Seuraa meitä somessa:

Loimu voitti Ettan - Savo Volley Finnish Teknikum Cupin Final4:iin

21.11.2021

Raision Loimu jatkoi voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi, kun Etta kaatui Kerttulan liikuntahallissa sunnuntaina illalla lukemin 3-0 (26-24, 25-21, 25-21). Ottelussa oli panoksena Mestaruusliigan pisteiden lisäksi mahdollisesti Suomen Cupin jatkopaikka. Loimu oli jo pudonnut Cupista Savo Volley -tappion vuoksi, mutta jos Etta olisi voittanut Loimun, olisivat he jatkaneet Cupissa Savo Volleyn vastustajaksi. Loimun voitto tarkoitti siis kolmea pistettä raisiolaisille ja Cupin final four -paikkaa savolaisille.

Ottelun avauserä oli illan tasaisin ja se venyi jatkopalloille asti. Muissa erissä isännät olivat niskan päällä yhtenäisen esityksen ansiosta. Ettan puolella molemmat joukkueen ulkomaalaisvahvistukset Jakub Petras ja Michael Michelau jäivät Kerttulan parketilla pakkaselle. Ottelun paras pistemies oli Loimun Ali Fazli 16 pisteellään. Kristaps Smitsin saldo oli vain yhden vähemmän ja myös Tayeb Einisamarein tehtaili mukavan kymmenen pisteen saaliin. Toisen yleispelaajan tontilla esiintyi 7 pistettä tehden Sebastian Pozo Hernandez, kun Väinö Rahko oli pukeutunut liberopaitaan. Ettan parhaat pistemiehet olivat Nuutti Niinivaara ja Eetu Pennanen, jotka tekivät 11 pistettä mieheen jääden molemmat myös tehoissa plussalle.

Loimu pelasi lähes koko kolmannen erän kakkosvalmentaja Mika Rantasen komennossa, kun espanjalaisvalmentaja Aitor Barreros sai tilanteessa 4-4 ensin punaisen kortin ja sen perään keltaisen ja punaisen kortin samassa kädessä samaan aikaan, mikä tarkoittaa erästä poistamista. Tilanne lähti käyntiin siitä, kun Loimun hyökkäys osui verkon pinnassa Ettan takapassarin päähän, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa virhettä mikä johti Loimun valmentajan keskusteluun verkkotuomarin kanssa. Tuomaristo ei katsonut keskustelua hyvällä, vaikka muutamien metrinen päästä seurattuna tilanne ei näyttänyt tai kuulostanut mitenkään erityisen kiihkeältä.

Eetu Pennanen, Etta:

- Peliin tulo ei ollut meiltä ihan sellainen miten näihin peleihin pitää tulla. Vastaanotto meillä oli ihan ok tänään. Ei Loimullakaan ollut mikään virkein päivä. Meillä olisi ollut ihan otettavissa tuo peli. Loimu käytti tänään kaikki härdellipallot hyväksi ja me ei todellakaan.

Tomi Saarinen, Loimu:

- Aika vaikea peli oikeastaan. Ailahtelua ja virheitä paljon, joten oli vaikea päästä peliin mukaan, mutta saatiin onneksi painittua tuosta kolme pistettä kotiin.

Olli Kuoksa, Etta:

- Loimulle kolme pistettä ja ansaittu voitto. Ei käytetty omia mahdollisuuksia tehdä pisteitä ja Loimu käytti. Tulos on tuossa. Aika raaka on lentopallopeli.

Aitor Barreros , Loimu:

- Oli tärkeä peli meille. Pelasimme alkukaudesta kaikkia kärkiporukoita vastaan ja nyt meidän pitää ottaa pisteitä. Saimme vastustajan päähyökkääjät kontrolliin.

Loimu - Etta
3-0 (26-24, 25-21, 25-21)
Koti:Fazli 12/+9,Smits 8/+3,Pozo Herna 7/-3
Vieras:Niinivaara 8/+6,Pennanen 8/+4,Petras 7/+0
Ässät 9-4, syöttövirheet 15-12, torjunnat 10-4, hyökkäys% 46-48, vastaanotto% 33-59

Joukkueiden MVP:t
Etta: Eetu Pennanen
Loimu: Kristaps Smits

Otteluisäntä Turku Energia

PROlibero
Väinö Rahko Loimu

Katsojia:

Ottelutilasto

  Takaisin