Seuraa meitä somessa:

Puijo Wolley piinasi hetkittäin - LP Kangasala 3-0 -avausvoittoon

18.03.2022

Kotijoukkue LP Kangasala avasi kevään playoff-ottelunsa suoralla 3-0 voitolla Kuopion Puijo Wolleysta. Runkosarjan kolmonen Kangasala joutui kuitenkin ajoittain aika tiukille runkosarjan kutosta Puijoa vastaan.

Avauserä oli tasaista peliä, jossa silmiin pisti varsinkin kotijoukkueen osalta pieni hermostuneisuus joka näkyi helppojen virheiden muodossa joita harvoin Kangasalta on nähty. Emmi Riikilän tärkeisiin paikkoihin tekemät painavat hyökkäyspisteet toivat kuitenkin kotijoukkueelle helpottavan 25-21 erävoiton.

Toisen erän kotijoukkue aloitti räväkästi ja vieraiden päävalmentaja oli pakotettu ottamaan aikalisän jo 4-0 tilanteessa.Tämä kuitenkin auttoi erän keskivaiheella mentiin jo liki tasoissa, mutta painavasti syöttänyt ja ajoittain tehokkaasti hyökännyt Gabriela Da Silva takoi myös tähän erään ratkaisevan eron kotijoukkueelle 25-21 numeroin.

Myös kolmas erä pysyi koko ajan kotijoukkueen lievässä komennossa, ja runkosarjan torjuntatilaston ykkösnaisen Roosa Laakkosen peruspelikin riitti tuomaan tarvittavan 25-19 voiton ja koko ottelu siis Kangasalle 3-0 ja ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan. Sarja jatkuu heti huomenna Kuopiossa.

Hilkka Hujanen, Puijo :

- Oli tärkeä nähdä ettei suosikki Kangasala vie tätä sarjaa mitenkään näytöstyyliin, kun vain pystymme taistelemaan erän loppuhetkillä pisteistä yhtä tiukasti kun keskivaiheilla niin meillä on todellakin huomenna kotipelissä näytön paikka.

Jukka Lehtonen, Puijo :

- Meillä oli tänään hyvä fiilinki ja ilme kentällä. Pieni viilaus hyökkäys – ja syöttöpeliin niin pystymme haastamaan huomenna vielä tiukemmin.

Roosa Laakkonen, Kangasala :

- Tiukka peli, Puijo pelasi hyvin. Meidän on huomenna terävöitettävä omaa hyökkäyspeliä ja jättää turha sählinki pois että saamme voiton myös Kuopiosta.

Arttu Keränen, Kangasala :

- Alussa olimme turhankin jännittyneitä joka näkyi virheinä ja melko vaatimattomana hyökkäyspelinä. Meillä oli kuitenkin hyvä energia läpi ottelun ja 3-0 voitto on kuitenkin paras tulos mitä pudotuspelissä voi saavuttaa joten sinänsä ei voi olla pettynyt. Huomenna Kuopiossa parannamme varmasti tästä.

LP Kangasala - Puijo Wolley 3-0
25-21, 25-21, 25-19
Koti:Da Silva 11/+2, Laakkonen 10/+7, Riikilä 9/+6
Vieras:Hujanen 7/+4, Määttä 7/+3, Kääntä 5/-4
Katsojia: 217

Parhaat pelaajat
Hilkka Hujanen, Puijo
Emmi Riikilä, Kangasala.

Ottelutilasto

Voitot 1-0 LP Kangasalle

Otteluohjelma

Kuopio 19.3. klo 17:00
Kangasala 22.3. klo 18:30
—————
Kuopio 24.3. klo 18:30
Kangasala 26.3. klo 17:00

Kuvat: Pertti Flinck

  Takaisin