volley 3-0
27–25, 25–20, 25–20
Koti:Rodriguez 14/+8, Kouki 13/+4, Zhbankov 10/+7
Vieras:Rastamo 10/+4, Helenius 10/+4, Keskinen 6/+3

MVP:t
Tomas Rodriguez, Loimu
Jan Helenius, TUTO Volley

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Katsojia 597

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ailahtelevien vaiheiden jälkeen kaksi pistettä jäi Akaaseen

Lauantain myöhäispelinä saatiin nauttia kahden Suomen Cup -välierässä hävinneen kohtaamisesta. Jännitystä ei illasta todellakaan puuttunut, sillä värikkäiden vaiheiden jälkeen peli venyi lopulta viiden erän väännöksi jatkopallojen kera. Akaa-Volley onnistui lopulta hyödyntämään vasta neljännen ottelupallonsa (Tiikereilläkin niitä ehti olla jo kaksi kappaletta) ja päätti täten ottelun lukemiin 3-2 (25-15, 25-21, 23-25, 17-25, 18-16).

Peli käynnistyi varsin tasaisissa merkeissä ja jatkuikin sellaisena aina tilanteeseen 17-15 asti. Tässä kohti syöttöviivan taakse asteli ässätilaston kärkinimi Matej Smidl ja tsekkihakkuri osoitti 573-päiselle yleisölle, miksi hänen nimi kyseisen tilaston kärjessä komeilee: muutama ässä parkettiin ja lopuista syötöistä pelin kautta joukkue takoi pisteitä omaan sarakkeeseen, joten Smidl saikin syöttää erän loppuun asti. Huikealla kotijoukkueen 88% hyökkäysteholla ensimmäinen erä päättyi vakuuttavasti lukemiin 25-15.

Toisessa erässä Akaa-Volley jatkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi. Smidl aiheutti jälleen syöttöruudusta päänvaivaa kokkolalaisten vastaanotolle, mutta vastapainoksi Tiikerit paransivat omaa hyökkäystään. Erä eteni koko ajan Akaa-Volleyn hienoisessa johdossa, Tiikereiden päästessä lähimmillään pisteen päähän tilanteessa 19-18. Pitkälle erätauolle lähdettiin kuitenkin kotijoukkueen 2-0 johdossa.

Lentopallossa ottelu on taputeltu vasta siinä kohti, kun kolme erää on voitettu ja niin se päti tälläkin kertaa. Tasaisena vääntönä edennyt erä muuttui loppua kohden kiihkeämmäksi, kun epäselvä torjuntatilanne kääntyi lopulta Akaa-Volleyn tasoituspisteeksi 23-23 ja heti seuraavan pallon jälkeen Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilän keltaiseksi kortiksi. Tiikerit eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan veivät Jere Mäkisen hienolla torjunnalla kolmannen erän nimiinsä 23-25.

Erävoitosta extravirtaa saaneena, tiikerilauma rallatteli 4. erää alusta loppuun asti. Samalla Akaa-Volley sortui kerta toisensa jälkeen hölmöihin virheisiin antaen vastustajalle roppakaupalla ilmaisia pisteitä. Kotijoukkueen pelaava kokoonpano vaihtui päävalmentaja Olli Kunnarin toimesta tiuhaan tahtiin, mutta pelin laatu oli suoraan sanottuna surkeaa kaikista vaihdoista huolimatta. Loppulukemat 4. erässä selvästi Tiikereille 17-25 ja ratkaiseva 5. erä oli tosiasia.

5. erän voitosta taisteltiin toden teolla, vaikkakaan ei koko aikaa kovin korkealuokkaisesti. Kummatkin sortuivat ratkaisupaikoissa virheisiin ja pallo tuntui polttelevan sormissa itse kullakin. Molemmat saivat ottelupalloja, mutta vasta kuudes niistä toi lopullisen ratkaisun peliin. Sitä pääsi syöttämään illan tähti Matej Smidl, joka sai myös kunnian lyödä sen tiikerikäsistä katsomoon. Kotiyleisö pääsi lopulta piinasta varsin vaikeaksi muodostuneen kamppailun jälkeen.
Treenisaleilla riittää työsarkaa

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueelta Matej Smidl (38/+24) ja Tiikereiltä Lauri Jylhä (17/+13).

- Ärsyttää toki hävitä, mutta mukavaa, että saatiin kahden vaikean erän jälkeen ottelusta vielä tiukka peli. Luotettiin omaan peliin ja maltettiin odottaa omaa aikaamme ja sitten saatiin väännettyä 3. ja 4. erä voitoksi, analysoi Tiikereiden Lauri Jylhä.

Valmentajat Mikko Keskisipilä ja Olli Kunnari totesivat kumpikin, että treenisaleilla riittää vielä työtä.

- Pelillisesti on edelleen juttuja, joita pystytään tekemään paremmin. Kahden erän jälkeen noustiin hyvin peliin ja ensimmäisetkin erät olivat ennen kaikkea Akaan hyvyyttä erityisesti syötössä, Mikko Keskisipilä pohti.

- Kaksi erää meiltä oli tosi hyvää peliä. Sen jälkeen oma syöttö helpottui ja kaveri sai vastaanoton kuntoon. Tehtiin itsellemme vaikea ilta ja toisen kosketuksen laatu oli 3. ja 4. erässä umpisurkeeta. Tietää vain töitä harjoitussalille ja seuraavissa treeneissä harjoitellaan sitten passaamista, kertoi Kunnari.


Akaa-Volley - Tiikerit 3-2

25–15, 25–21, 23–25, 17–25, 18–16
Koti:Smidl 38/+24, Heiskanen 17/+11, Tyynismaa 13/+11
Vieras:Mäkinen 18/+8, Keskinen 18/+8, Jylhä 17/+13

MVP:t
Matej Smidl, Akaa-Volley
Lauri Jylhä, Tiikerit

PROlibero
Louis Pineau, Akaa-Volley

Katsojia 573

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin