Seuraa meitä somessa:

Puijo Wolley juhli kotiluolansa avausta mestarien kaatamisella

28.09.2024

Naisten Mestaruusliiga räväytettiin käyntiin lauantaina täydellä viiden ottelun kierroksella. Kuopion uuden hallin avausta juhlistettiin Puijo Wolley nousulla kahden erän takaa 3-2- voitoon hallitsevasta Suomen mestarista Pölkky Kuusamosta. LP-Vampula ja LP Kangasala hakivat 3-2 -vierasvoitot ja OrPo sekä Hämeenlinnan Lentopallokerho napsivat täydet kolme pistettä kotikentillään.

Puijo piti pintansa hallitsevaa mestaria vastaan

Puijo Wolley 3 – 2 Pölkky Kuusamo (26-28, 22-25, 25-23, 25-21, 15-8)

Avauskokoonpanot:
Puijo: Tosi, Vuorenmaa, Robinson, Räty, Tikka, Räsänen ja Help (L)
Pölkky: Kujala, Shomaker, Rautio, VanLiew, Lindberg, Capizzi ja Häkkinen (C)(L)

Pölkky aloitti ottelun vahvasti ja kotijoukkue otti ensimmäisen aikalisän kahden Paulina Lindbergin ässän jälkeen tilanteessa 3-7. Puijo otti muutaman maukkaan hyökkäyspisteen verkolta ja onnistui nousemaan tasoihin. Etenkin nelospaikan viistohyökkäyksissä vahva Pölkky piti pinnan tai parin keulaa kunnes Puijo onnistui kolmella torjunnalla ajamaan ohi 15-14. Pisteputki jatkui Selma Räsäsen ässällä, joka sai Sotiris Gkotsiksen pyytämään aikalisää Pölkylle. Teija Vuorenmaan ässällä johto kolmeen pinnaan 18-15. Kuusamolaiset pääsivät parin Puijon virheen siivittämänä ja nelosesta hyökäten edelle 20-21 ja Pekka Seppänen puhutteli joukkojaan aikalisällisen. Vieraat kävivät pari pinnaa edellä, mutta Anahi Tosin ässä tasoitti tilanteen 22 pisteeseen. Loppuerä oli tiukkaa taistelua, mutta vieraat onnistuivat lopulta kairaamaan voiton 26-28.

Toisen erän alkuun Puijo oli virheherkkä ja vieraat kävivät 1-4 -johdossa. Kotijoukkue rimpuili tasoihin 6-6. Pölkky sai uudestaan kolmen pisteen kaulan, mutta Puijo pääsi tasoihin ja ohikin Vuorenmaan kolmella ässällä: 11-9. Pölkyn aikalisän jälkeen peli kääntyi ja vieraat torjuivat joukkueensa 12-13 -johtoon. Seuraavan kerran tasoihin 17-17 Puijo tuli Vuorenmaan ja Räsäsen hyökkäyksin. Tämän jälkeen Pölkky pysyi kuskin paikalla ja erän päätti lukuihin 22-25 Erin Shomakerin hyökkäys.

Myös kolmannen erän alussa Puijo teki virheitö; niin pelaajat kuin hyökätyt pallotkin ottivat liian usein kontaktia verkkoon. Pölkky meni jo 4-10 -johtoon, ja kotijoukkue ei tuntunut löytävän viisasten kiveä. Deja Robinson onnistui väläyttelemään taitojaan muutamaan otteeseen, mutta kokonaisuudessaan Puijo oli hankalassa paikassa. Joanna Kallinen ja Anahi Tosi marssivat tuplavaihdolla kentälle ja peli alkoi näyttää elpymisen merkkejä. Pölkky otti aikalisän pisteissä 11-14 mutta teki vuorostaan virheitä ja Puijo pääsi tuntumalle 15-16. Robinsonin ja Kallisen yhteispeli osui kohdilleen: Supernopea keskihyökkäys ja tasoihin 16-16. Erä jatkui Puijon komennossa vastustajan pysyessä tuntumalla, ja päättyi 25-23.

Neljäs erä alkoi hieman laadukkaammalla pelillä molemmin puolin verkkoa. Pisteitä tippui tasaiseen tahtiin ja Pölkky oli vahva etenkin torjunnoissa. Robinsonin torjuttua Puijon 10-8 -johtoon Pölkky vetäytyi aikalisälle ja vaihtoi passarikseen Nea Luntamon. Lindberg onnistui katkaisemaan pisteputken hyökkäämällä kakkosesta tilanteeksi 12-9. Lindbergin syöttövuoron aikana Pölkky onnistui nousemaan tasoihin 13-13, mutta Selma Räsänen laittoi torjunnallaan tuolle putkelle stopin. Puijo onnistui hivuttautumaan pisteisiin 22-16. Cortney VanLiew’n kentällä korvanneen Oona Pennasen syöttövuorolla Pölkky onnistui kaventelemaan tilannetta 23-19 asti. Tuo piste-ero säilyi erän loppuun asti: 25-21.

Pennanen jäi kentälle ja Shomaker hyökkäsi avauspisteen Pölkylle. Robinson puolestaan hyökkäsi pisteen ja syötti perään ässän, tilanne 2-1. Puijo ja etenkin Vuorenmaa olivat nyt liekeissä ja tuota pikaa kotijoukkueen johto olikin 10-2, jolloin Shomaker onnistuu katkaisemaan syöttöputken 10-3. Pölkky taisteli täysillä ja tuli Venla Kujalan kahdella ässällä pisteisiin 12-8. Puijon aikalisän magia toimi, ja seuraava syöttö oli leveä. Selma Räsänen tappoi pallon ja päätti erän lukuihin 15-8 ja ottelun erin 3-2.

Puijo Wolley - Pölkky Kuusamo 3-2
26–28, 22–25, 25–23, 25–21, 15–8
Koti:Vuorenmaa 25/+18, Räsänen 17/+8, Robinson 13/+9
Vieras:Shomaker 24/+10, Lindberg 19/+12, VanLiew 14/+5

MVP:t
Teija Vuorenmaa, Puijo
Erin Shomaker, Pölkky

PROlibero
Veera Help, Puijo Wolley

Katsojia 963

Ottelukuvat

Ottelutilasto

LP Kangasala vei melkoisen jännärin Salossa

LP Viestin ja LP Kangasalan kauden avausottelu tarjosi viihdettä koko rahalla. Lähes kolmetuntinen ottelu päättyi vieraiden voittoon erin 2-3 (26-24, 21-25, 18-25, 26-24, 19-21).

LP Viestin lähes täysin uudistunut seitsikko väläytteli osaamistaan ja taistelutahtoaan. Vieraiden ennakkoluulottomasti kentälle vaihdosta tullut Annika Koivuniemi oli isossa osassa joukkueensa voitossa. Kangasala pystyi kampeamaan voittoon vaikka kahden erän jälkeen Viivi Pyhäjärveä ei enää kentällä takakenttäkierrosta lukuun ottamatta nähtykään.

Netta Rekola pelasi 200. liigaottelunsa.

Avausseitsikot
LP Viesti: Mäki-Kojola, Tuominen, Czakan, Owino, Kukkonen, Kaikkonen, Jäppinen
LP Kangasala: Ahtola, Rekola, Jalonen, Laukkanen, Pyhäjärvi, Andrikopoulou, Penttilä

Kauden ensimmäinen ottelu lähti tasaisissa merkeissä, johtoasema vaihtui puolin toisin. Tilanteen 8-8- jälkeen LP Viesti alkoi repiä eroa ja erä näytti melko selvältä tilanteessa 24-18. Kentälle vaihdosta tullut Kangasalan Annika Koivuniemi teki hienoja suorituksia niin verkolla kuin takakentälläkin ja oli syöttöruudussa avittamassa joukkuettaan tasatilanteeseen 24-24. Erän viimeiset pisteet kuitenkin kotijoukkueelle.

Salolaiset saivat toiseen erään hyvän startin ja johtivat parhaimmillaan 9-5. Kangasala ei taaskaan antanut periksi vaan nousi rinnalle ja pääsi ensimmäisenä 20 pisteeseen. Jo ensimmäisessä erässä vahvasti pelannut Kangasalan Viivi Pyhäjärvi oli kahden erän jälkeen kentän tehokkain 11/+10.

LP Kangasalan hyvä vire jatkui kolmannessa erässä eikä kotijoukkueella yksittäisiä hyviä suorituksia lukuun ottamatta ollut juuri jakoa, vaikka Lotta Kukkosen syöttövuorolla LP Viesti saikin muutaman peräkkäisen pisteen ja kaventeli loppunumeroita.

Neljäs erä näytti menevän vieraille. LP Viestin Kukkosen ja Pamela Owinon yhteispeli alkoi sujua ja salolaiset nousivat johtoon tilanteessa 20-19. LP Kangasala pääsi eräpalloon ensimmäisenä, mutta Owino pamautti pallon kenttään ja erän puuttuvat kaksi pistettä salolaiset ottivat torjunnoilla.

Yleisöä pidettiin jännityksessä viidennessä erässä, kun sitä pelattiin pitkälle jatkopalloille. Salolaisten kannalta näytti hyvältä tilanteessa 14-11. Hyvä olo tuli ehkä liian aikaisin. Tasapisteissä edettiin, kunnes LP Kangasalan Netta Rekola halusi pistää pelin poikki ja syötti loppuun kaksi ässää.

Iina-Reeta Kaikkonen, LP Viesti:

- Ihan hyvä peli. Näytettiin, että pystytään tulemaan takaisin, vaikka oltiin altavastaajina. Luotetaan tiiminä omaan tekemiseen. Olen ihan tyytyväinen omaan peliin.

Annika Koivuniemi, LP Kangasala:

- Mielestäni oli hyvä taistelu, vaikka olikin ensimmäisen pelin tapaan vuoristorataa. Olen tyytyväinen, että saatiin käännettyä peli meille.

Nikolas Buser, LP Kangasala:

- Molemmilla joukkueilla oli vastaanottohyökkäyksessä ongelmia pitkin ottelua. Näytti ihan kauden ensimmäiseltä peliltä. Yleisö nautti ja tämä oli pelaajillekin mukavaa, kun oli hyvä meno.

Teemu Mäkikyrö, LP Viesti:

- Kyllä oli ylä- ja alamäkeä kuten kauden ensimmäisissä peleissä yleensä. Ainut mikä harmittaa on se, että meiltä loppui vähän maltti pallo kerrallaan pelaamiseen. Hyvä nousu kuitenkin neljännessä erässä, saatiin yksi sarjapiste sen takia.


LP Viesti - LP Kangasala 2-3

26–24, 21–25, 18–25, 26–24, 19–21
Koti:Owino 27/+15, Kaikkonen 17/+2, Tuominen 13/+1
Vieras:Koivuniemi 20/+9, Pöllänen 13/-1, Rekola 11/+3

MVP:t
Iina-Reeta Kaikkonen, LP Viesti
Annika Koivuniemi, LP Kangasala

PROlibero
Juulia Jäppinen, LP Viesti

Katsojia 674

Ottelukuvat

Ottelutilasto

OrPolle kauden avauspisteet vahvalla esityksellä

OrPo nappasi kauden avauspisteet JymyVolleyltä yleispelaaja Erica Stauntonin ilotulituksella ja Milla Haapaniemen hienolla keskipelillä.

Juhlakauttaan pelaava kotijoukkue lähti kauden avaukseen passari Elena Karakasin johdolla. JymyVolleyn peliä puolestaan pyöritti Julia Junila.

Kotijoukkueen alku oli tahmeaa. Oma peli käynnistyi kunnolla vasta Erica Stauntonin tullessa kentälle ensimmäisessä erässä, kun Jymy johti jo 5–11. Ja kyllä: Staunton vastasi siihen, mitä hänestä on odotettukin. Amerikkalainen yleispelaaja nakutteli nelospaikalta erehtymättä kovia viistolyöntejä, puolusti, nosti ja otti torjuntoja.

Passari Elena Karakasi jakoi vastuuta pelaajilleen, nosti muutaman kovan pommin ja jujutti eräpallon kenttään. Ensimmäinen erä meni OrPolle pistein 25–21.

Toisessa erässä kotijoukkue jatkoi hyvällä sykkeellä. Milla Haapaniemen hyvän syöttöputken jälkeen Jymy käväisi pisteen johdossa tilanteessa 8–9. Heini Kovanen otti komennon takaisin tarkalla rajalyönnillä ja parilla ässällä.

JymyVolley kokeili passarivaihtoa Sofija Riclievaan OrPon johtaessa 17–11. Jymyn Sofia Cuartasin vasuri puhui, mutta Milla Haapaniemi kuittasi torjunnalla. OrPo karkasi, eivätkä Jymyä auttaneet enää edes aikalisät. Kotijoukkue esitti huikeaa taistelua koko joukkueella. Erica Stauntonin ilotulitus jatkui. Elena Karakasi syötti ässän ja Kylee Stokes iski eräpallon kenttään. Toinen erä päättyi kotijoukkueelle pistein 25–16.

Kolmanteen erään JymyVolley vaihtoi jälleen passariksi Julia Junilan. OrPon keskipelaajat Milla Haapaniemi ja Anastasia Boricheva ottivat isoa roolia hyökkäyksillään. Henna Minkkinen jatkoi läpi ottelun hyvää puolustuspelaamista.

Erän keskivaiheilla OrPo lähti karkuteille, mutta sinnikkäästi taistellut Jymy kavensi tilanteeksi 24–24. Kotijoukkueen hermo piti. Viimeinen erä päättyi pistein 26–24, ja OrPo sai tuulettaa kauden ensimmäisen ottelun 3–0-voittoa.

Milla Haapaniemi:

- Oli hyvä meno kentällä. Meillä on tosi hyvä joukkuehenki, niin siellä on ihan mukava pelata. Meillä pysyi vastaanotto parempana ja saatiin syötöllä painetta, ettei kauheasti pystynyt levittämään kaveri.

Sofia Cuartas:

- Se oli tiukka peli ja annoimme kaikkemme. Meille jäi paljon parannettavaa. Meillä oli hyvät passarit.

Fabio Menta:

- Peli oli juuri sellainen kuin odotimme. Tiesimme, että vastustaja taistelee. Annoimme vastustajalle mahdollisuuksia etenkin kolmannessa erässä. Ensimmäisessä pelissä kaikki ovat hiukan jännittyneitä. Joinakin hetkinä tämä näytti oikein hyvältä joukkueelta ja toisina hetkinä ei niin hyvältä.

Jukka Tuovinen:

- Meillä vastaanotto lakosi. Oli hermostunutta ja ehkä vähän jännittynyttäkin touhua. Vastustajan Stauntonin vaihto kentälle muutti aika paljon heidän hyökkäyspelaamistaan. Puolitoista erää katseltiin ja viimeisessä erässä saatiin hänet jo pihteihin, mutta oli tosi isossa hyökkäysroolissa.

OrPo - JymyVolley 3-0
25–21, 25–16, 26–24
Koti:Staunton 18/+11, Haapaniemi 11/+9, Stokes 10/+2
Vieras:Cuartas 15/+9, Mansikka-a 9/+2, Bossler 4/+1

MVP:t
Milla Haapaniemi, Orpo
Sofia Cuartas, JymyVolley

PROlibero
Henna Minkkinen, OrPo

Katsojia 310

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Lentiskerhon vaikea alku kääntyi parhain päin

Lentopallon naisten Mestaruusliigan avauskierroksella Lentiskerho sai vierailijoita Rovaniemeltä, kun Arctic Volley asettui verkon toiselle puolelle Juteinikeskuksella Parolassa. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-1 (16-25, 29-27, 25-16, 25-15) -voittoon.

Joukkueiden aloituskuusikot
Lentiskerho: Ylivainio, Kilpinen, Cox, Dambrehte, Soimasuo, Kähkölä, Laaksonen (L)
ArVo: Brewster, Glynn, Malinen, Mikkonen, Kallinen, Jantunen, Luodes (L)

ArVo tuli otteluun todella räväkän syöttönsä turvin, joka pääsi yllättämään kotijoukkueen. Erän alusta alkaen vierailijat olivat pelin päällä muunmuassa Sarah Glynnin turvin. Erän ehdoton tähti oli Iida Mikkonen, joka teki seitsemän pistettä 62% hyökkäystehoilla.

Toisen erän alku oli jatkumoa ensimmäiselle erälle ja näytti että vieralijoiden vahva vire saa jatkoa. Erän puolivälin paikkeilla Lentiskerhon päävalmentaja Andrea Carasi kaivoi vaihtokulmauksesta jokerin kentälle, kun Ada Aronen tuli kentälle. Aronen toi tarvittavaa energiaa kentälle ja Lentiskerho selvisi ensimmäisestä ArVon eräpallosta latvialaishakkuri Magija Dambrehten turvin. Tiukka erä kääntyi kotiyleisön iloksi vasta jatkopalloilla hämeenlinnalaisjoukkueelle.

Pitkältä erätauolta palattaessa kotijoukkue tuli aika viime tinkaan pukusuojista kentälle. Aronen jatkoi kentällä ja Lentiskerhon lento jatkui. Vierasjoukkue ei enää saanut syötöllä samanlaista painetta, ja tämähän kelpasi kotijoukkueelle, kun taas kotijoukkueen australialaiskeskitorjuja Lauren Cox syötti erään kolme ässää yhdellä syöttövuorolla. Kotijoukkue rallatteli helpohkosti toiseen erävoittoonsa Dambrehten johdolla.

Neljäs erä oli melkeinpä kopio kolmannesta. Vierasjoukkue yritti vaihdoilla saada pelin luonnetta muuttumaan siinä onnistumatta. ArVo sai hetkittäin haastettua kotijoukkuetta, mutta Lentiskerho sai omalla syötöllään rovaniemeläiset vaikeuksiin ja pääsi marssimaan helppoon erä- ja otteluvoittoon.

Iida Mikkonen, Arvo:

- Aloitettiin tosi hyvin ja aggressiivisella omalla pelillä. Toisessa erässä yhdessä rotaatiossa tuli yksi pelillinen kuoppa, josta vastustaja sai hyvin virtaa. Huomenna jatkuu Nurmossa, ja virtaa riittää näin kauden alussa kun päästään tuplaviikonlopulla aloittamaan.

Ada Aronen, Lentiskerho:

- Minulla on nilkan kanssa ollut ongelmia, joten en olettanut että olisin pelannut. Oli kiva päästä kuitenkin pelaamaan pitkästä aikaa. Koitin kuitenkin tuoda omalla pelilläni virtaa kentälle. Tämä oli ehkä stressaava peli, mutta onneksi hoidettiin se hyvin.

Jukka Lehtonen, Arvo:

- Tappio harmittaa totta kai. Mielestäni ekassa erässä näytettiin, että meillä on mahdollisuudet voittaa. Alussa syötettiin hyvin, mutta toisessa erässä alettiin hakemaan ehkä liian tarkkaan sitä syöttöä ja syöttö helpponi. Huomiselle virtaa kyllä riittää, tämä on aina hienoa aikaa kun kausi alkaa.

Andrea Carasi, Lentiskerho:

- Tiedän, että kauden ensimmäinen peli on aina vaikea. En usko että yksi asia vaikutti voittoon tänään, koska pitää urheilussa pelata aina vastustajaa paremmin. Voitimme toisen erän 29-27, joten se tarvitsee aina vähän onnea ja kaikkea muuta että voitat tiukkoja eriä. Adan ei pitänyt pelata tänään kuin ehkä yksi erä, mutta haluttiin vahva alku ja Adasta pelaaminen tuntui hyvältä joten hän jatkoi. Nyt oloni on helpottunut, ja voidaan jatkaa hyvillä mielin pelejä ensi viikolla.

Jenna Ylivainio pelasi 200. liigaottelunsa.

Hämeenlinna - Arctic Volley 3-1
16–25, 29–27, 25–16, 25–15
Koti:Dambrehte 24/+15, Cox 10/+10, Aronen 9/+5
Vieras:Mikkonen 15/+11, Glynn 14/+4, Jantunen 10/+5

MVP:t
Iida Mikkonen, Arctic Volley
Ada Aronen, Hämeenlinna

PROlibero
Netta Laaksonen, Hämeenlinna

Katsojia 446

Ottelukuvat

Ottelutilasto



LP-Vampula nousi voittoon Pihtiputaalla

LiigaPloki-LP-Vampula 2-3 (25-14, 25-21, 20-25, 19-25, 12-15)

Pihtiputaalla aloitettiin sarjakausi juhlavasti kylän oman pojan Pete Parkkosen esittämällä Maamme-laululla.

Kamppailu alkoi kotijoukkueen vahvalla otteella. Syöttö puri saaden Vampulan vastaanoton sekaisin ja kun vielä hyökkäys ja torjuntapeli toimi mallikkaasti ei ensimmäisessä erässä syntynyt todellista taistelua erävoitosta. LiigaPlokin ulkolaishankinnat hakkuri Sina Stöckmann ja yleispelaaja Jayde Harris pelasivat vahvasti.

Toinen erä lähti liikkeelle LP-Vampulan 1-5 johdossa, mutta LiigaPloki sai juonesta kiinni ja hallitsi johtoon päästyään tapahtumia. Kaksi ensimmäistä erää kotijoukkueelle kohtuullisen selkeästi.

Pitkä erätauon jälkeen Pihtipudas-saliin saapui ”hetki sininen”, kun vierasjoukkue alkoi saada otetta peliin. Kaksi erää miinuksilla ollut Jovana Biberzic alkoi saada onnistumisia ja Carly Evettsinkeskihýökkäykset olivat vahvoja. Myös yleispelaaja Linnea Kuusela oli pelipäällä. Vierasjoukkue puolusti LiigaPlokinhyökkäykset.

Neljännen erän puoliväliin mentiin tasaisesti, mutta Vampula ratkaisi erän lopun LiigaPlokin muutamien virheidenkin avustamana. Ne pallot, jotka kotijoukkue voitti kahdessa ensimmäisessä erässä, kääntyivät nyt vieraille.

Viidennen erän alku oli kotijoukkueelle murheellinen ja kuusi ensimmäistä LP-Vampulan pistettä tulivat LiigaPlokin omilla virheillä. Vierasjoukkueen etumatka oli kuitenkin liian suuri ja vieraat kuittasivat kaksi sarjapistettä.

Hakan Can Turan, LiigaPloki:

- Kaksi ensimmäistä oli meille loistavaa lentopalloa, sen jälkeen emme enää saaneet Vampulan hyökkäyksiä kiinni. Lentopallo on joskus tällaista. Sarja on onneksi pitkä ja tästä pelit alkoivat.

Stefan Paunovic, LP-Vampula

- Pystyimme tulemaan kahden ensimmäisen hävityn erän peliin mukaan ja olen ylpeä joukkueestani.

Jayde Harris, LiigaPloki:

-Tulimme ensimmäisen pelimme kahteen ensimmäiseen erään hyvin, mutta sitten meidät valtasi hyvän olon tunne ja emme taistelleet loppuun asti. Tämä oli kuitenkin hyvä liiga-avaus ja pitkä kausi on edessä.

Jovana Biberzic LP-Vampula:

- Kaksi erää oli huonoa tekemistä eikä niissä ole paljon kommentoitavaa. Olemme harjoitelleet viimeiset kaksi kuukautta todella kovaa ja kolme viimeistä erää oli siitä osoituksena. Olen ylpeä joukkueestani ja voitosta.

LiigaPloki - LP-Vampula 2-3
25–14, 25–21, 20–25, 19–25, 12–15
Koti: Harris 23/+15, Stöckmann 20/+10, Rasinperä 15/+9
Vieras: Biberdzic 21/+9, Kuusela 17/+12, Oberpriller 13/0

MVP:t
Jayden Harris, LiigaPloki
Jovana Biberdzic, LP-Vampula

PROlibero
Jemina Pasanen, LiigaPloki

Katsojia 425

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin