Seuraa meitä somessa:

Michael Michelau jatkaa Savo Volleyssa

12.05.2023

Savo Volley sai merkittävän ja mieluisan jatkosopimuksen, kun yleispelaaja Michael Michelau, 28, raapusti nimensä vuoden mittaiseen paperiin. Michelau tuli Savoon kesken kauden 2021-2022, ja sopeutui joukkueeseen mainiosti. Ensimmäisellä kaudella hän joutui pelaamaan välillä myös hakkurina. Kausi päättyi hopeisiin mitaleihin.

Kauden 2022-2023 hän pelasi omalla pelipaikallaan, ja oli joukkueen paras pistemies. Hän keräsi 15,2 pistettä ottelua kohti. Vastustajat pommittivat häntä savolaisista eniten syötöillään – runkosarjassa kaikkiaan 713 vastaanottoa nousivat 48 prosentin tarkkuudella passarille.

- Miken jääminen Kuopioon on positiivinen pala tulevan kauden suunnitelmia, hehkuttaa päävalmentaja Timo Tolvanen.

- Mikesta on tullut jo ”puolisavolainen”; hän on erittäin pidetty persoona seuran ja kannattajien keskuudessa.

- Mike on erittäin monipuolinen hyökkääjä ja periksiantamaton puolustaja, joka sytyttää taistelullaan joukkuetta isompaan liekkiin.

- Uskon, että ensi kausi on Miken toistaiseksi paras Suomessa.

Michelaulle oli tarjolla muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta päätös jatkaa Savo Volleyssa oli helppo.

- Henkilökohtainen hyvinvointi on minulle erittäin tärkeää, ja kun kävin läpi vaihtoehtojani, oli paluu Savoon selkeästi paras ratkaisu.

Päättyneen kauden kolmas sija toi pelaajalle ristiriitaisia ajatuksia.

- En ole koskaan tyytyväinen, jos en voita mestaruutta, mutta olen silti ylpeä joukkueesta, kun se taisteli itselleen pronssimitalit.

- Seuraavalla kaudella tavoitteemme on voittaa mestaruus. Sain ensimmäisellä kaudella hopeaa, toisella pronssia, ja nyt on kullan vuoro.

- Odotan tulevaa kautta jännityksellä, ja uskon että meillä on erittäin vahva joukkue.

Michelau lähettää lämpimiä terveisiä savolaiselle lentopalloyleisölle.

- Suuret kiitokset faneille, kun tuitte meitä viime kauden vaikeina aikoina.

- Kiitokset myös siitä, että olette saaneet minut tuntemaan Kuopion kuin toiseksi kodiksi – tunnen, että minulla on iso suomalainen perhe.

Tapio Hartikainen / Savo Volley

  Takaisin