Akaa-Volley päihitti KyKy-Betsetin kenraaliharjoituksessa
Akaa-Volley isännöi KyKy-Betsetiä puolivälierien kenraaliharjoituksessa menestyksekkäästi kotisalissaan. Erätauot mukaan lukien noin puolitoista tuntia kestänyt kamppailu päättyi akaalaisten eduksi 3-0 (25-13,25-15,25-16).
Petteri Tyynismaa otti liigauransa 200:nnen torjunnan ja Sebastian Pozo Hernandez syötti 100:nnen ässänsä.
Ottelun alku näytti heti, mikä tulee olemaan illan käsikirjoitus. Kun ensimmäistä erää oli pelattu pisteisiin 15-5, Akaa-Volleyn ässätilasto näytti jo numero neljää. Myös toinen erä alkoi samoin sävelin. Akaan passari Ilja Ivanov viihtyi syöttöviivalla aina tilanteeseen 8-0! Kaksi ässää, kaksi KyKyn vastaanottoa vastapalloksi ja muutkin vaikeita nostettavia.
Kolmas erä alkoi tasaisemmin, mutta siinä kymmenen pisteen korvilla kotijoukkue alkoi hiipiä etumatkalle.
KyKy-Betsetin valmentaja Aapo Rantanen yritti koko ottelun ajan löytää kentälle kokoonpanoa, joka olisi kyennyt haastamaan runkosarjan voittanutta kotijoukkuetta. Vaikka 12 pelaajan rosterista ainoastaan Sten Perillusta ei nähty kentällä, voittavaa kuusikkoa ei löytynyt.
Akaa-Volleyn Olli Kunnari antoi oletetun ykköskuusikon hioa kuvioitaan kahden erän ajan. Kentällä häärivät siis Ilja Ivanov, Niklas Seppänen, Petteri Tyynismaa, Antti Taponen, Jaylen Jasper, Sebastian Pozo Hernandez ja liberona Joel Andersson. Kolmannessa erässä nähtiin Tyynismaan tilalla Aaro Paananen ja Seppäsen pelipaikalla Oskari Sarajärvi.
KyKy-Betsetin joukkueesta palkittiin Samuel Jurik, joka vahvisti Akaa-Volleyn vahvan syöttöpelin vieneen vieraiden hyökkäyksistä tehon. Onnistumisprosentti vajosi 29 prosenttiin.
- Aika yksipuoliseltahan tuo peli näytti. Akaan syöttö puri eikä meidän side out -pelaaminen onnistunut lainkaan. No, pudotuspeleissä kohdataan uudelleen ja silloin olemme valmiimpia.
Hurjaan kevätkuntoon itsensä virittänyt Pozo Hernandez pokkasi Akaa-Volleyn parhaan pelaajan palkinnon.
- Runkosarjan voitto toi mukavasti rentoutta pelaamiseen. Ensi keskiviikkona meillä on vielä runkosarjapeli Hurmosta vastaan. Joensuussa saadaan viimeistellä kuviot kuntoon. Nälkää joukkueella riittää – sen verran kaikkia otti pattiin viime kevään suora 4-0 tappio Hurrikaanille.
Rantanen alleviivasi Jurikin lausuntoa.
- Akaa-Volley tyrmäsi meidät syötöillä tänään. Saimmepa hyvän vihjeen viikon päästä alkaviin pudotuspeleihin. Vastaanotto pitää saada kuntoon.
Kunnari halusi pitää jalat maassa.
- Pudotuspelit ovat ihan oma maailmansa. Tästä ottelusta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä ensi sunnuntaina alkaviin play-offeihin. Meillä on kova vaatimustaso harjoituksissa ja se on tuonut hyvän rutiinin myös otteluihin. Lisäksi joukkueen sisällä henki on todella hyvä. Kaikki kannustavat toisiaan. Innolla odotellaan jatkoa.
Tilastoista voidaan poimia seuraavat faktat: ässäsyötöt 10-1, vastaanotto 53%-34%, hyökkäys 57%-29% ja torjunnat 6-5.
Akaa-Volley – KyKy-Betset 3-0
25-13,25-15,25-16)
Koti: Pozo Hernandez 17/+8, Tyynismaa 8/+6, Jasper 7/+3
Vieras: Jurik 9/+2, Janneson 4/+2, Sauss 5/-5
MVP:t
Pozo Hernandez, Akaa-Volley
Jurik, KyKy-Betset
PROlibero
Joel Andersson, Akaa-Volley
Katsojia 678
Hurrikaani päätti runkosarjan kotivoittoon
Hurrikaani- Loimaa – Raision Loimu 3-0 (25-17,25-19,25-11)
Hurrikaani- Loimaan ja Raision Loimun paikallisottelu ilman pelillistä panosta ei noussut suurimpien klassikko- otteluiden joukkoon. Hurrikaani hallitsi ottelua alusta loppuun saakka ja Loimu ei onnistunut kuin hetkittäin haastamaan runkosarjassa toiseksi sijoittuvaa Hurrikaania.
Kahdessa erässä raisiolaiset roikkuivat jollain tavalla pelissä mukana, mutta kolmannessa erässä tuli totaalinen romahdus. Lopulta loimaalaiset iskivät vieraat kanveesiin 61 minuutin taistelun jälkeen.
Luis Salgado, Loimu:
-Tänne oli kiva tulla jälleen kerran. Muistan pelaajana, että Loimaalla ei pelattu ainoastaan kotijoukkuetta vastaan vaan myös faneja vastaan. Tänään yritettiin päästä lähelle omaa tasoa, mutta teimme liikaa helppoja virheitä. Tämä kausi on ollut meille epätasainen ja vaikea. Kotijoukkuetta emme saaneet pysäytettyä.
Olli Kuoksa, Hurrikaani:
-Ei noussut suurimpien pelien joukkoon. Olen tyytyväinen meidän asenteeseen ja toisen kosketuksen laatuun. Samalla pelattiin loppuun saakka hyvin, ei alettu aliarvioimaan vieraita. Meillä oli alla kova treeniviikko, jolle tämä päätös oli hyvä.
Veeti Nikkinen, Loimu:
-Pari ensimmäistä erää taisteltiin, mutta kolmannessa tapahtui jotain. Ei pysytty enää perässä. Nämä ovat kovia paikkoja nuorille pelaajille. Nyt treenataan kovaa ja valmistaudutaan karsinoihin.
Väinö Rahko, Hurrikaani:
-Tänään päästiin Leevin (Väänänen) kanssa pelaamaan. Aina, kun pääsee kentälle, haluaa näyttää. Tänään meillä oli vastaanotto hyvällä mallilla ja hyökkääminen tehokasta. Aika odottavat tunnelmat. Pari viikkoa on ollut selvää meidän sarjasijoitus, joten ollaan treenattu kovaa. Ensi viikko aloitetaan psyykkisellä luennolla ja sitten keskitytään alkaviin puolivälieriin.
Hurrikaani Loimaa - Raision Loimu 3-0
25–17, 25–19, 25–11
Koti:Hollands 15/+15, Rahko 14/+7, Horn 8/+8
Vieras:Nikkinen 14/+7, Mäki 6/+4, Rekomaa 5/+4
MVP:t
Väinö Rahko, Hurrikaani
Veeti Nikkinen, Loimu
PROlibero
Troy Gooch, Hurrikaani
Katsojia 665
Savo kaatoi siipirikon VaLePan Pieksämäellä
Savo Volley sijoittuu tänä vuonna Mestaruusliigan runkosarjassa kolmanneksi ja kohtaa puolivälierissä Kokkolan Tiikerit. Pudotuspelit alkavat viikon kuluttua lauantaina Savo Volleyn kotiottelulla – ottelupaikka on vielä auki, mutta todennäköisesti se on Kuopio.
Pieksämäen upeassa ympäristössä voittolukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-0 (25-19, 25-20, 25-21).
Veturitallit ovat Savo Volleyn kotinäyttämönä kerran vuodessa, ja maaliskuinen lauantai-ilta osoitti, että satsaus kannattaa. Yleisöä oli laskurin mukaan 610 silmäparia ja tunnelma oli riehakkaan juhlava.
Ottelua oli kunniavieraina seuraamassa Pieksämäen NMKYn legendaarisia pelimiehiä – juhlan aiheena oli se, että ensimmäisestä Suomen mestaruudesta tulee tänä keväänä kuluneeksi 50 vuotta.
Illan peli oli selkeä ensimmäisistä palloista lähtien.
VaLePa oli reissussa yhdeksän pelaajan voimin – pois oli kolme aloitusseitsikon miestä.
- Erittäin haastavä oli lähtökohta meille, sanoi vieraiden valmentaja Janne Kangaskokko.
- Kovaan paikkaan joutuivat nuoret miehet, ja aika hyvin pystyimme haastamaan Savoa tuolla rosterilla.
- Positiivista oli, ettei pää painunut missään vaiheessa, hyvä henki oli koko ajan.
Savo Volleyn päävalmentaja Arttu Keränen aloitti kommenttinsa kehumalla ottelutapahtumaa ja -paikkaa.
- Peliin olen tyytyväinen vaikka se ei meiltä ihan parasta lentopalloa ollutkaan, jatkoi Keränen.
- Kolme viimeisintä peliä olemme osoittaneet, ettei ole väliä, ketä verkon toiselle puolelle tulee.
- Tänään otettiin se mitä tarvittiin.
Savo Volley aloitti totutulla seitsikolla. Sairastuvalla oli ainoastaan Leo Laitinen, jota tuurasi Tuomo Ikonen – tosin vain vaihtopenkin puolella.
Ensimmäisen erän voimasuhteista kertovat niin hyökkäysprosentit (68% / 35%) kuin vastaanottoprosentitkin (69% / 36%).
Toiseen erään prosentit hieman tasoittuivat, mutta varamiehinen vierasjoukkue ei missään vaiheessa taistellut aidosti erävoitosta.
Kolmas erä pelailtiin, kun Savo Volley oli saavuttanut sen yhden pisteen, minkä se tarvitsi tavoitteen saavuttamiseen eli runkosarjan kolmanteen sijaan.
Kahteen erään mainiot pisteet kerännyt hakkuri Joonas Jokela puki verkkarit ylle ja antoi tilaa Jere Tikkalalle, joka debytoi hakkurin tontilla. Hyvin nuori mies hommansa hoitikin – kuudesta passista hän teki neljä pistettä.
Kaleb Jenness käytti hyväkseen naapurin ehkä hieman heikentynyttä keskitorjuntaa ja teki illan korkeimmat pisteet 15/+5. Plussasaldoa veti alaspäin harvinaisen suuri hyökkäysvirheiden määrä – niitä kertyi peräti kuusi kappaletta.
Illan kuningas oli kuitenkin libero Miro Rasinperä, joka ei oudoksunut outoa peliareenaa.
VaLePa otti hänet kohteekseen, vaan sepä ei kannattanut – 20 vastaanottoa nousi peräti 80 prosentin tarkkuudella. Aika harvinainen lukema.
VaLePakaan ei tainnut olla kovin murheissaan ottelun tuloksesta. Se nimittäin takasi, että puolivälierävastustajaksi tulee TUTO Volley.
Savo Volley - VaLePa 3-0
25–19, 25–20, 25–21
Koti:Jenness 15/+5, Jokela 12/+10, Michelau 9/+5
Vieras:Nikula 14/+7, Leinonen 11/+2, Leinonen 8/+5
MVP:t
Miro Rasinperä, Savo Volley
Eetu Pennanen, VaLePa
PROlibero
Miro Rasinperä
Katsojia 610
TUTO Volley säilytti kotietutoiveensa - Heleniukselle 3000. piste
TUTO Volleyn ja Karelian Hurmoksen neljäs kohtaaminen runkosarjassa päättyi TUTO Volleylle selkeästi lukemin 3-0 (25-21, 25-23, 25-16). Jan Helenius teki ottelussa 3000. liigapisteensä
Ensimmäinen erä alkoi suhteellisen tasaisena molempien pelatessa virheetöntä peliä. Erässä nähtiin vain yksi torjunta, vain yksi ässäsyöttö ja hyökkäysvirheitäkin vain kolme kappaletta. Kotijoukkueen vastaanotto pysyi hyvin kasassa vaikka Hurmos tuli kovalla syötöllä peliin. TUTO Volleyn hyökkäyspeli oli tehokasta Heleniuksen ja Ropposen toimesta. Kotijoukkueen erävoitto ei ollut uhattuna missään vaiheessa.
Toisessa erässä meno jatkui hyvin samaan tapaan, mutta erän loppuvaiheessa Hurmos nousi aivan TUTO Volleyn kintereille, pakottaen Niskakankaan pitämään molemmat aikalisät Niko-Matias Puhakan hyvän syöttövuoron aikana. Roope Keskinen komisteli tilastojaan hyvillä torjunnoilla ja onnistuneilla hyökkäyksillä.
Kolmannessa erässä TUTO Volley karkasi heti alusta muutaman pisteen johtoon, ja kasvatti sitä tasaisesti erän loppuun saakka. TUTO Volleyn paketti pysyi hyvin kasassa ottelun loppuun saakka. Virheitä ja torjuttuja hyökkäyksiä yhteensä 9 kpl, kun kotijoukkueella vain 2 kpl. Erän kohokohtana oli erinomaisen pelin pelanneen Jan Heleniuksen liigauran 3000. piste.
Niko Haapakoski:
- Ihan hyvä alku eka erään. Sitten virheet lisääntyivät. Keskipeli jäi hiukan vajaaksi. Keskiviikkona vielä yksi peli ennen pleijjareita
Jan Helenius:
- Upin numeroihin ei helpolla pääse. Meillä oli virheetön ja rento peli. Viimeiseen peliin jäi vielä panosta. Kotietu todella kiinnostaa.
Daryl Tay:
- TUTO Volley on ollut kova vastus koko kauden. Annettiin virheillä paljon ilmaisia pisteitä vastustajalle. Ykköskeskari oli tänään sairaana. Hurrikaani tulee vastaan, Ollilla on hyvä joukkue, mutta mitä vaan voi tapahtua.
Jani Niskakangas:
- Meiltä todella ehjä esitys. Tehotilasto+39. Olen hyvin tyytyväinen. Ropposen peli on mennyt hyvin eteenpäin. VaLePa on vastustajana mieluisampi kuin Savo.
TUTO Volley - Karelian Hurmos 3-0
25–21, 25–23, 25–16
Koti:Helenius 18/+15, Ropponen 16/+10, Keskinen 10/+7
Vieras:Fernandez 19/+10, Puhakka 11/+4, Harrington 7/+2
MVP:t
TUTO Volley: Jan Helenius
Karelian Hurmos: Niko Haapakoski
PROlibero
TUTO Volley: Aatu Kulmala
Katsojia 502