Seuraa meitä somessa:

LP-Vampulan passarikaksikko valmiina tulevaan kauteen

18.06.2024

Oman kylän kasvatin, viisivuotiaasta lähtien Vampulan Urheilijoiden eri ikäluokkien joukkueissa pelanneen ja sen jälkeen LP-Vampulan passarina esiintyneen Nanna Talvitien uralle on tiedossa seuraava kehitysaskel.

Hän on kerännyt liigatason kokemusta ja harjoitellut ensin Ziga Kosin ja Stefan Paunovicin ohjaamana ja aloittaa nyt kolmannen täyden kautensa Mestaruusliigajoukkueessa.

Parikseen tuolle pelipaikalle hän saa kaksi kautta sitten seuran akatemiajoukkueessa passanneen Joensuulaislähtöisen Tara Loijaksen. Tara oli LP-Vampulan kauden jälkeen viime kauden Joensuussa Joen Jujun joukkueen passarina ja lisäksi kauden lopulla Hämeenlinnan Lentopallokerhon kokoonpanossa mukana.

–Molemmat passarit ovat kolkutelleet Mestaruusliigan vastuullisemman roolin ovia ja nyt heille avautuu siihen mahdollisuus, kuten historiamme aikana usealle muullekin pelaajalle. LP-Vampula on profiloitunut nuorten pelaajien kehittäjäksi ja mahdollisuuksien luojaksi. Jos katsoo historiaamme ja meidän kehityspolkumme kautta huippu-urheilijoiksi ja liigatason vastuupelaajiksi kasvaneiden pelaajien nimilistaa, voi todeta sen olevan melko pitkä ja uskon, että siihen saadaan tälläkin kaudella jatkoa, toteaa LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.

–Passareillamme tulee olemaan sopiva kilpailutilanne, minkä on aiemminkin todettu auttavan molempia pelipaikan pelaajien kehitystä hienosti. Nannan sopimus on kaksivuotinen ja Taran sopimus on mallia 1+1.

Nanna Talvitie on ollut kaikissa seuran kesätreeneissä mukana ja omatoimijaksolla juhannuksen jälkeen hänellä on tiedossa yksilöllistä lisäoppia Serbiasta, yhden naislentopallon maailman johtavan maan valmennukselta. Hän viettää kolmen viikon harjoitusjakson serbialaisvalmennuksen kanssa ja tavoitteena on kehittää paitsi passaamisosaamista, niin myös liikkuvuutta ja puolustuspelaamista.

Nanna Talvitie odottaa kolmatta liigakauttaan jo innolla.

–Joukkueen kokoonpano vaikuttaa hyvältä. Ja hyvä, että passaripari on entuudestaan tuttu. Passarit tekevät tosi paljon yhteistyötä treeneissä ja peleissä. Penkillä olevalta voi kysyä neuvoa, kun hän tarkkailee toisen tekniikkaa ja taktiikkaa ja pystyy seuraamaan vastustajaa eri näkökulmasta.
Lentopallo on liittynyt hänen elämäänsä jo pitkään.

–Nyt on 15. kausi alkamassa. Lentopallo merkitsee minulle tosi paljon. Monen muun pelaajan tavoin aloite lajiin tuli vanhemmilta, mutta en minä lentopalloa pelaisi, jos en sitä itse oikeasti haluaisi pelata. Lajiin koukuttaa joukkuehenki. Samanhenkiset ihmiset kun tähtäävät samaan tavoitteeseen, pitää se kiinni lajin parissa. Tulevalla kaudella tähtäin on mitalipeleissä ja uskon, että keväällä olemme kovimmillamme, sanoo Nanna Talvitie.

Tara Loijas palaa mielellään LP-Vampulan sinimustavalkoisiin peliasuihin. Huittisiin hän palaa elokuussa. Kesän hän on kotiseudullaan Joensuussa töissä ja harjoittelee siellä omatoimisesti.

–Lentopallon pariin lähdin alakouluikäisenä kaverin houkuttelemana ja sillä tiellä olen edelleen. Aluksi olin yleispelaaja, mutta jo C-juniorina minut istutettiin passarin tontille ja siinä olen pysynyt. Passarina saa käyttää päätä, olla tarkkana, sillä joka toinen kosketus on sinun. Minulle on sanottu, että olen nopea jaloistani ja pelisilmäkin toimii. Kauaa passari ei voi katsella, minne passinsa seuraavaksi antaa, toteaa Tara Loijas.

Hän pelasi viime kauden Joen JuJun ykkössarjajoukkueessa, mutta sai keväällä kutsun Hämeenlinnan Lentopallokerhoon passariksi, kun liigajoukkueella oli passareista pulaa.

–Olen iloinen, että sain sopimuksen LP-Vampulan kanssa, sanoo nopeaksi ja sähäkäksi mainittu Tara Loijas.

Jovana Biberdžić odottaa jo syksyä

–Olen erittäin innostunut tulevasta kaudesta, joka on siis minulle toinen kausi LP-Vampulan paidassa. Uskon, että meillä on potentiaalinen kokonaisuus koossa ja meillä on mahdollisuudet toistaa viime kauden tulos ja mahdollista on myös sen parantaminen, sanoo kotoaan Bosnia-Hertsegovinasta Jovana Biberdžić.

–Olen mielissäni kaikista seuran valmennus- ja pelaajajulkistuksista, kuten myös näistä passarivalinnoista. Nanna on erittäin lupaava passari ja nyt meillä on mahdollisuus tuoda kentille kaikki se mitä jo viime kaudella treenattiin. Uskon, että hän on valmis haasteeseen ja Tara tulee varmasti kilpailemaan pelipaikasta kovasti Nannan kanssa. Tuskin maltan odottaa kauden harjoitusten ja Mestaruusliigan pelien alkamista syksyllä. Kesän valmistaudun kauteen kotimaisemissa ja odotan innolla Tahto Areenan tunnelmaa ja fanien jälleennäkemistä, sanoo huittislaisyleisölle tuttu laituri Jovana Biberdžić.

  Takaisin