Seuraa meitä somessa:

Lentopallokerho otti täydet pisteet WoVoa vastaan

22.02.2022

Hämeenlinnan Lentopallokerhon ja WoVo Rovaniemen välinen naisten Mestaruusliigan ottelu pysyi tasaisena kaksi ensimmäistä erää, mutta kotijoukkue oli Loimua-areenassa erien lopussa kovempi. Pitkän erätauon jälkeen hämeenlinnalaiset karkasivat jo ottelun alussa ja olivat lopulta ottelussa parempia erin 3-0 (27-25, 25-23, 25-12).

Lentopallokerho aloitti ottelun vahvasti ja johti avauserää 8-4, jonka jälkeen WoVo kiristi ruuvia. Se johti erää 18-14 ja kotijoukkueen nousun jälkeen vielä uudestaan 24-22, mutta hämeenlinnalaiset nousivat Natasa Sevarikan kolmella hyökkäyspisteellä lopulta jatkopalloilla erävoittoon.

Toinen erä eteni hämeenlinnalaisten johdossa, mutta myös se oli lopulta tiukka. 13 omaan virheeseen sortunut WoVo ei kuitenkaan onnistunut nousemaan erän lopussa tasoihin, vaan kotijoukkue otti ensimmäisen tarjolla olleen pisteen numeroin 25-23.
Kolmannessa erässä Lentopallokerho karkasi jo heti alussa, eikä päätöserän voitosta käyty enää kovinkaan kummoista taistelua. Neljännestä sijasta loppukauden ajan taisteleva Hämeenlinna ottikin sarjasijoituksensa kannalta äärimmäisen tärkeän kolmen pisteen voiton.



Giovanni Torchio Hämeenlinnan Lentopallokerho:

- Oli tärkeä palata voittojen tielle ja vielä 3-0-numeroin, sillä loppukauden ajan laskemme myös eriä. Otteluohjelma jatkuu kovana ja pelaamme jatkossa muutaman päivän välein. Joukkue on harjoitellut kovaa. Pelissä on vielä tekemistä, mutta jatkamme työn tekoa.

Nayara Ferreira Hämeenlinnan Lentopallokerho:

- Tuntuu hyvältä. Jokainen teki tänään yhdessä joukkueena hyvää työtä.



Teemu Mäkikyrö WoVo Rovaniemi:

- Hukkasimme oman etsikkoaikamme. Aloitimme vähän löysästi, sitten pääsimme peliin mukaan. torjunta-puolustustaktiikka toimi tänään hyvin. Pääsimme jo lyömään eräpalloa, mutta se meni vähän yli ja sen jälkeen tuli pari pehmeää suoritusta ja kaveri sai sen. Toisen erän hävisimme ihan puhtaasti omaan peliimme. Teimme kolmetoista virhettä ja neljä kertaa tuli vielä sellainen pallo, mihin emme menneet perään. Silti olimme kahden pisteen päässä. Sen jälkeen pupu oli sen verran syvällä pöksyissä ja totta kai kaveri sai paineen pois ja pelasi parhaan eränsä kolmanteen.

Janina Laine WoVo Rovaniemi:

- Tulimme hyvin pelaamaan, mutta ei tällä kertaa riiittänyt. Aika paljon olemme jäljessä semmoisissa teknisissä asioissa, esimerkiksi helpoissa palloissa.


Hämeenlinna - WoVo 3-0

(27-25, 25-23, 25-11)
Hämeenlinnan Lentopallokerho: Sevarika 15/+8, Yli-Sissala 12/+10, Madsen 8/+4
WoVo Rovaniemi: Lindgren 16/+6, Viljanen 11/+8, Kärkkäinen 6/+1
Ässäsyötöt 5-2, syöttövirheet 7-14, torjunnat 11-6, vastaanotto% 38-44, hyökkäys% 35.

Yleisöä 482
Otteluisäntä K-Rauta Hämeenlinna, parhaiden palkinnot jakoi Teemu Toukonen

Joukkueiden MVP:t
Nayara Ferreira Hämeenlinnan Lentopallokerho
Janina Laine WoVo Rovaniemi.

PROlibero
Janina Laine WoVo Rovaniemi

Ottelutilasto

  Takaisin