Seuraa meitä somessa:

OrPo rutisti voiton Puijo Wolleysta

05.02.2022

Naisten Mestaruusliigan nelosen ja viitosen ero oli vain marginaalinen myös lauantaisessa kohtaamisessa Orivedellä, jossa OrPo otti lopulta 3-2 -voiton Puijo Wolleysta. Näin joukkueiden ero sarjassaa on nyt seitsemän pistettä.

OrPo-Puijo Wolley 3-2 (28-26,25-18,23-25,21-25,15-11)

Ottelu oli raastavan tiukka ja jännittävä, kuin ennakkoon osattiin odottaakin. Hyvää peliä molemmilta ja uhrautuvaa puolustusta. Puijo oli voittanut joukkueiden kaksi aikaisempaa ottelua ja nyt OrPo vei kaksi ensimmäistä erää, mutta kuopiolaiset pitivät pintansa ja venyttivät ottelun viiteen erään. Syöttöpeli oli molemmilla vahvaa, samoin torjunta ja puolustus.

Emilia Kääntä, Puijo Wolley:

- Ensimmäisessä kahdessa erässä meillä oli huonompi torjunta-puolustus. Sitten parannettiin. OrPolla oli koko pelin läpi hyvä puolustus. Saatiin syötöllä hyvin painetta. Tärkeät pisteet jaossa, oli hyvä fiilis pelata.



Ada Aronen, OrPo:

- Kaikki kulki hyvin. Neljännen lopussa turhia virheitä, olisi pitää nyt hakea jotain muuta.
Sovittiin, että lähdetään voittamaan ja taistellaan joka pallosta. Hienoa, että oli yleisöä ja kannustusta, oli kiva pelata.

Jukka Lehtonen, Puijo Wolley:

- Onnittelut OrPolle. Hieno ja kova peli, hyvää taistelua. Syöttömme oli vahva ja toimi hyvin. Oli hieno nähdä, kun joukkue tuli kahden tappioerän jälkeen peliin mukaan. Netta Rekola ja Ada Aronen olivat vahvoja. OrPo pelasi viisaasti, käytti peippejä ja hyökkäsi hyvin.

Nikolaos Gitzekos, OrPo:

- Taktiikka toimi ja nousimme seuraavalle tasolle. Pelasimme joukkueena. Olen tyytyväinen, joka pelissä on parannettu.

OrPo - Puijo Wolley 3-2
28-26, 25-18, 23-25, 21-25, 15-11
Koti:Pirv 21/+7,Rekola 17/+13,Aronen 16/+12
Vieras:Calkins 23/+8,Smolander 15/+13,Hämäläinen 15/+12

Joukkueiden MVP:t
Ada Arosen OrPo
Natasha Calkinsin Puijo Wolley

PROlibero
Emilia Putkisaari, OrPo

Ottelutilasto

  Takaisin