Pölkky Kuusamo palasi Orivedellä tasolleen
Toinen puolivälieräottelu Orivedellä oli Pölkky Kuusamon näytöstä ensimmäisen erän puolivälistä ottelun loppuun asti. OrPo oli läpi ottelun vaikeuksissa vastaanoton kanssa, Pölkyltä taas etenkin torjunta- ja puolustuspeli oli erinomaista. Jatkopalloissa kotijoukkueen hyökkäystehot jäivät alhaisiksi, sen sijaan Pölkky päätti niitä kovalla prosentilla.
Ensimmäinen erä alkoi pitkillä taistelupalloilla Pölkyn ottaessa 10–5 johdon. Tämän jälkeen OrPo sai pelinsä kulkemaan ja siirtyi 12–11 johtoon. Pölkky kasasi rivinsä ja otti erän hallinnan uudelleen edeten 20–15 johtoon. Loppuerä meni vieraiden hallinnassa ja päättyi lukemiin 25–19 vieraille.
Toinen erä eteni hetkessä Pölkyn 4–1 johtoon, jolloin Sami Tervonen käytti ensimmäisen aikalisänsä. Tilanteessa 10–7 Pölkylle Sotiris Gkotsis kutsui pelaajat aikalisälle, mikä tuntui toimivan, sillä vieraat etenivät selvään johtoon ja päättivät erän lukemiin 25–13.
Pitkän erätauon jälkeen kolmas erä alkoi Pölkyn totaalisella hallinnalla, ja numerot olivat nopeasti 8–1 vieraille. Pölkyn vahva hyökkäys- ja torjuntapeli oli kotijoukkueelle liikaa, ja erä meni vieraille 25–16.
Pölkyn kolmikko Paulina Lindberg-Erin Shomaker-Nicoletta Capizzi oli erittäin vahva verkolla Cortney VanLiewin säestäessä heitä hienosti. Pölkky kaivoi lukuisia vaikeita puolustuspalloja peliin ja onnistui jatkohyökkäyksissä selvästi kotijoukkuetta paremmin.
Kotijoukkueen pelissä näkyi hermostuneisuus läpi ottelun, ja perustekemisessä oli paljon toivomisen varaa etenkin helppojen jatkopallojen osalta, mistä ei onnistuttu rakentamaan kunnon hyökkäyksiä. OrPolta Heini Kovanen ja Jessica Mursula onnistuvat hetkittäin, kuten myös Jeila Fullerton.
Roosa Rautio pyöritti varmasti ja monipuolisesti Pölkyn peliä ja käytti koko hyökkäysarsenaalia hienosti hyväkseen, kun taas OrPon Aino Etelä joutui juoksemaan pallon perässä ympäri kenttää, mikä luonnollisesti vaikeutti pelin rakentamista.
Puolivälieräpelit jatkuvat heti huomenna sunnuntaina Orivedellä samaan aikaan kello 17.
Sami Tervonen:
- Kaveri pelasi parempaa syöttöpeliä kuin kotihallissaan. He puolustivat todella hyvin ja lisäksi onnistuivat torjuntapelissä niin kuin kotiottelussaankin. Odotin pelistä enemmän. Lisää paukkuja pyssyyn ja menoksi.
Sotiris Gkotsis:
- Tämä oli meiltä hyvä peli. Tehtiin erittäin hyvää työtä syöttö, torjunta- ja puolustuspelaamisessa. Pidimme heidän hyökkäyspelaamisensa hyvin kurissa koko pelin ajan, mutta etenkin toisessa erässä. Tämä toi pelin ratkaisun meille.
Aino Etelä:
- Tänään jäätiin ehkä vähän telineisiin ja Pölkky tuli tosi kovaa. Ekassa erässä oltiin hyvin mukana, mutta sitten ehkä vähän jäädyttiin eikä uskottu enää omaan tekemiseen. Pölkky sai ehkä rakennettua paremmin hyökkäyspaikkoja, ja siellä on tosi vahvat laiturit ja keskipelaajat.
Roosa Rautio:
- Oli ehdottomasti enemmän meidän näköinen peli kuin mitä oli edellinen. Ihan kaikilla osa-alueilla parannettiin ja saatiin kaverin hyökkäys pidettyä aika minimissä. Torjunta teki hyvää duunia ja puolustettiin paljon palloja peliin ja onnistuttiin siinä laadukkaasti. Sitä kautta saatiin hyvin jatkopallohyökkäys toimimaan.
OrPo - Pölkky Kuusamo 0-3
19–25, 13–25, 16–25
Koti:Mursula 9/+6, Kovanen 7/-3, Fullerton 5/-3
Vieras:Shomaker 14/+7, Lindberg 13/+11, VanLiew 9/+4
MVP:t
Aino Etelä, OrPo
Roosa Rautio, Pölkky Kuusamo
Katsojia 336
Ottelutilasto
Otteluvoitot 2-0 Pölkky Kuusamolle
Pölkky Kuusamo (1) - Oriveden Ponnistus (8)
SU 16.3. 17:00 Orivesi
KE 19.3. 18:30 Kuusamo
Tarvittaessa
TO 20.3. 18:30 Kuusamo
SU 23.3. 17:00 Orivesi
TI 25.3. 18:30 Kuusamo
Hyvää lentopalloa, mutta tärkeä voitto jäi LP-Vampulalta uupumaan
Mestaruusliigan tuplapeliviikonloppu alkoi LP-Vampulalta lupaavasti. Peli-ilme oli kokonaan toinen kuin puolivälieräsarjan ensimmäisessä ottelussa keskiviikkona Kangasalalla. Tiikerinsilmä oli otettu esiin ja LP-Vampula pelasi hyvin, mutta Kangasala vei voiton erin 2–3 (25–23, 22–25, 22–25, 25–19, 11–15). Näin Kangasala sai jo toisen kiinnityksen puolivälieräsarjaan. Vielä ei kannata heittä kirvestä kaivoon, sillä taistelu jatkuu sunnuntaina Tahto Areenalla.
Ensimmäisessä erässä Vampula pelasi iloista peliä ja taisteli joka pisteestä. Toinen erä kääntyi Kangasalalle, ja samoin kolmas. Neljännessä erässä Vampulan taisteluilme oli jälleen kohdillaan, mutta viidennessä erässä yhden pisteen kääntyminen vastustajalle muutti koko erän suunnan ja lopulta Kangasala oli kotijoukkuetta vahvempi.
LP Kangasalan syötöt saatiin nyt paremmin nousemaan kuin keskiviikon vieraspelissä, jossa Kangasala syötti murhaavat seitsemän ässää jo ensimmäisessä erässä. Vampulan syötöt eivät olleet yhtä tehokkaita, mutta ottelussa nähtiin monta pitkää pallorallia, joita oli viihdyttävää seurata katsomosta.
Kangasala ei pelannut huonosti, vaikka ottelu oli nyt edellistä tasaisempi. Vampula sen sijaan paransi otettaan merkittävästi.
Ottelun jälkeen LP-Vampulan kapteeni Jovana Biberdžić totesi, että ottelu oli tiukka, mutta Vampula pelasi paremmin kuin keskiviikkona.
–Pelasimme aluksi hyvin ja keskityimme hyvin peliin, mutta viidennessä erässä teimme aivan liikaa virheitä.
Kysymykseen mistä johtui, että hänen oma pelaamisensa oli nyt paljon parempaa kuin keskiviikkona.
–En tiedä, mikä siinä meni pieleen, mutta ensimmäinen pudotuspeli on aina tiukka. Nyt me kaikki pelasimme paremmin ja huomenna yritämme vielä pelata hiukan paremmin, sanoi Jovana Biberdžić.
LP Kangasalan parhaana palkittu passari Emmi Jalonen oli tyytyväinen, että he pystyivät kairaamaan ottelusta voiton.
–Nämä olivat kaksi todella erilaista peliä. Keskiviikkona meillä tuntui onnistuvan kaikki, vastustajalla ehkä ei. Näytti siltä, että nyt he olivat löytäneet lääkkeitä meidän suorituksiimme, niin tässä sai tehdä täyden työn, että pääsimme voittoon, sanoi Emmi Jalonen.
Puolivälieräsarjan kolmas ottelu alkaa Tahto Areenalla sunnuntaina kello 17.
LP-Vampula - LP Kangasala 2-3
25–23, 22–25, 22–25, 25–19, 11–15
Koti:Biberdzic 23/+12, Evetts 18/+15, Demps 15/+9
Vieras:Pöllänen 27/+14, Pyhäjärvi 19/+12, Rekola 17/+15
MVP:t
Carly Evetts LP-Vampula Huittinen
Emmi Jalonen, LP Kangasala
Katsojia 378
Otteluvoitot 2-0 LP Kangasalle
LP Kangasala (2) - LP-Vampula (7)
SU 16.3. 17:00 Huittinen
KE 19.3. 18:30 Kangasala
Tarvittaessa
TO 20.3. 18:30 Kangasala
SU 23.3. 17:00 Huittinen
TI 25.3. 18:30 Kangasala