Seuraa meitä somessa:

Marokkalaishakkuri Loimaalle

18.06.2015

Hurrikaani kiinnitti ensi kaudeksi passari Mauri Kurpan (22v,185cm) ja marokkolaisen hakkuri Mohammed Al Hachdadin (24v,203cm) riveihinsä.

Loimaalaisille mielenkiintoinen on Kurpan paluu Loimaalle ja Hurrikaanipaitaan. Mies on Loimaan Jankon kasvatti, mutta lähti jo nuorena juniorina Kuortaneelle urheilulukioon. Kurpan liigadebyytti tapahtui 18-vuotiaana kaudella 2011-2012 Korson Vedon paidassa ja siitä ura on kulkenut Kokkolan Tiikereiden kautta kahdeksi viime kaudeksi Vammalaan. Kaikkiaan Kurppa on pelannut jo nuoresta iästä huolimatta 165 liigaottelua ja voittanut Suomen Mestaruuden kahdesti.

Päätös siirtyä Hurrikaaniin oli lopulta helppo.

– Halusin uralleni lisää peliaikaa ja vastuuta. Vammalassa ei vastuuta oikein tullut, joten siirtyminen Loimaalle oli varmasti uralleni hyvä juttu. Pääsen nyt tappelemaan tosissaan ykköspassarin paikasta ja tavoitteeni on olla ykkönen kauden lopulla. Sen eteen tehdään joka päivä hirvittävästi hommia, itsevarma Jankko-kasvatti toteaa.

Vaikka edellinen Mestaruusliigakausi päättyi vasta kuukausi sitten, miehellä on riittänyt kiirettä parkettien ulkopuolellakin. Kurppa on nähty harjoittelemassa Loimaan Palloilijoiden pesisjoukkueen kanssa ja viime viikon lauantaina mies oli Jankon kakkosjoukkueen ankkurina Jukolan viestissä Paimiossa. Kun 12 minuuttia vanhempi veli Risto jatkaa pelaamista Jankon ykkössarjajoukkueessa, siirtyminen Loimaalle tuntuu entistäkin loogisemmalta.

– Loimaalla on tehty oikeita asioita lentopallon eteen jo pitkän aikaa. Näin sivusta seuranneena olen huomannut, että buumi kasvaa koko ajan. Täällä on aina ollut hyvä ottelutapahtuma ja kotiyleisö on fanaattisesti mukana pelissä. Tänne on ollut aina mukava tulla pelaamaan ja nyt pääsen siitä nauttimaan kotijoukkueen peliasussa.

Kurppa kuvailee itseään erittäin monipuoliseksi ja rauhalliseksi passariksi.

– En halua pelata tylsää peruslentopalloa, jossa passari ruokkii vain laitapelaajia. Tahdon pelata juonikkaasti ja yllätyksellisesti ja yrittää myös omia ratkaisuja. Kuten monella muullakin, on passarilla yksi iso motivaatiotekijä ensi kaudella CEV-cupin pelit. Näissä peleissä pelaajilla on mahdollisuudet näyttää eri maiden pelaaja-agenteille taitojaan ja sitä kautta mahdollisuudet päästä Euroopan isoihin liigoihin kasvaa merkittävästi.

Ja sinne tähtää jatkossa myös Kurppa.

– Haluan urallani päästä vielä Suomesta isompiin ympyröihin. Onko se Puola, Italia vai Venäjä, sen näyttää tulevaisuus. Nyt haluan vakiinnuttaa paikan Hurrikaanin ykköspassarina ja saada peliaikaa ja –kokemusta.

Hurrikaanin joukkue täydentyi Kurpan lisäksi myös hakkurilla kun marokkolainen Mohammed Al Hachdadi laittoi nimensä sopimuspaperiin. Vladimir Cedicin tilalle saapuva marokkolainen on maansa ykköshakkuri ja on pelannut viimeiset vuodet Qatarissa Al Rayyan joukkueessa. Kovin meriitti miehelle tuli vuoden 2010 Afrikan mestaruuskisoissa, jossa Al Hachdadi valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi.

Samalla seura tiedotti, että Eemeli Kouki teki uuden jatkosopimuksen Hurrikaanin kanssa, jossa ei ole ulkomaanpykälää. Nyt joukkueella on koossa 10 pelaajasopimusta ja tarkoitus on saada vähintään 12 pelaajan ryhmä kasaan.

  Takaisin