Seuraa meitä somessa:

Loimu odotetusti KoVea parempi

26.01.2016

Pakkovoiton leiman saanut KoVe-kohtaaminen ei kipsannut Loimua Kerttulan tiistai-illassa. Vapautuneesti ilman turhia psykologisia kahleita esiintyneet oranssimustat nappasivat odotetun kotivoiton lukemin 3-0 (25-14, 25-23, 25-19).

Loimu nousi voitollaan kuudenneksi kahdella pisteellä ohi Isku. Etta on edellä kahden pisteen päässä kolme ottelua enemmän pelanneena. KoVelle tappio oli jo 13. perättäinen ja joukkue jatkaa liigassa viimeisenä.

KoVe taisteli unisen avauserän jälkeen miehekkäästi ja oli täysillä mukana kakkoserän voittomatsissa. Loimu onnistui kuitenkin kontraamaan tilanteen ja selvitti ottelun kulminaatiopisteen kunnialla. Päätöserästä muodostui puhtaan kotivoiton taannut muodollisuus.

Kolmannen peräkkäisen voiton napannut Loimu antoi odotetun näytön paikan Luis Ariasille 12/+6, 1 ässä, 4 torjuntaa), joka pelasi koko ottelun hakkurina. Venezuelalainen aloitti ottelun terävästi kadoten kuitenkin loppua kohti hieman kuvasta.

Lassi Nurminen, KoVe:

- Eka erästä jäi huono fiilis. Suoritettiin surkeasti koko joukkueen voimin. Tehtiin virheitä jokaisella osa-alueella. Ei päästy rytmiin missään vaiheessa. Erätauolla päätettiin alkaa pelaamaan. Luvattiin toisellemme, että aletaan taistella. Oma syöttö parani pelin edetessä - alussa se oli aivan liian pehmeä. Oma peliesitys tyydyttää. Syöttövirheitä tuli toki liikaa.

Kirill Borichev, Loimu:

- Vaikka puhuttiin paljon niin sanotusta pakkovoitosta, emme sortuneet panikointiin. Pelattiin kokonaisuutena rennosti. Vastustaja paransi pelin edetessä, mutta pystyimme kontraamaan siihen hyvin. Jalat olivat tänään irtonaisessa kunnossa, mikä näkyi myös hyvänä torjuntapelaamisena.

Petri Sainio, KoVen päävalmentaja:

- Eka erässä ei oltu valmiita pelaamaan. Valmistautuminen jäi vaillinaiseksi. Otan sitä vähän myös omaan piikkiini. Tänään olisi saattanut olla pisteitäkin tarjolla, jos olisimme pystyneet vetämään matsin edes hyvällä normitasollamme. Tehtiin liikaa virheitä ja oltiin pehmeitä. Ei voi jäädä odottamaan. Oma peli pitää aina tehdä. Loimulla on selvästi parempi balanssi pelaamisessaan.

Ismo Tuominen, Loimun päävalmentaja:

- Hyvä fiilis, tärkeät pisteet tulivat. Tänään oli kiva olla valmentaja. Hallissa musiikki soi, yleisö kannusti ja joukkue pelasi hyvin. Tasaista suorittamista kauttaaltaan. Pisteet jakautuivat tasaisesti. Ne olivat lopulta tämän illan tärkein anti. Pelirutiinimme oli hyvällä tasolla. Silva veti hyvän vastaanottopelin. Ariasin hakkuripeliin olen tyytyväinen, vaikka tehot laskivatkin ottelun edetessä. Hän pysyi kentällä koko matsin ajan, kuten oli etukäteen toiveissakin.

Parhaat pelaajat:
Loimu: Kirill Borichev
KoVe: Lassi Nurminen

Loimu: Borichev 14/+11, Rumpunen 13/+7, Arias 12/+8
KoVe: Nurminen 10/+7, Määttänen 7/-3, Szabo 6/+5

Yleisöä: 603
T 12-11, Ä 6-1, SV 5-9, VO% 63-52, H% 47-36

LähiTapiolan pisteet:
3 Borichev Loimu
2 Rumpunen Loimu
1 Nurminen KoVe

Ottelutilasto

  Takaisin