Seuraa meitä somessa:

Loimu nappasi klassisen pakkovoiton

19.01.2016

Team Lakkapää kärsi 13. perättäisen liigatappionsa tiistaina Raisiossa.

Loimu oli klassisen kolmen pisteen pakkovoiton edessä kohdattuaan Team Lakkapään Kerttulan tiistai-illassa. Välillä mallikastakin lentopalloa sisältänyt ottelu päättyi lopulta odotusarvojen mukaisesti kotijoukkueen voitonjuhliin. Loppulukemiksi merkattiin 3-1 (25-18, 29-27, 19-25, 25-20).

Avauserän selkeästi voittanut Loimu joutui vaikeuksiin toisen erän loppumetreillä. Pitkästä tappioputkesta huolimatta ihailtavaa taistelumoraalia esittäneet rovaniemeläiset haastoivat oranssimustat tiukkaan vääntöön upean ottelun pelanneen Jouni Palokankaan (21/+19, 2 ässää, 1 torjunta, vastaanotto 50%).

Loimu onnistui selvittämään ensimmäisen haasteen kuittaamalla kakkoserän itselleen. Vaikeudet jatkuivat kuitenkin heti seuraavassa erässä, jonka Lakkapää käänsi vakuuttavasti itselleen huikean torjuntapelinsä (7 torjuntaa) ansiosta. Pientä sivujuonta näytteli samalla Loimun hakkuripeli, joka heikkeni selkeästi pitkän erätauon jälkeen.

Vastoinkäymisestä sisuuntuneet isännät onnistuivat kuitenkin nostamaan profiiliaan ja ratkaisivat ottelun ja kolmen tärkeän sarjapisteen kohtalon neljännen erän voitollaan.

Parhaat pelaajat:
Loimu: Kirill Borichev
Lakkapää: Jouni Palokangas

Jouni Palokangas, Lakkapää:

- Tyypillinen peli meiltä. Pelattiin sinällään hyvin, mutta hävittiin niukasti. Liikaa jää helppoja palloja kenttään. Pelissä on hyviä hetkiä, mutta niillä ei ole jatkuvuutta. Pitäisi saada enemmän pisteputkia. Peli-ilo on kuitenkin hyvä, vaikka vaikeaa onkin. Pitää vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Uskoa ei saa missään nimessä menettää. Sunnuntaina on uusi yritys.

Kirill Borichev, Loimu:

- Peli-ilme oli hyvä, vaikka etukäteen puhuttiinkin paljon pakkovoitosta. Oltiin liikkeellä hyvällä asenteella. Ei ollut paniikkia missään vaiheessa. Voittoerät pelattiin kokonaisuutena hyvin. Lakkapää vei yhden erän torjuntapelinsä avulla. Voitto maistuu tietysti hyvältä.

Normunds Veinbergs, Lakkapään päävalmentaja:

- Joukkueen taistelutahto säilyi läpi ottelun. Siihen olen tyytyväinen. Jaksettiin taistella, vaikka jälleen oli vaikeita hetkiä. Hävittiin syöttö/vastaanotto-pelaamiseen, joka oli huonompaa kuin vastustajalla. Hyvien pallojen tappoprosentti pitäisi olla parempi. Syöttövirheitä tuli liikaa leijasyöttöjen saralla. Niissä näkyy tietynlainen epävarmuus. Testiin tuleva hakkuri on nuori ja kehityskelpoinen kaveri. Mikäli kaikki menee hyvin, hänet on tarkoitus saada pian kentälle.

Ismo Tuominen, Loimun päävalmentaja:

- Pelistä ei muodostunut lopulta vaikeaa. Jatkopalloja ei saatu tapettua niin paljon kuin olisi ollut mahdollista. Puolustuspeli onnistui mainiosti, kuten tilastot osoittavatkin. Kolmen pisteen voitto oli tärkeä ja se saavutettiin. Hakkuripeli hyytyi pitkän erätauon jälkeen. Siihen pitää vielä paneutua tarkemmin. Luis Ariasin kanssa edetään maltilla. Vastuuta on luvassa, kun saadaan treeneissä tarpeeksi miehestä irti. Nyt siirretään ajatukset nopeasti Isku-peliin.

Loimu: Rumpunen 20/+8, Vargas 19/+9, Borichev 12/+8
Lakkapää: P.Mäkinen 24/+7, Palokangas 21/+19, J.Mäkinen 13/+11

Yleisöä: 514
T 8-14, Ä 7-5, SV 8-12, VO% 58-48, H% 50-49

LähiTapiolan pisteet:
3 pistettä: Jouni Palokangas, Lakkapää
2 pistettä: Kirill Borichev, Loimu
1 piste: Daniel Vargas, Loimu

Ottelutilasto

  Takaisin