Seuraa meitä somessa:

Tappiottomat Savo ja VaLePa voitokkaita - Tiikereille myös täydet pisteet

31.10.2021

Miesten Mestaruusliigassa on edelleen kaksi tappiotonta joukkuetta, kun Savo Volley otti jo seitsemännen ja VaLePa neljännen voittonsa. Savoa haastoi Kiuruvedellä mainiosti Loimu, VaLePa puolestaan jätti Hurrikaanin mahdollisuuksitta ja Kokkolan Tiikerit oli sunnuntain kolmas voittaja Team Lakkapään kustannuksella.

Tiikereille toinen voitto Team Lakkapäästä

Tiikereiden ja Team Lakkapään toinen tapaaminen meni kuten edellinenkin; Tiikerit voitti 3-0 (25-20, 25-20, 25-22), vaikka pelipaikka vaihtuikin.

Molemmat joukkueet pelasivat likimain samalla kokoonpanolla kaksi ensimmäistä erää. Muutama syöttövaihto oli ja Team Lakkapään Ville Kulmala ja Toni Katajamäki vuorottelivat yleispelaajina. Kulmala aloitti ja Katajamäki tuli tilalle erän lopussa.

Ensimmäinen erä alkoi perinteisen tasaisesti. Kun päästiin pisteissä toiselle kymmenelle, Tiikerit repi eroa piste kerrallaan. Erän pääosassa olivat molempien joukkueiden hakkurit, Fredric Gustavsson ja Oskari Keskinen, jotka pelasivat tehokkaasti. Antti Leppälä kuitenkin ratkaisi erän hyökkäyksellään.

Toisen erän alussa Team Lakkapää antoi etumatkaa Tiikereille kolmella peräkkäisellä syöttövirheellä. Erän aikana Team Lakkapää teki yhteensä kahdeksan syöttövirhettä. Erän päätti kaiken lisäksi Gustavssonin hyökkäysvirhe.

Kolmanteen erään Tiikerit aloitti kahdella liberolla. Ville Sihvonen vastaanotti ja Aleksi Mäkiluoma puolusti. Erän loppua kohden Mäkiluoma oli ”päätoiminen” libero. Tilanteessa 7-4, Oskari Keskinen antoi tilaa Matias Saviarolle, joka jatkoi hakkurina erän loppuun. Hakkurien sijasta Yleispelaajat ottivat nyt roolia: Team Lakkapään puolella Miikka Lemola ja Tiikereiden puolella Arttu Tupeli. Tälläkin kertaa viimeisen pisteen iski Antti Leppälä.

Fredric Gustavsson, Team Lakkapää:

- Mukava tulla takaisin Kokkolaan. Kivat tervetulotoivotukset sekä yleisöltä että pelaajilta. Peli ei sujunut niin kuin halusimme, mutta me edistymme. Vastaanotto oli kuitenkin turhan kaukana verkosta. No, olemme vielä nuori joukkue.

Luis Salgado, Team Lakkapää:

- Kokkola teki omaa työtänsä. Yritimme panna vastaan, mutta ei riittänyt. Toivottavasti olimme parempia kuin viime  tapaamisessamme. Kuitenkin, edistymme niin kuin Fredric Gustavsson sanoi.

Oskari Keskinen, Tiikerit:

- Ei tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä, kun Joska Försti passaa niin hyvin. Hakkurin paikalla pitää olla monipuolisia ratkaisuja. Tänään onnistuin.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- Syötettiin suhteellisen hyvin. Tänään ei oikein onnistuttu saada otetta Gustavssonista. Muuten peli oli hyvällä tasolla. Meillä oli kova treeniviikko takana, mutta tehtiin riittävä suoritus. Paketti kesti sen, että muutama uusi mies tuli kolmannen erän aikana mukaan.


Kokkolan Tiikerit - Team Lakkapää

3-0 (25-20, 25-20, 25-22)
Koti: Leppälä 13/+11, O.Keskinen 11/+11, Tupeli 11/+6
Vieras: Gustavsson 18/+10, Aponza 12/+8, Berg 6/+5
Ässät 6-2, syöttövirheet 9-13, torjunnat 3-1, hyökkäys% 55-50, vastaanotto% 56-31

Joukkueiden MVP:t
Oskari Keskinen, Tiikerit
Frederik Gustavsson, Team Lakkapää

Otteluisäntä K Citymarket

PROlibero
Ville Sihvonen, Tiikerit

Katsojia: 452

Ottelutilasto

VaLePa haki pisteet Loimaalta

VaLepa Sastamala kävi sunnuntaina hakemassa Loimaalta vieraspisteet 0-3 (21-25,21-25,13-25). Samalla katkesi Hurrikaanin kolmen ottelun voittoputki. VaLePa on alkukauden aikana pelannut paljon Mestarien liigan karsintapelejä, jotka ovat kehittäneet joukkueen pelaamista. Tälläkin kertaa kokemuksesta oli hyötyä, sillä ensimmäisessä ja toisessa erässä kotijoukkueella oli pieni mahdollisuus ainakin yhteen erävoittoon. Molemmat erät ratkesivat henkilökohtaisiin virheisiin ja Mikko Eskon syöttövuoroon.

Toisen erän loppu oli passarilegenda Eskon näytöstä. Kokenut 43- vuotias passari syötti harvinaisesti, keskipelaaja Mikko Suomalaiselle, joka sekoitti kotijoukkueen hyökkäyspelaamista. Tähän ei Hurrikaani ollut valmistautunut, ja hyökkäyspelaaminen puuroutui täysin.

– Meillä on kuitenkin sen verran yhteisiä harjoituksia takana, että tällaisistakin tilanteista pitäisi onnistua hyökkäämään hyvin, Jussi Heino manasi pelin jälkeen.

Kahden ensimmäisen erän aikana kävi selväksi, että Valepan tasoista joukkuetta vastaan pitää aloitussyötön onnistua aivan täydellisesti. Nyt ainoastaan Luka Marttila onnistui kiusaamaan vieraiden vastaanottoa. Heti kun Valepan vastaanotto nousi edes kohtuullisesti, Eskon passipeli oli niin nopeaa ja monipuolista, että Hurrikaani ei torjunnalla päässyt kunnolla hyökkäyksiin kiinni. Koko ottelussa kotijoukkue torjui vain kolme kertaa.

- Europeleissä meillä on ollut kovat paineet ja matkustaminen on vaatinut veronsa. Nyt vielä muutamat loukkaantumiset sotkivat valmistautumista tähän peliin, voittajien Janne Kangaskokko myönsi.

Kangaskokko oli lopputulokseen tyytyväinen, ja erityiskiitokset sai Jiri Hännistä tuurannut yleispelaaja Ville Järnvall. Järnvall pelasi ennakkoluulottomasti ja rohkeasti, keräten kahdeksan pistettä.

Kotijoukkue ei saanut pitkällä erätauolla enää kunnon latausta kolmanteen erään. Joukkueen pelaaminen pysähtyi täysin, ja Valepa pääsi ensin 10-4 johdon, jonka jälkeen erä repesi lopullisesti. Isoin syy tähän oli Hurrikaanin uskon loppuminen. Samoin pelaajien henkilökohtaiset virheet vauhdittivat piste- eron kasvamista kohtuuttoman suureksi. Kun hakkuri Alberto Cavasin (17 p., 4 torjuntaa) ja Sakari Mäkinen (14 p.) laskettelivat ottelun loppuun saakka kovilla tehoilla, ja Hurrikaani jatkoi tuskailua hyökkäyspelin suhteen, päättyi joukkueiden historian 65. kohtaaminen 77 minuutin jälkeen puhtaasti Valepalle.

- Kyllä näitä pelejä haluaa voittaa aina, sen takia fiilis ei kovin hyvä ole, Hurrikaanin parhaana palkittu Marttila (13 p.) surkutteli. 18- vuotias Marttila oli isäntien ylivoimaisesti paras.

Nuori mies uskalsi tehdä niitä samoja asioita, kuin alkukaudellakin.

– VaLePa oli kaikessa hiukan parempi, viimeistä erää ei kannata edes muistella. Ja kahdessa ensimmäisessä erässä se oli myös meitä parempi, Marttila päätti.

Hurrikaanin pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna Turussa TUTO Volleyn vieraana. Valepa on nyt muutama Mestaruusliigan ottelu, ennen 10.11. pelattavaa CEV- cupin peliä Modenaa vastaan.


Hurrikaani-Loimaa - VaLePa

0-3 (21-25, 21-25, 13-25)
Koti: Marttila 13/+8, Ropponen 6/-4, Muukkonen 5/-2
Vieras: Cavasin 17/+9, Mäkinen 14/+6, Järnvall 8/+7
Ässät 2-8, syöttövirheet 12-12, torjunnat 3-9, hyökkäys% 43-60, vastaanotto% 46-53

Joukkueiden MVP:t
Luka Marttila, Hurrikaani
Sakari Mäkinen, VaLePa

PROlibero
Risto Ruohola, VaLePa

Katsojia:

Ottelutilasto

Savo Volley kaatoi toistamiseen Loimun

Savo Volley siirsi lokakuun viimeisen päivän ottelunsa Siilinjärveltä Kiuruvedelle, sillä täsmälleen samaan aikaan KuPS ja HJK ratkoivat jalkapallon Suomen mestaruutta Kuopiossa.

Pelipaikan muutos ei näkynyt ottelun lopputuloksessa, vaan lukemat olivat samat kuin viikko aikaisemmin Raisiossa. Savo Volley voitti ottelun lukemin 3-1 (28-30, 25-22, 25-22, 25-22).

Peli ei ollut kaunista kummallakaan puolella. Kotijoukkueen pelastus oli, että hakkuri Lelu Ojansivu oli vahvassa vedossa ja teki kentän komeimmat pisteet (21/+14). Vastustajan hakkuri Ali Fazli oli nyt kentällä, mutta hän ei päässyt samalle tasolle, millä hän on pelannut aiemmat neljä ottelua.

- Aika vaikea päivä ja koko viikko, puuskahti Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen.

- Haahuilimme kentällä, melkoista sukkasillaan pelaamista oli.

- Jos Lelulla ei olisi ollut tuollainen päivä, olisimme olleet pulassa.

- Onneksi myös Fede (Ivanov) pumppasi virtaa joukkueeseen silloin kun se sitä tarvitsi.

Vastustajan valmentaja Aitor Barreros harmitteli toisen erän kääntymistä kotijoukkueelle. Vieraat johtivat sitä parhaimmillaan jo 17-21, mutta Savo Volleyn loppukiri toi lopulta voiton kotijoukkueelle.

- Vastustaja syötti jälleen kerran erittäin hyvin, tunnusti Barreros.

Ottelutulos merkitsee myös, että mikäli Loimu voittaa marraskuun lopulla Suomen cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa Ettan, etenee Savo Volley Final Four –turnaukseen.

Savo Volley - Raision Loimu
3-1 (28-30, 25-22, 25-22, 25-22)
Koti: Ojansivu 21/+14, Jauhiainen 14/+10, Siltala 11/+2
Vieras: Fazli 19/+3, Smits 18/+3, Pozo Hernandez 14/+4
Ässät, syöttövirheet, torjunnat, hyökkäys%, vastaanotto%

Joukkueiden MVP:t
x
x

PROlibero
x

Katsojia: 712

Ottelutilasto

  Takaisin