Seuraa meitä somessa:

Mestolle Viron maajoukkuelaituri

21.08.2015

Liiganousija Mesto Tampere on solminut pelaajasopimuksen Nette Peitin, 23 - 178cm, kanssa.

Kimmoisa laituri vakuutti heinäkuun tryout-leirillä seurajohdon hyvällä lyöntikorkeudella ja monipuolisilla hyökkäyksillä. Myös vastaanotto- ja puolustuspelaaminen on luotettavaa.

Saarenmaalta kotoisin oleva 3-kertainen vironmestari siirtyy Tampereelle Ruotsin liigan Lindesbergistä, jossa Peit saavutti viime kaudella liigassa pronssia ja Cupissa hopea. Hän oli Ruotsin liigan kolmanneksi paras pisteentekijä ja kärkipään vastaanottajia. Peit on kuulunut Viron maajoukkueeseen vuodesta 2014 lähtien. Hänellä on myös palkintokaapissaan Viron mestaruudet ja cup voitot Viljandin ja Kohila VK:n riveissä.

Nettellä olisi ollut paikka myös Viron ykkösjoukkueessa Kohila VK:ssa, mutta hän halusi vaihtaa astetta kovempaan sarjaan. Netten sai innostumaan Suomen Mestaruusliigasta toinen Viron maajoukkuelaituri Anu Ennok.

Hyvän fysiikan omaava Nette odottaa uutta kehitysaskelta kaikilla lentopallon osa-alueille. Hän uskoo Meston nuoren nousijajoukkueen tarjoavan hyvän ja vastuullisen paikan kehittyä kansainvälisten kenttien haasteisiin.

Mesto Tampereella on nyt kasassa sopimukset kolmen passarin, kolmen keskitorjujan, kolmen laiturin kahden liberon kanssa. Laituriosastolle etsitään vielä yhtä pelaajaa. Seuraa Mestoa somessa ja netissä, niin tiedät ensimmäisenä missä mennään! #MestoTampere #TrustPink

  Takaisin