Seuraa meitä somessa:

LP-Vampula nousi voittoon ja Suomen Cupin Final Fouriin

11.12.2022

Huittisten Tahto Areenalla nautittiin lentopalloherkkua jälleen viiden erän edestä, kun LP-Vampula ja Kuusamon Pölkky taistelivat viimeiseen palloon asti sekä sarjapisteistä että paikasta Suomen cupin Final 4-lopputurnaukseen, joka pelataan helmikuun alussa Tampereella. Kotijoukkue vei voiton 3–2 eräpistein 13–25, 21–25, 26–24, 25–20 ja 15–13.

Ottelun alku oli kotijoukkueen kannalta karmea. LP-Vampula ei päässyt juonesta kiinni ja teki virheitä toisensa perään. Näytti siltä, että Pölkylle on tulossa helppo voitto. Ensimmäisessä erässä Vampula oli vailla mahdollisuuksia ja toinenkin erä oli Pölkyn heiniä. Vastustaja löysi helposti aukkopaikat Vampulan kentästä, tipautteli peippejä torjunnan taakse ja hyvällä pelillään se näytti, miksi joukkue on sarjataulukossa kolmantena.

Pitkän erätauon jälkeen osat kääntyivät. Mitä siellä tauolla Vampulan pukukopissa oikein tapahtui?

–Tämä oli meille taisteluvoitto. Meillä on hyvä henki joukkueessa ja erätauolla päätimme, että emme luovuta. Toisessa erässä pelimme oli jo hyvää taistelua. Päätimme, että seuraavat kolme erää ovat meidän, kertoi LP-Vampulan parhaana palkittu hakkuri Selma Räsänen, joka tuli Teija Vuorenmaan tilalle kolmannessa erässä.



Räsäsen rohkeat hyökkäykset ja hyvät syötöt kerryttivät hänelle pistesaldon 14/+12 ja hän syötti kaksi ässää. Räsänen piti lehdistötilaisuudessa omaa peliään hyvänä ja passari Lotta Kukkonen tarjoili hänelle hyviä lyöntipaikkoja, joista oli helppo lyödä palloa lattiaan.

Pitkän erätauon jälkeen ottelu todellakin oli Vampulan. Kolmannessa erässä mentiin tasatahtia ja Pölkyllä oli jo ottelupallokin tarjolla, mutta laituri Iveta Stanchulova nakutti kaksi tarvittavaa pistettä ja lopullisen niitin erään löi passari Lotta Kukkonen ässäsyötöllään.

Neljännessä erässä Vampula sai loistoalun ja Pölkyn päävalmentaja Sotiris Gkotsis otti joukkueelleen ensimmäisen aikalisän jo tilanteessa 5–2. Vampula lisäsi sen jälkeen johtoaan jo kuuteen pisteeseen ja tilanteessa 9–3 Gkotsis otti jo toisen aikalisän. Vampula ei luopunut johtoasemastaan. Se hyökkäsi ja puolusti hyvin ja lopulta erä päättyi 25–20 kotijoukkueelle.



Oltiin jälleen tilanteessa, jossa ratkaisua oli haettava viidennestä erästä. Se näytti jo vahvasti menevän vierailijoille, kun Pölkky vei erää pistein 8–12. Vampula löysi uuden vaihteen, jonka jälkeen Pölkky sai enää yhden pisteen Vampulan seitsemää vastaan.
3–2 voitto oli Vampulalle tosiasia ja paikka Suomen cupin jatkopeleihin varmistui. Ei ihme, että Tahto Areenalla Vampulan joukkue kannattajineen otti tilanteesta ilon irti.

Lehdistötilaisuudessa Pölkyn parhaana palkittu hakkuri Julia Azevedo oli sangen vaitonainen.

–Ottelu alkoi meiltä hyvin, mutta pitkän erätauon jälkeen vastustaja alkoi pelata kovempaa ja paremmin, totesi pettynyt Azevedo. Hänen pistesaldonsa oli 24/+22.

Pölkyn päävalmentaja Sotiris Gkotsis oli luonnollisesti pettynyt tappiosta ja onnitteli Vampulaa voitosta ja pääsystä Suomen cupin Final4-turnaukseen.

–Pelasimme kaksi ensimmäistä erää hyvin ja pitkän erätauon jälkeen otteemme oli rennompaa. Samaan aikaan Vampula kiristi otettaan ja kun he voittivat kolmannen erän, he alkoivat uskoa itseensä ja tulivat takaisin peliin. He puolustivat ja hyökkäsivät hyvin. Viidenteen erään saimme hyvän alun ja johdimme jo hyvin, mutta sitten keskittyminen heikkeni, sanoi Gkotsis.



–Kova ottelu kahdelta joukkueelta, joilla molemmilla oli ylä- ja alamäkiä ottelun aikana. Aloitimme ottelun todella huonosti ja halusimme liikaa, mutta emme pystyneet pelaamaan niin hyvin kuin halusimme. Toisen erän lopulla tulimme piste pisteeltä peliin mukaan, mutta se ei vielä riittänyt erävoittoon, pohti LP-Vampulan päävalmentaja Ziga Kos.

–Pölkyllä oli jo ottelupallo kolmannessa erässä, mutta veimme sen heiltä. Viidennen erässä Pölkky aloitti jälleen hyvin, mutta viidennessä erässä ei koskaan kannata painaa päätä alas ennen ratkaisua. Pelaajamme tiesivät, että meillä on mahdollisuutemme ja sen me käytimme, sanoi Kos.

Hän ei pitänyt tämän ottelun voittoa ja sen sisältämää ekstrapanosta suurimpana voittonaan LP-Vampulan valmentajana.

–Pelaamme aina voitosta ja mielestäni se suurin voitto on vasta edessäpäin. Totta kai tämä on hieno voitto, kun pääsemme cupin finaaliturnaukseen ja ennen kaikkea saimme kaksi sarjapistettä. Me etenemme kuitenkin peli peliltä, erä erältä ja piste pisteeltä, sanoi Ziga Kos.

LP-Vampulan manageri Timo Talvitie piti tämän ottelun voittoa tärkeänä. Se oli ensimmäinen voitto Pölkystä kolmeen vuoteen.

–Suomen cupiin lopputurnaukseen pääsy on meille iso asia ja cupin arvostus on noussut, kun lopputurnauksen ympärille on luotu hyvä viikonlopputapahtuma. Tämä on seurallemme selkeä meriitti, sanoi Talvitie.

LP-Vampulalla on ennen joulutaukoa edessä vielä kaksi ottelua. Keskiviikkona joukkue matkustaa Seinäjoelle Nurmon Jymyn vieraaksi ja ensi lauantaina Tahto Areenalla on vastassa LiigaPloki Pihtiputaalta.


Lehdistötilaisuus Ruudun ottelutallenteessa

LP-Vampula - Pölkky Kuusamo 3-2
13–25, 21–25, 26–24, 25–20, 15–13
Koti:Petrova 25/+17, Stanchulov 23/+14, Räsänen 14/+12
Vieras:Azevedo 24/+22, DeBell 23/+17, Runnels 17/+7

Ässät: 7-9
Syöttövirheet: 8-11
Torjunnat: 6-9
Hyökkäys%: 43-46

Joukkueiden MVP:t
Selma Räsänen, LP-Vampula
Julia Azevedo, Pölkky

PROlibero
Henna-Riikka Minkkinen, LP-Vampula

Yleisöä:

Ottelutilasto

Kuvat: Antti Kaskinen

  Takaisin