Seuraa meitä somessa:

Pasi Seppäsestä Savo Volleyn kakkosvalmentaja

13.06.2024

Arttu Keränen saa työparikseen Savo Volleyn valmennukseen Pasi Seppäsen. Seppänen teki toistaiseksi pisimmän uran valmentajana Maaningan Mahdissa. Hän aloitti siellä vuonna 2011, kun joukkue pelasi kakkossarjaa.

Seppäsen johdolla Mahti eteni jopa Ykkössarjan voittajaksi keväällä 2016. Liigakarsinnassa Korson Veto oli parempi otteluvoitoin 3-0.

Mahdin jälkeen syksyllä 2020 Seppänen siirtyi naisten valmentajaksi Puijo Wolleyn päävalmentaja Jukka Lehtosen pariksi. Tuo pesti oli kahden kauden mittainen.

Viimeksi Seppänen on valmentanut Maaningan Mahdin C- ja B-junioreita.

- Pasin kanssa keskustelut olivat alusta asti rakentavia ja tiesinkin, että ajatukset osuvat hyvin yhteen pelaamisen ja harjoittelun suhteen ensi kaudeksi, sanoo päävalmentaja Arttu Keränen.

- Seppänen on motivoitunut valmentaja, joka on tehnyt hyvää jälkeä niin Maaningan Mahdissa kuin Puijo Wolleyssakin.

Seppänen on motivoitunut uudesta pestistään.

- Keväällä Arttun ottaessa yhteyttä valmennushommista, olin todella innostunut asiasta, sanoo Seppänen. Kun sekä kotoa että työpaikalta näytettiin hommalle vihreää valoa, ei sopparin vääntämisessä kauan kestänyt. Dolen ja Petterin hyvää työtä on mukava lähteä jatkamaan.

Savo Volleyn pelaajatilanne on Seppäsen mukaan kunnossa.

- Olen innoissani joukkueesta, jossa on sekä maajoukkuetason osaamista, ammattilaisuran aloittavia pelaajia sekä todella lahjakkaita nuoria lupauksia.

  Takaisin