Seuraa meitä somessa:

Tuominen jatkaa Vantaa Ducksin päävalmentajana

26.04.2018

Lentopalloilun Mestaruusliigassa kaudella 2017 – 2018 kahdeksanneksi sijoittunut Vantaa Ducks on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Ismo Tuomisen kanssa. Tuominen on Mestaruusliigan kokeneimpia valmentajia.

Hän on viihtynyt erinomaisesti vantaalaiskorsolaisessa seurassa. Seuran taustavoimat talkoolaisia myöten ovat saaneet suitsutusta.

Syksyllä alkava kausi 2018 – 2019 on Tuomisen kolmas kausi vantaalaisen joukkueen peräsimessä.

- Lähden innokkaana tulevaan kauteen. Monessakin mielessä on tulossa mielenkiintoinen kausi. Liigan tulee isolla satsauksella Savo Volley. Kausi tiivistyy, kun joukkueiden määrä putoaa kymmeneen. Seuran puolelta on asetettu kunnianhimoinen tavoite sijoittua runkosarjan jälkeen neljän parhaan joukkoon. Otamme joukkueena yhden stepin eteenpäin. Sekin innostaa.

Tuominen on päävalmentajaurallaan saavuttanut saalistanut Mestaruusliigassa niin kulta-, hopea- kuin pronssimitaleja. Suomen Cupista on vyöllä niin kultaa kuin hopeaa. Tuomisen oikeana ja välillä vasempanakin kätenä jatkaa kakkosvalmentajana Satu Lehto.

Vantaa Ducksin kauden 2018 – 2019 joukkueen kasaaminen on hyvässä vauhdissa. Ankkalauman nimiä julkistamme toukokuussa.

Vantaa Ducksin tiedote

  Takaisin