Seuraa meitä somessa:

Loimun uudisrakentaminen käyntiin neljällä jatkosopimuksella

04.05.2023

Päättyneellä kaudella lentopallon Mestaruusliigassa neljänneksi sijoittunut Raision Loimu on kiinnittänyt ensimmäiset pelaajat ensi kauden joukkueeseensa. Jo vuosien ajan pääosin samalla omassa juniorikoulussa kasvatetun pelaajarungon varassa operoineella Loimulla ei ollut yhtään jatkuvaa pelaajasopimusta päättyneen sesongin päätteeksi, kun useampi monivuotinen sopimus umpeutui samaan aikaan.

Heti kauden päätteeksi jatketut neuvottelut ovat poikineet tähän mennessä neljä tärkeää jatkosopimusta ja useamman pelaajan kanssa ne jatkuvat edelleen. Varmistuneiden joukossa on myös muutamia Loimun paidasta kohti uusia haasteita siirtyviä pelaajia.

On luonnollista, että joukkueeseen tulee nyt vähän muutoksia, kun pääosin samalla rungolla on operoitu jo neljästä viiteen vuoteen. Osa pelaajista tarvitsee lisää peliaikaa ja osa uusia haasteita kehittyäkseen. Nyt kokoon saatu neljän pelaajan runko tuo hyvän pohjan uuden joukkueen rakentamiselle, kommentoi Loimun manageri Jukka Rajakangas.

Oranssi-mustissa jatkaa neljä Loimun junioreiden kautta liigaan ponnistanutta pelaajaa, kun nimensä paperiin laittoivat passari Tomi Saarinen, libero Esko Vuorinen, keskipelaaja Eetu Mäki sekä laitapelaaja Aapeli Kouki. Varmuudella uusiin haasteisiin suuntaavat yleispelaaja Väinö Rahko, hakkuri Joonas Jokela, keskipelaaja Seth Golleher sekä pelitossunsa naulaan laittanut yleispelaaja Eemeli Kouki. Muiden pelaajien kanssa jatkokuviot ovat vielä auki.

Passari Saarinen on yksi isoimpia kehitysaskeleita ottanut loimulainen, jonka uusi sopimus on kaksivuotinen, mutta siinä on ensimmäisen vuoden jälkeen mahdollisuus siirtyä ulkomaille. Passariksi maailmanluokan fysiikan omaava Saarinen on kehittynyt myös muilla osa-alueilla ja on herättänyt myös maajoukkuevalmennuksen mielenkiinnon. Saarisen kanssa hyvän aisaparin niin hyökkäys- kuin torjuntarintamallakin muodostaneen Eetu Mäen sopimus on muotoa 1+1 vuotta. Samanlainen sopimus on tehty myös Aapeli Koukin kanssa, joka pelasi päättyneellä kaudella pääosin hakkurina, mutta välillä myös yleispelaajana. Libero Esko Vuorisen jatkosopimus on yksivuotinen.

Lisää sopimusuutisia on lupa odottaa Raision suunnalta jo pikapuolin.

  Takaisin