Seuraa meitä somessa:

Puijo piti JymyVolleyn nollakerhossa - Arctic Volleylle kauden toinen voitto

26.11.2023

Puijo Wolley haki puhtaan 3-0 -voiton edelleen ilman sarjapisteitä olevalta JymyVolleylta ja Arctic Volley puolestaan nappasi kauden toisen voittonsa LiigaPlokin kaaduttua 3-1. Näin rovaniemeläiset paransivat asemiaa pudotuspelipaikkataistossa.

JymyVolleyn pisteetön piina jatkuu

JymyVolley ei saanut pistetiliään vieläkään auki sunnuntai-illan kotiottelussa Nurmohallilla. Vieraaksi tullut Puijo Wolley vei ottelun reilussa tunnissa, eikä emännillä ollut ensimmäistä erää lukuun ottamatta juuri sanottavaa vieraiden tekemisiin. Ottelu 0-3 (22-25, 14-25, 14-25) kuopiolaisille.

Ensimmäinen erä lähti vieraiden viedessä. Vieraat johtivat jo luvuin 14-22, kun syöttöruutuun astui vasta toista liigapeliään pelannut Emma Kattelus. Hyvät syötöt loivat pohjaa kuuden pisteen kirille, joka katkesi vasta vieraiden ottamaan aikalisään. Erävoittoon saakka emäntien hyvä ote ei kuitenkaan riittänyt. Kotijoukkueesta onnistuivat Jada Burse ja pikkuhiljaa lämmennyt Sofia Päykkönen. Vieraiden parhaana palkittu Selma Räsänen hyökkäsi terävästi koko ottelun ajan.



Toisessa erässä kotijoukkue sortui virheisiin, kun taas vieraat saivat syöttönsä kohdilleen ja tehtailivat muun muassa kolme ässää. Nostot onnistuivat, ja passarina pelannut Liina Räty pyöritti monipuolista hyökkäyspeliä, jota kotijoukkue ei saanut rikottua. Räsäsen kova tahti jatkui, ja hän tappoi palloa kovalla onnistumisprosentilla.

Kotijoukkueen kokoonpanosta puuttui joukkueenjohtajan tehtäviä hoitanut yp Veera Heinimäki. Vieraiden hakkuri Megija Dambrechte oli myös sivussa.



Sofia Päykkönen .

- Ei saatu omaa peliä toimiman tänään. Hyökkäys sakkasi, eikä siihen ole erityistä syytä. Välillä ei vain syötöt nousseet ja siitä oli passarilla vaikeampi lähteä pelaamaan. Omassa pelissä hyökkäyspuolella oli ongelmia. Otteluihin on hankala tilanne lähteä altavastaajana, mutta hyvällä treenillä saadaan pelikin kohta kuntoon.

Patrik Ojaniemi:

- Tilastoista kun katsoo niin syöttö-vastaanotto hävittiin kumpikin, mutta muuten ei isoa rakenteellista eroa periaatteessa ole. Puolustuspalloja meillä oli neljä vähemmän kuin vastustajalla. Tilastollisesti roikutaan mukana, mutta sitten se ero kuitenkin tulee. Pääjuttuna ovat ehkä syöttö ja vastaanotto, mutta vähän hengetöntä oli myös meidän hyökkäyspeli, sitä meidän pitää tehostaa. On varmasti kyse myös henkisestä puolesta, ja sen eteen tehdään kaikki se, mitä näillä taidoilla osataan.
Myös pelilliseen ilmeeseen pitää miettiä jotakin, tämä ei vain riitä. Eteenpäin on menty, mutta väittäisin, että nyt kyse on enemmänkin henkisestä lukosta. Ei iloita edes hyvistä onnistumisista, ja meidän pelaaminen katkeaa aika helposti. Tänään ei missään vaiheessa viety ottelua, ja jos kolmeen erään tulee yksi valonpilkahdus, ei siinä silloin paljon hyvää ole. 

Selma Räsänen:

- Kun vastaanotto ja syöttö pysyivät tänään molemmat kasassa niin kyllä tämä ottelu ratkesi tasapaksuun hyvään peliin. Tuntui hyvältä pelata, oli hyviä paikkoja, oli kiva pelata ja kun pelattiin rennosti, niin silloinhan peli yleensä menee parhaiten. On pelissä ollut heikompiakin hetkiä. Kun olen saanut aika paljon vastuuta, meni alkukausi aika lailla hakemisessa ja jännittämisessä, mutta nyt kun on tullut enemmän pelejä ja kokemusta, pääsee peliin paremmin kiinni. Joukkue on tukenut hyvin, ja joukkueeltakin on mennyt hyvin.

Pekka Seppänen:

- Syöttö-vastaanotto oli meillä tänään parempaa, ja sitä kautta päästiin hyökkäystehoissakin parempaan. Aika tasainen suoritus, ei ollut kuin yksi pätkä, jossa Jymy taisi saada kuuden pisteen putken. Sitä lukuun ottamatta aika tasainen suoritus oli tänään. Oppina jatkoon tästä pelistä se, että koko ajan pitää tehdä kentällä pienet asiat huolella, että saadaan rakennettua hyviä tilanteita. Tänään siinä onnistuttiin ja tätä samaa rataa tulee jatkaa jatkossakin.

JymyVolley - Puijo Wolley 0-3
22–25, 14–25, 14–25
Koti:Robinson 9/+7, Burse 9/+2, Koivuniemi 5/+4
Vieras:Räsänen 13/+7, Kääntä 11/+6, Tikka 8/+3

MVP:t
Deja Robinson, JymyVolley
Selma Räsänen, Puijo

PROlibero
Veera Help, Puijo

Katsojia 263

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Arctic Volley palaa voittokantaan Plokin kustannuksella

Arctic Volley – LiigaPloki 3–1 (25-19 / 25-13 / 20-25 / 25-20)

251 katsojaa täyttivät Santasportin lehterit, kun Arctic Volley kohtasi LiigaPlokin Santasportilla. Lähiaikoina päävalmentajaa vaihtanut LiigaPloki lähti hakemaan toista voittoaan uuden päävalmentajan alaisuudessa, kun taas Arctic Volley halusi 5 ottelun tappioputkesta eroon.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue aloitti vahvalla syötöllä. Neljä ässää heti ensimmäiseen 15 palloon ja Arctic Volley olikin jo karkuteillä. Arctic Volley ei missään vaiheessa lopettanut menoaan ja Lisa Jaunetin sekä Ella Peltomaan johdolla Arctic Volley ottikin erän itsellensä selvästi 25-19.
Toisessa erässä peli alkoi tasaisemmin. Emma Elliksen johdolla LiigaPloki siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa, kun Ellis löi tilanteeksi 4-5 vieraille. Ilo ei palloa pidempään kestänyt. Jenni Jantunen sekä Larissa Isokääntä käänsivät pelin nopeasti kotijoukkueelle ja pian eroa olikin jo 5 pistettä kotijoukkueen hyväksi. Lopulta Sarah Glynnin lyönnillä erä ArVolle 25-13 ja samalla ensimmäinen sarjapiste jäi Rovaniemelle.



Pitkän tauon ja pullakahvien jälkeen nähtiin samaa mihin jäätiin toisessa erässä. Tasaisen erän alun jälkeen ArVo nosti eron jälleen viiteen pisteeseen ja näytti olevan menossa kohti 3-0 voittoa. Heti viiden pisteen eron saamisen jälkeen alkoi heikko hetki Arctic Volleylla. 15-11 tilanteen jälkeen seuraavan rovaniemeläishyökkäyspiste nähtiin vasta tilanteessa 20-24. Tämä ei kuitenkaan auttanut, kun Oona Rasinperä löi lopulta erän pihtiputaalaisille 20-25.

Sisuuntunut Arctic Volley nähtiin neljännessä erässä. Tasaisen erän alun jälkeen Sarah Glynnin ja Lisa Jaunetin pisteillä Arctic Volley otti itselleen neljän pisteen kaulan ja ei antanut armoa missään vaiheessa. Arctic Volleyn virheetön erän loppu mahdollisti Arctic Volleylle erävoiton ja samalla tärkeät kolme pistettä.



Aliisa Kähkölä, LiigaPloki:

- Kyllä pahalta tuntuu, lähdetään etsimään ratkaisuja. Tiedettiin, että ArVo pelaa kovaa. Uusia asioita on tullut, mutta sen taakse ei voi enää mennä.

Roosa Rautio, Arctic Volley:

- Hyvältä tuntuu ja helpotus tuntuu myös. Meille tärkeä voitto. Vahvat ja tasaiset 3,5 erää meiltä, pieni notkahdus kolmannessa erässä, mutta yleisesti tasainen peli ja pakko olla ylpeä joukkueesta.

Hakan Can Turan, LiigaPloki:

- Tulosten valossa ei ole hyvä startti, mutta prosessi on käynnissä. En halua muuttaa kaikkea Kimin aloittamaa, mutta haluan ajaa omat asiani mukaan peliimme. Arctic Volley pelasi hyvin niin kuin oletin ja kahden hävityn erän jälkeen vaikea kääntää peliä. Aloitettiin huonosti, muutettiin hieman ja parani, mutta se ei riittänyt.

Jukka Lehtonen, Arctic Volley:

- Roosa summasi pelin hyvin. 3,5 erää hyvin, kolmannessa pieni musta hetki. LiigaPloki pelasi hyvin ja oltiin kurinalaisia. Jos annetaan kaverille noin vähän pisteitä, niin on vaikeaa voittaa täällä.


Arctic Volley - LiigaPloki 3-1
25–19, 25–13, 20–25, 25–20
Koti:Jaunet 20/+15, Glynn 18/+14, Isokääntä 12/+2
Vieras:Ellis 18/+9, Rasinperä 11/+2, Kähkölä 8/+7

MVP:t
Anna Mebus, LiigaPloki
Roosa Rautio, arctic Volley

PROlibero
Taylor Horsfall, Arctic Volley

Katsojia 251

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin