Seuraa meitä somessa:

VaLePa haki pisteet Rovaniemeltä - TUTO Volleylle pudotuspelipaikka

03.03.2023

VaLePa vahvisti asemaansa miesten runkosarjan ykkösenä 3-0 -vierasvoitollaan perjantain ainoassa liigaottelussa Rovaniemellä. Tappio tiesi samalla Perungan Poikien pudotuspelipaikan karkaamista ja TUTO Volleyn paikan sinne varmistumista. Näin kaikki puolivälieräjoukkueet ovat selvillä.

Santasportilla nähtiin aluksi hyvää meininkiä, kun Perpo ja Valepa iskivät yhteen perjantai-illan ainoassa ottelussa. Valepa aloitti vahvasti viemällä erien alkuja Perpoa paljon paremmin, mutta erien puolivälissä kotijoukkue sai hyvän vaihteen päälle haastamalla sarjaykköstä. Valepan torjunta-puolustus oli hyvää luokkaa ja hyökkäystehotkin olivat kotijoukkuetta paremmat. Perpon ensimmäisen erän herätti henkiin Fredric Gustavssonin syöttövuoron kaksi ässää. Fredric oli vahvassa vedossa ensimmäisessä erässä muutenkin. Erä 25-22 Valepalle.

Olen tyytyväinen siihen, että keskittyminen pysyi kasassa alusta loppuun. Torjunta toimi tänään hyvin. Tasainen esitys meiltä edellisen tappion jäljiltä. Hyökkäys oli meillä vastustajaa parampaa. Rovaniemellä on aina mukava pelata, kommentoi vahvasti myös hyökkäystehoille päässyt Mikko Esko, Valepa

Toinen erä lähti yhtälailla samaan tyyliin Valepan komennossa jopa 10-2 tilanteeseen, kunnes kotijoukkue heräsi taisteluun. Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi valittu Alvi Shurdhi teki syöttöruudussa hyvää jälkeä kuin myös kentälläkin. Toisessa erässä nähtiin myös erikoinen tilanne, jossa vierasjoukkueen Urpo Sivula käväisi vastakkaisella puolella jututtamassa selvästi tuohtuneena kotijoukkueen Alvi Shurdhia. Tästä ei kuitenkaan tullut kuin sanallinen varoitus Valepan hakkurille.

Valepan hyökkäys oli tänään todella vahvaa. Valepa oli jokaisella osa-alueella meitä parempia. Oma peli tuntui alkujännityksen jälkeen ihan hyvältä, kotijoukkueen Tomi Perkiö sanaili

Kolmannessa erässä mentiinkin vierasjoukkueen komennossa hyvin pitkälti. Puoli erää mentiinkin tasaisesti Perpon haastaessa, mutta kotijoukkueen peli hajosi lopulta erän lopussa ja Valepa liiteli voittoon 25-20.

- Tämä oli ensimmäinen peli minulle päävalmentajana. Olen tyytyväinen voittoon. Torjuntapuolustus toimi meillä todella hyvin tänään. Pelaajat noudattivat pelisuunnitelmaa hyvin, ykkösvalmentajan paikkaa tuurannut Ziga Copi tunnelmoi.

- Valepa oli tänään parempi. Tulos 3-0 ei ole yllätys. Meidän pojat taistelivat hyvin loppuun asti. He noudattivat pelisuunnitelmaa. Vastaanotossa epäonnistuimme emmekä päässeet vapaasti rakentamaan hyökkäyspeliä. Valepa oli eri joukkue kuin keskiviikkona TuToa vastaan, kertoi Guntis Atars.


PerPo - VaLePa 0-3
22–25, 19–25, 20–25
Koti:Shurdhi 15/+8, Gustavsson 14/+3, Wetter 6/+4
Vieras:Sivula 15/+3, Ekman 12/+10, Allik 11/+6

Ässät: 8-4
Syöttövirheet: 8-12
Torjunnat: 6-7
Hyökkäys%: 31-48

Joukkueiden MVP:t
Alvi Shurdi, PerPo
Mikko Esko, VaLePa

PROlibero
Eetu Pennanen,VaLePa

Yleisöä: 348

Ottelutilasto

  Takaisin