Pölkky Kuusamo ja LP Viesti pelasivat mahdollisimman tasaisen viisieräisen
Kuusamossa nähtiin lentopalloa koko rahan edestä, kun Pölkky ja LP Viesti pelasivat viisieräisen ottelun, jonka kaikki erät päättyivät pienimmällä mahdollisella kahden pisteen erolla. Pölkky voitti ottelun 3-2 eräpistein 23-25, 31-29, 29-27, 24-26, 16-14. Kotijoukkueesta poissa oli Paulina Lindberg ja vierailta Emmi Riikilä.
Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa molempien joukkueiden valmentajat löysivät ottelusta ainakin yhden hyvän puolen. Sotiris Gkotsis piti hyvänä ainoastaan sitä, että Pölkky voitti. Teemu Mäkikyrö oli tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen pelattujen pallojen jälkeen, oli ne sitten päättyneet voittoon tai häviöön.
Ensimmäinen erä oli pitkälti virheiden sävyttämä ja molemmat joukkueet jäivät miinukselle, Pölkky -4 ja LP Viesti -1. Kotijoukkue teki kahdeksan hyökkäysvirhettä, neljä syöttövirhettä ja yhden vastaanottovirheen. Vieraiden virhesaldona oli viisi vastaanottovirhettä, neljä hyökkäysvirhettä ja yksi syöttövirhe. Pölkky antoi koko ottelussa vastustajalle 37 pistettä omilla virheillä ja Viesti Pölkylle 38 pistettä.
Ottelun alku oli tasainen ja ensimmäistä erää pelattiin tasalukemissa 7-7. Pölkyn aikalisä tuli vieraiden johtaessa kahdella pisteellä 8-10. Pölkky johti erää viidellä pisteellä lukemissa 20-15 Cortney VanLiewin kahden peräkkäisen pisteen jälkeen. Viesti otti aikalisän ja sen jälkeen Pölkylle tuli hyvin usein nähty aikalisän jälkeinen syöttövirhe. Viestin kahdella torjunnalla ja Anna Czakanin ässäsyötöllä Viesti tuli pisteen päähän ja oli Pölkyn toisen aikalisän vuoro. Pamela Owino vei vieraat eräpalloon lukemin 22-24. Pölkky tuli Viestin hyökkäysvirheellä pisteen päähän, mutta Viesti vei torjunnalla erän lukemin 23-25. Pölkyn laitapelaajat hyökkäsivät ottelussa aika monta kertaa viistoon päin Viestin vahvaa keskitorjujaa, vaikka vieressä olisi ollut matalampaa torjuntaa.
Toisen erän alkupuoli oli vieraiden hienoista hallintaa. Lukemat oli Pölkyn toisella aikalisällä 12-16. Erä oli lipumassa jo vieraille, mutta Pölkky heräsi ensimmäisen kerran ottelussa taistelemaan tosi mielellä ja se tapahtui Erin Shomakerin kaventaessa lukemiksi 20-22. Owino vei vieraat ensimmäisen kerran eräpalloon lukemissa 22-24, mutta karhut olivat valmiita taistelemaan erävoitosta ja Pölkky tasoitti lukemiin 24-24. Erää pelattiin pitkän kaavan mukaan ja VanLiew onnistui viemään kotijoukkueen neljännen kerran eräpalloon lukemissa 30-29. Erä Pölkylle torjuntapisteellä 31-29.
Kolmas erä oli kokonaisuudessaan eristä tasaisin ja sitä pelattiin vaihtopalloilla läpi erän. Tässäkin erässä mentiin jatkopalloille ja Shomaker vei Pölkyn neljänteen eräpalloon lukemiin 28-27. Erä päättyi vieraiden hyökkäysvirheellä Pölkylle 29-27.
Neljännen erän alku oli tasainen tilanteessa 7-7. Viestin ensimmäinen aikalisä tuli kahden Pölkyn onnistumisen jälkeen lukemissa 9-7. Pölkyn aikalisällä tilanne oli vieraille 14-16. Tilanteet vaihtelivat ja Viestin toisen aikalisän vuoro tuli kahden perättäisen hyökkäysvirheen jälkeen Pölkyn johtaessa 21-19. Owino vei vieraat toiseen eräpalloon lukemissa 24-25 ja neljäs erä päättyi Pölkyn hyökkäysrajavirheellä vieraille 24-26.
Viesti aloitti vahvasti viidennen erän johtaen sitä 1-5. Mäkikyrö otti erän ensimmäisen aikalisän joukkueensa kahden perättäisen hyökkäysvirheen jälkeen lukemissa 4-6. Pölkky meni pisteellä edelle lukemiin 7-6 ja oli vieraiden toisen aikalisän vuoro. Ottelun kahteen viimeiseen erään kentälle tullut Saimi Heikkinen syötti ässän vieden joukkueensa pisteen johtoon 11-12. Pölkyn hakkuri Olivia Henneman-Dallape otti ottelun viidennen torjuntapisteen hyvään paikkaan vieden kotijoukkueen ratkaisuerässä jo toisen kerran ottelupallotilanteeseen 15-14. Ottelu päättyi Nea Luntamon vastapallohyökkäyksellä viidennen erän lukemiin 16-14.
Nea Luntamo, Pölkky:
- Pelissä oli paljon erilaisia vaiheita. Meillä oli tosi vaikea päivä. Haasteita oli vastaanotossa ja syötössä eikä hyökkääjät saaneet juuri mitään aikaiseksi. Tärkeintä oli voitto, mutta paljon jäi parannettavaa. Sotiriksella on kova vaatimustaso myös pelaajille ja meille kerrotaan kyllä mitä pitää parantaa.
Lotta Kukkonen, LP Viesti:
- Kovaa vääntöä jokaisessa erässä. Pettynyt olen, että ei voitettu, mutta olen ylpeä siitä minkä näköistä peliä pelasimme ja jäi tosi hyvä fiilis.
Sotiris Gkotsis, Pölkky:
- Yhden välipäivän jälkeen oli vaikea löytää pelirytmi. Teimme omilla virheillä lähes kahden erän verran pisteitä Viestille, mutta tärkeintä oli voitto ja siitä onnittelut pelaajille. Tämä oli meille hyvä oppitunti ennen pudotuspelejä siitä, että pitää löytää pelin aikana parempia ratkaisuja. Neljän ottelun viikko ja seuraavaksi matkustamme ja keskitymme OrPo-peliin ja sitten Kangasala-peliin.
Teemu Mäkikyrö, LP Viesti:
- Tärkein asia oli, että tulimme palaamaan lentistä. Ei se ihan kauneinta lentopalloa ollut. Erityisen tyytyväinen olen pallojen jälkeiseen peli-ilmeeseen, oli se sitten hävitty tai voitettu pallo. Nelospaikan hyökkäyksessä otimme steppejä, vaikka virheitäkin tuli.
Pölkky Kuusamo - LP Viesti 3-2
23–25, 31–29, 29–27, 24–26, 16–14
Koti:Henneman-D 24/+15, VanLiew 16/-1, Shomaker 14/+6
Vieras:Owino 26/+13, Mäki-Kojol 14/+8, Kaikkonen 12/-10
MVP:t
Olivia Henneman-Dallape, Pölkky
Pamela Owino, LP Viesti
PROlibero
Sanna Häkkinen, Pölkky
Katsojia 529
Oriveden kohtaaminen oli keskipelaajien ja OrPon juhlaa
Orivedellä keskiviikkoiltana jaossa olleet sarjapisteet jäivät kotijoukkueelle OrPolle, ja JymyVolley joutui poistumaan kentältä tappiolukemin 3–1. Ilta oli keskipelaajien juhlaa: kentän kuningattaria olivat niin OrPon Jessika Mursula kuin Jymyn Morgan Bossler. Tappio tiesi samalla JymyVolleyn jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle ja karsintapeleihin.
Ottelun tärkeys näkyi ensimmäisen erän alkupuolella epävarmoina nostoina ja yli menneinä lyönteinä. Kotijoukkueen ilonpilkahduksia olivat Lauran Sarajärven millintarkat iskut. Vierailta onnistujiin kuului Bosslerin ohella Aino Kantokoski. OrPon Jeila Fullerton joutui poistumaan huoltotoimiin tilanteessa 9–6. Tilalle tullut Heini Kovanen kiitti vastuusta kovilla suorituksillaan. Laura Sarajärvi niittasi erän lukemin 25–22.
OrPo tuli toiseen erään paremmalla sykkeellä ja lähti heti karkumatkalle. Jymy yritti muuttaa ottelun suuntaa pelaajavaihdoilla, mutta tepsivää lääkettä ei löytynyt. Kotijoukkue johti parhaimmillaan 15–4, ja peli-ilo paistoi katsomon takariville asti. Jessika Mursula oli liekeissä ja teki mitä tahtoi: haki, torjui ja hyökkäsi. Jymy ei kuitenkaan lannistunut edes tilanteessa 18–6, vaan hilautui lähemmäs ja lähemmäs OrPon ratkaisujen pehmetessä. Kotijoukkue onnistui kuitenkin säilyttämään johtoasemansa ja vei erän 25–18.
Kolmattakin erää sävyttivät Jymyn Bosslerin kovat ratkaisut keskeltä. OrPo vaihtoi passariksi Isabella Almanzan, joka löysi hyvin pelaajansa. Tilanteessa 13–16 OrPon Fullerton palasi kentälle tositoimiin. Bossler sai tulitukea Sofia Cuartasilta, ja erä meni vieraille 22–25.
OrPon peli palasi raiteilleen neljännessä erässä. Mursulan upea puolustus tilanteessa 14–7 sai jopa päävalmentaja Sami Tervosen hyppäämään onnittelevan pelaajakasan päälle. Fullerton teki erän loppupuolella tarvittavat pisteet, ja Jessika Mursula pudotti ottelupallon ässänä kenttään 25–16.
OrPo kiittää 309 hengen yleisöä hienosta kannustuksesta.
Kotijoukkueen seuraava ottelu on heti lauantaina Oriveden liikuntahallilla sarjakärki Pölkky Kuusamoa vastaan. JymyVolley kohtaa sunnuntaina kotipelissään pudotuspeliviivan yläpuolella olevan LiigaPlokin.
Sami Tervonen:
- Meiltä yhtä erää lukuun ottamatta oikein ehjä suoritus. Onnistuttiin meidän taktiikassa ja pystyttiin jopa vähän muuttamaan aikalisillä asioita. Vaihtopenkiltä saatiin kolmanteen erään vähän apuja, mikä on meidän vahvuus jatkossakin. Torjuttiin hyvin, ollaan siihen käytetty aikaa jonkun verran. Syöttöpeli oli riittävää, toki loppua kohti meidän syöttö vähän pehmeni. Oltiin muutaman kerran aika tuskaisissakin paikoissa, mutta hieno, ehjä esitys.
Jukka Tuovinen:
- OrPo pelasi joukkueena todella hyvän pelin. Jäätiin tänään hyökkäyspelissä, vastustaja torjui hyvin. Puolustettiin suurin piirtein saman verran palloja, mutta oli pieniä ongelmia pelinrakentelussa, ei ollut tarkoitus ihan tuollaista peliä pelata hyökkäyspäässä. Tänään ei riittänyt parempaan, jäi aika pliisu maku. Koko ajan näkyi, että meillä oli tuskaa hyökkäämisen kanssa.
Heini Kovanen:
- Oli hyvä tappelupeli meiltä, nyt noudatettiin taktiikoita aika hyvin ja oli joukkuepeli meiltä tänään. Itseltä meni yllättävän hyvin siihen nähden, että ei hetkeen ole yleispelaajana käynyt kentällä. Keskityin enemmän siihen, että saan vastaanoton niin, että päästään pelaamaan.
Sofia Cuartas:
- Peli oli vaikea. Tiesimme, että se joka voittaa, voi päästä pudotuspeleihin. Se ei auttanut meitä pelaamaan hyvin. Tämä ei ollut meiltä hyvä peli, ja lisäksi OrPo pelasi hyvin. En pystynyt pelaamaan sataprosenttisesti, yritin kyllä, mutta heillä oli hyvä torjunta.
OrPo - JymyVolley 3-1
25–22, 25–18, 22–25, 25–16
Koti:Stokes 14/+3, Mursula 14/+11, Sarajärvi 13/+9
Vieras:Bossler 18/+15, Cuartas 12/+3, Mansikka-a 8/+3
MVP:t
Koti: Heini Kovanen
Vieras: Sofia Cuartas
PROlibero
Hanna Minkkinen, OrPo
Katsojia 309
Puijo Wolley tyly vieras Pihtiputaalla
Puijo Wolley ei antanut LiigaPlokille minkäänlaisia mahdollisuuksia. Puijo oli
vahvempi kaikilla pelin osa-alueilla. Varsinkin vahva syöttöpeli tylsytti kotijoukkueen pelinrakentelun. Kuopiolaisten hyökkäystehot jakautuivat tasaisesti Anahi Tosin, Teija Vuorenmaan ja Aniah Palmerin kesken. LiigaPlokin tehot olivat paljolti hakkuri Sina Stöckmannin harteilla.
LiigaPloki-Puijo Wolley 0-3 (16-25, 16-25, 18-25)
Puijo Wolleyn Liina Rädylle 100. liigaässä ja Deja Robinsonille 100. liigatorjunta.
Avauskokoonpanot:
LiigaPloki: Mansikkaviita, Stöckmann, Rasinperä, Harris, Jeger, Vainikka, liberona Pasanen.
Puijo Wolley: Räty, Tosi, Palmer, Vuorenmaa, Tikka, Robinson, liberona Help
Ensimmäinen erä eteni vieraiden komennossa alusta saakka. Puijo Wolleyn libero Veera Help oli puolustuksen lukko ja LiigaPlokin hyökkäykset eivät uponneet kenttään. Muutama pitkä palloralli herätteli yleisöä, mutta todellista taistelua erävoitosta ei syntynyt.
Toinen erä alkoi tasaisempana, mutta Puijo Wolley karkasi 5-5 tilanteesta selvään erävoittoon.
Kolmannen erän alku oli vierasjoukkueen hallintaa ja LiigaPlokin hieman parempi vaihe erän loppupuolella ei muuttanut ottelun kulkua.
Hakan Can Turan, LiigaPloki:
- Syöttö ja vastaanotto epäonnistui. Emme saaneet kunnolla organisoitua peliä aikaan. Seuraava kohde on Nurmo-peli. Siitä on mahdollisuus ottaa pisteitä.
Pekka Seppänen, Puijo Wolley:
-Syöttö saatiin hyvin puremaan ja Ploki joutui vaikeuksiin hyökkäyspelin rakentelussa. Vastaanottomme toimi ja jatkopallot hoidettiin hyvin. Tavoite on saada kotietu.
Sina Stöckmann, LiigaPloki:
- Meidän pitää unohtaa tämä peli. Se oli välillä selviytymistä. Syötöillä he onnistuivat vaikeuttamaan tekemistämme. Keskitymme seuraavaksi Nurmo-otteluun.
Veera Help, Puijo Wolley:
- Tänään meiltä oli hyvää peliä. Olimme hyvin valmistautuneet peliin. Onnistuimme pelaamaan virheettömästi ja tehokkaasti. Tavoite on saada loppupeleistä kotietu.
LiigaPloki - Puijo Wolley 0-3
16–25, 16–25, 18–25
Koti:Stöckmann 12/+6, Harris 6/+2, Vainikka 5/+3
Vieras:Vuorenmaa 16/+10, Tosi 15/+14, Palmer 10/+3
MVP:t
Sina Stöckman, LiigaPloki
Veera Help, Puijo
PROlibero
Veera Help, Puijo
Katsojia 348