– Vaimon työkuviot pääkaupunkiseudulla ovat yksi tekijä, toinen on oma terveys. En pysty enää varsinkaan kesäisin harjoittelemaan sillä tavalla kuin haluaisin, Oivanen valottaa päätöstä.
Ura on ollut pitkä ja menestyksekäs. Lentopallo on vienyt miestä Vammalasta Venäjälle Nizhni Novgorodiin ja Ranskasta Italiaan. Harva muistaa, että Oivanen debytoi kotimaan liigakentillä Valepassa jo kaudella 2003-2004. Tosin, tilille kertyi vain seitsemän ottelua. Toden teolla ura starttasi Raisiosta, josta matka kahden kauden jälkeen jatkui Pielavedelle Sampoon. Kun Sampo- paidassa tuli voitettua kaksi SM-hopeaa ja yksi Suomen cup- mestaruus, alkoi ammattilaisuran lopullinen läpimurto ulkomailla: Beauvais(FRA),Piacenza(ITA),Forli(ITA),Nizhni Novgorod(RUS) ja yhden Hurrikaanikauden jälkeen vielä kerran ulkomaille- Puolaan ja Olsztyniin.
– En kyllä koskaan uskonut, että pelaisin Loimaalla näin monta vuotta, kapteeni myöntää.
Mies on Siiri-vaimon ja heinäkuussa kaksi vuotta täyttävän Leo- pojan kanssa viihtynyt Loimaalla erinomaisesti.
– Loimaalla seura ja organisaatio on toiminut aina moitteetta. Joka vuosi jalkeilla on ollut kilpailukykyinen joukkue, summaa Oivanen syitä loimaalaistumiselle.
Mies on kiertänyt miljoonakaupunkeja lentopallon perässä, mutta yhdessä asiassa Loimaa on ollut täysin ylivoimainen.
– Täällä on joka paikkaan lyhyet välimatkat. Ruuhkia ei ole ja kävellen pääsee helposti. On turvallinen ympäristö ja treeniolosuhteet erinomaiset. Niitä arvostaa kun on käynyt hiukan muuallakin pelaamassa.
Oivanen on kuuden Hurrikaanikauden aikana antanut joukkueelle ja seuralle kasvot. Oivanen ja Hurrikaani ovat kombinaatio, joka on tietänyt menestystä, ammattimaisuutta ja mitaleja. Hurrikaanissa kapteeni on saavuttanut neljä SM-hopeaa ja yhden pronssin. Kun uralla on pelattuna 383 liigaottelua, joista musta-keltaisessa peliasussa 238, voidaan Oivasta pitää lähes ”oman kylän poikana”. Vaikka edellisillä kausilla miehellä on ollut loukkaantumisia, kentällä hän on pystynyt hoitamaan tonttinsa viimeisen päälle.
Oivasta pitkään valmentanut Ville Kakko analysoi entistä luottopelaajaansa tasaisena suorittajana, jolla hyvän ja huonon päivän ero on äärettömän pieni.
– Vaikka ”Massella” on ollut vaivoja, hänellä on kauhea palo pelata. Ja aina täysillä, koskaan ei vedetty löysästi, edes harjoituksissa, Kakko muistelee.
– Pystyin aina luottamaan Oivaseen. Vaikka oli joukkueen hiljaisimmasta päästä, teot kentällä puhuivat puolestaan. Vastasi aina kysyttäessä, mutta ei ollut koskaan mikään suupaltti, Kakko luonnehtii.
Sanat rauhallisuus, asenne ja herrasmiespelaaja vilahtelee myös monivuotisen vastustajan Olli Kunnarin puheessa.
– ”Masse” oli kova pelaaja, viimeisen päälle herrasmies. Mukava seurakaveri maajoukkueessa, mutta ikävä vastustajana. Ei rääpinyt suuta verkon läpi. Eikä koskaan tullut mieleen, että olisin alkanut hänelle kesken pelin huuteleen. Kun mies suuttui, pallo sai kyytiä. Enkä todellakaan halunnut, että se innostuisi lyömään palloa raivolla, Kunnari nauraa.
Kakko ja Kunnari ovat samaa mieltä, että Hurrikaani kulminoituu Oivaseen. Kun mies nyt lopettaa, jää verkolle ja pukukoppiin valtava tyhjiö.
– Sitä tonttia on vaikea kenenkään täyttää. Eikä ole reiluakaan, että Mattia verrataan seuraajaansa. Se on epäreilu asetelma, Kunnari tietää.
Yli parisataa maaottelua yhdessä pelannut velipoika Mikko on tuttu näky Matin vieressä verkolla. Hakkuri-keskipelaaja-akseli on veljesten välillä toiminut aina vaivatta.
– On ollut helppo pelata Matin kanssa, kun tietää ja tuntee vieruskaverin niin perusteellisesti, Mikko myöntää.
Veljekset ovat maajoukkueen lisäksi pelanneet yhdessä vain yhden kauden Loimussa ja yhden kauden Hurrikaanissa. Miesten yhdennäköisyys on aina ollut ulkopuolisille haastavaa.
– Matti tuurasi minua kerran kolmiloikkakilpailuissa. Loukkasin nilkkani ja en pystynyt jatkamaan kisaa. Vaihdettiin vaan numerolappua rinnassa ja homma jatkui, Mikko kertasi.
Siinä kilpailussa Matin suorituksen ansiosta Mikko sijoittui neljänneksi, muutaman sentin päähän pronssista! Yleisurheilu, ja tarkemmin kolmiloikka, pituushyppy ja korkeus olivat pitkään molemmilla veljeksillä yhtä tärkeitä lajeja kuin lentopallo. Vasta Kuortaneen urheilulukiossa lajiksi valikoitui lopullisesti lentopallo.
– Aika muiden lajien osalta kävi vähiin kun lentopalloa harjoiteltiin päivittäin, Matti perustelee.
Eikä päätöstä panostaa lentopalloon ole tarvinnut katua. Laji on tuonut leivän pöytään vuosien ajan. Mies on saanut nähdä paikkoja, joihin ei muuten välttämättä pääsisi. Maajoukkueympyröiden ja Mestaruusliigan kautta sympaattinen keskipelaaja on saanut valtavasti uusia ystäviä. Helposti lähestyttävä ja sydämellinen ”kapteeni-Matti” on lopulta täysin tavallinen matti, jalat tukevasti maassa. Vaikka meriittilista on pitkä ja niillä olisi helppo paukutella henskeleitä, mies ei niin tee. Se ei vain ole miehelle luontaista.
Uran päättyminen on loppukauden menestyksestä kiinni. Nyt näyttää, että 242- maaottelun mies pelaa vielä kuukauden verran ammatikseen lentopalloa. Uran loppumista mies ei omien sanojensa mukaan ole vielä miettinyt. Mutta muutamaa asiaa hän tulee kaipaamaan.
– Pukukoppielämä, paskan puhuminen ja vieraspelireissut linja-autolla. Siinä ehkä ne asiat, joita jossain vaiheessa saattaa tulla ikävä. Meillä on juuri nyt joukkueessa niin hyvä henki, että tässä joukkueessa on ollut hienoa olla mukana. Tykkään pirusti mennä treeneihin ja matkustaa poikien kanssa.
HurrikaaniMedia- Valtteri Arra
