Seuraa meitä somessa:

VaLePa tasoitti puolivälieräsarjan - muille toinen voitto tilille

25.03.2025

Miesten Mestaruusliigan puolivälierien toiset ottelut pelattiin tiistaina ja kolme joukkuetta nappasi itselleen 2-0 -johdon: Akaa-Volley ja Hurrikaani-Loimaa vieraissa sekä Kokkolan Tiikerit kotonaan. Ainoastaan VaLePa - TUTO Volley -sarjassa ollaan 1-1 -tasatilanteessa, kun VaLePa voitti nyt kotonaan. Kaikki sarjat jatkuvat keskiviikkona samoilla paikkakunnilla, joilla pelattiin tiistaina.

Akaa-Volley nappasi jo toisen voiton KyKy-Betsetistä

Akaa-Volley voitti suoraan kolmessa erässä (16-25, 18-25, 17-25) KyKy-Betsetin Alajärvellä pelatussa ottelussa ja johtaa  ottelusarjaa nyt voitoin 2-0.  Ottelu alkoi poikkeuksellisesti pienellä seremonialla urheiluseura Kyyjärven Kyvyn täyttäessä 80 vuotta. Akaa-Volley muisti päivänsankaria kukkasilla ja päätteeksi kuultiin Maamme-laulu. 

Ensimmäisen erän kaksi ensimmäistä pistettä vei KyKy Markus Cielavsiin syöttövuorolla, mutta Akaa otti pian piikkipaikan. Vaikka erä päättyi lukemiin 16-25, Kyvyltä nähtiin välillä hyviäkin otteita. Akaan Jaylen Jasper oli vaarallinen syöttöruudussa.



Akaa jatkoi vahvoja esityksiään toisessa erässä ja karkasi 8-12-johtoon. Kyvyllä ei ollut riittävästi kapasiteettia päättää hyökkäyksiä riittävillä tehoilla. Erä päättyi Ilja Ivanovin ässäsyöttöön. 

Pitkän tauon jälkeen kentälle asteli asteen taistelutahtoisempi KyKy, mutta Akaan paremmuus kaikilla osa-alueilla ei antanut Kyvylle mahdollisuutta yllätykseen. Kyvyn parhaana palkittiin 12 pistettä tehtaillut hakkuri

Samuel Jurik:

"Akaa oli hyvällä tasolla, ja tuon tasoeron pystyi tänään näkemään. Akaa syötti hyvin, ja meillä oli vaikeuksia omassa vastaanottopelaamisessamme."  



KyKyn päävalmentaja Aapo Rantanen:                                                                      

"Voimme parantaa jokaisella osa-alueella. Prässin alla kun joudumme pelaamaan, niin pieniä lipsahduksia tulee herkemmin. "

Akaa-Volleyn päävalmentaja Olli Kunnari:  

"Tänään meidän syöttö pelasi tosi hyvin. Edellinen peli osoitti, että  KyKy puolustaa parhaimmillaan hyvin ja sitä koetettiin muistaa ja olla kärsivällisiä ja luottaa omaan torjuntapuolustukseen. Tänään pysyi maltti meidän omassa tekemisessä. "

KyKyn ja Akaa-Volleyn välinen ottelusarja jatkuu keskiviikkona 26. päivä Alajärvellä.


Kyky-Betset - Akaa-Volley 0-3
16–25, 18–25, 17–25
Koti:Jurik 12/+4, Cielavs 5/-3, Sauss 5/+1
Vieras:Olivier 17/+15, Jasper 13/+9, Seppänen 8/+3

MVP:t
Samuel Jurik, KyKy
Spencer Olivier, Akaa

Katsojia 354

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ottelusarjan tilanne 2-0 Akaa-Volleylle

Akaa-Volley (1) - KyKy-Betset (8)
KE 26.3. klo 18:30 Alajärvi
LA 29.3. klo 18:30 Akaa
Tarvittaessa
SU 30.3. klo 18:30 Akaa
KE 2.4. klo 18:30 Alajärvi
PE 4.4. klo 18:30 Akaa

Vimmatusti taistellut Hurmos jätettiin yhteen erävoittoon

Hurmos – Hurrikaani 1–3 (22–25, 31–29, 18–25, 21–25)

Joensuussa nähtiin tiistai-iltana värikäs ja erikoislaatuinen lentopallo-ottelu, jossa syöttövirheet nousivat poikkeukselliseen rooliin. Hurrikaani vei lopulta voiton 3–1(22–25, 31–29, 18–25, 21–25), mutta Hurmos taisteli vimmatusti erityisesti toisessa erässä, jossa nähtiin huikea jatkopallokamppailu. Hurrikaanin tehokkaimpana pelaajana loisti Camden Gianni, jonka syöttövuorot horjuttivat Hurmoksen vastaanottoa useaan otteeseen.

Ensimmäinen erä: Giannin syötöt ratkaisevat
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja tunnelma oli katossa, kun molemmat joukkueet taistelivat alusta lähtien. Hurmos pysyi hyvin pelissä mukana ja Niklas Björlin nostatti kotijoukkueen itseluottamusta hyökkäyspisteellään sekä ässäsyötöllään, jonka jälkeen Hurrikaani otti ensimmäisen aikalisän tilanteessa 7–6. Tämä auttoi vierasjoukkuetta, joka siirtyi pian 8–10-johtoon pakottaen puolestaan Hurmoksen aikalisälle.

Erän loppupuolella Hurrikaanin yleispelaaja Camden Gianni otti ratkaisevan roolin ja syötti pitkän ja painostavan putken, joka teki tuhoa Hurmoksen vastaanotolle. Syöttövirheet nousivat kuitenkin molempien joukkueiden ongelmaksi, ja niitä nähtiin läpi ottelun todella paljon. Ensimmäinen erä päättyi Hurrikaanin voittoon 22–25.

Toinen erä: Syöttövirhesuma ja Hurmoksen taisteluvoitto

Toinen erä oli vieläkin tasaisempi kuin ensimmäinen, ja se eteni lähes piste pisteeltä ilman selkeitä eroja joukkueiden välillä. Molemmat joukkueet kamppailivat väsymättä, mutta loppua kohden syöttövirheistä tuli jälleen valtava ongelma.

Ratkaisupalloissa nähtiin peräti kahdeksan syöttövirhettä, joista kuusi tuli putkeen – tilanne, joka varmasti herätti kummankin joukkueen valmennuksessa päänvaivaa. Lopulta Hurmos onnistui kääntämään jatkopallovaiheen edukseen ja vei erän jännittävien vaiheiden jälkeen 31–29.

Kolmas erä: Hurrikaani löytää uuden vaihteen

Kolmas erä alkoi tasaisena, ja Hurmos nappasi johtoaseman 6–4, mikä sai Hurrikaanin valmennuksen käyttämään aikalisän. Tämä herätti vierasjoukkueen, ja vähitellen Hurrikaani alkoi hallita erän kulkua. Keskivaiheilla Hurrikaani repi ratkaisevan kaulan, eikä Hurmos enää pystynyt vastaamaan.

Erän lopussa nähtiin jälleen yksi ottelulle ominainen piirre – päätöspiste tuli Hurmoksen syöttövirheestä. Hurrikaani vei erän selvästi 18–25 ja siirtyi 1–2-johtoon.

Neljäs erä: Hurrikaani vie voiton

Hurrikaani tuli neljänteen erään vahvasti ja sai heti alussa otteen pelistä. Hurmos ei kuitenkaan luovuttanut, ja Niklas Björlinin vaikeat syötöt pitivät kotijoukkueen mukana pelissä. Hurrikaani johti kuitenkin erää lähes koko ajan, vaikka Hurmos pyrki sinnikkäästi kuromaan eroa kiinni.

Loppupuolella Hurmos teki tutun hakkuri-passari -vaihdon, kun Haapoja ja Strengel astuivat kentälle. Tämä toi hetkellisesti uutta energiaa, mutta Hurrikaani piti pintansa ja voitti erän 21–25, varmistaen otteluvoiton lukemin 1–3.

Yhteenveto: Syöttövirheiden ilta

Ottelu jäi historiaan poikkeuksellisen suurena syöttövirhepitoisuutena, ja syötöt nousivat avaintekijäksi voiton ja tappion välillä. Vaikka Hurrikaani teki myös paljon virheitä, se onnistui paremmin hyödyntämään Hurmoksen ongelmat vastaanotossa. Camden Gianni oli ottelun hahmo, ja hänen syöttönsä käänsivät etenkin ensimmäisen erän Hurrikaanin eduksi.

Hurmos taisteli urhoollisesti ja nappasi ansaitun erävoiton, mutta lopulta Hurrikaani osoitti vahvuutensa ja vei tärkeät kolme sarjapistettä mukanaan.

Puolivälieräsarja on nyt Hurrikaanille 2–0. Huomenna puolivälierät jatkuvat Joensuussa, ja luvassa on varmasti tiukka taistelu. 

Karelian Hurmos - Hurrikaani Loimaa 1-3
22–25, 31–29, 18–25, 21–25
Koti:Fernandez 18/+13, Björlin 12/+0, Ezeonu 11/+4
Vieras:Häyrinen 22/+13, Gianni 17/+7, Hollands 10/+3

MVP:t
Karelian Hurmos: Ivan Fernandez
Hurrikaani Loimaa: Nuutti Niinivaara

Katsojia 298

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ottelusarjan tilanne 2-0 Hurrikaanille

Hurrikaani-Loimaa (2) - Karelian Hurmos (7)
KE 26.3. klo 18:30 Joensuu
LA 29.3. klo 17:00 Lomaa
Tarvittaessa
SU 30.3. klo 17:00 Loimaa
KE 2.4. klo 18:30 Joensuu
PE 4.4. klo 18:30 Loimaa

Tiikereille toinen kiinnitys

Kokkolan Tiikerit ja Savo Volley tarjosivat trillerin, kun joukkueet kohtasivat toisessa puolivälierässä. Kokkolassa pelattu ottelu päättyi Tiikereiden 3-1 voittoon. Erät: 25-22, 25-21, 18-25, 30-28.

Nopeana yhteenvetona voisi todeta: Tiikerit hallitsi kahta ensimmäistä erää. Joonas Jokelan tulo kentälle antoi vieraille lisäruiskeen. Savo hallitsi kolmatta erää ja neljäs erä oli erittäin tiukka. Erässä Savolla oli yksi eräpallo. Tiikereiden viides ottelupallo toi ratkaisun.

Ottelusarja nyt Tiikereille 2-0. Kolmas ottelu pelataan keskiviikkona ja samassa paikassa, eli Kokkolan Hollihaassa. Alkamisaika on 18.00.

Avauserässä Tiikerit repi eroa, kun Jere Mäkinen syötti kaksi ässää: 15-11. Tiikerit oli menossa selvään erävoittoon: 24-15, mutta Savo heräsi taistelemaan. Hienoilla torjunnoilla Savo nousi lähelle, 22-24, mutta sitten iski Mäkinen ja erä Tiikereille.

Tiikerit aloitti toisen erän hyvin ja pysyi edellä. Nico Mäki-Valtarin ässällä 15-10. Tommi Siirilän ja Petteri Härkösen torjunnat piti Savon toiveita yllä, 12-15. Tiikerit oli kuitenkin vahvempia ja Malachi Murch iski erän viimeisen pisteen.

Pitkän erätauon jälkeen Savo marssitti kentälle Joonas Jokelan. Vieraat saivat uutta puhtia ja kolmas erä oli lopulta selvää Savon hallintaa. Siirilä iski erän viimeisen pisteen.

Neloserän alkuun nähtiin illan ylivoimaisesti pisin palloralli, jonka päätti Mäki-Valtari, 1-0. Tilanteessa 4-4, lähti Savo pienelle karkumatkalle. Jokela teki kaksi pinnaa ja Jere Tikkala syötti ässän, Savo johti 9-6. Tiikerit paransi ja äänekäs kotiyleisö huusi innoissaan, kun Mäkinen syötti ässän ja tilanne kotijoukkueelle 17-14. Sitten pinnoja tehtiin vuorotahtiin.

Erän loppu oli todella jännittävä. Savo selvitti neljä ottelupalloa, Tiikerit yhden eräpallon. Jokela tasoitti tilanteeksi 28-28, Antti Leppälä löi 29-28 ja erä ja ottelu päättyi vieraiden verkkovirheeseen.



Jiri Srb, Tiikerit:

-Kova peli ja tärkeä voitto, mutta tilanne on vasta 2-0. Tämä pitää nopeasti nollata. Jokelan kentälle tulo herätti vieraat. Lopussa olimme hieman onnekkaampia. Tunnelma oli loistava ja yleisö oli meidän seitsemäs pelaajamme.

Michael Michelau, Savo Volley:

-Meiltä erittäin heikko alku. Jokelan tulo antoi meille energiaa. Kova peli. Tiikerit on hyvä joukkue. Nyt katsellaan videoita. Meillä on paljon parannettavaa. Kokkolassa on aina hyvä tunnelma.

Arttu Keränen, Savo Volley:

-Huono alku. Kaksi erää jatkettiin siitä, mihin Kuopiossa jäimme. Tehtiin itsellemme tukala tilanne. Kolmannesta lähtien näytti, kuin sarja meidän osaltamme vasta alkoi. Nyt syömään ja sitten lepoa. Huomenna on uusi ottelu.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Kaksi erää peli oli hyvin hallussa. Jokelan tulo vaikutti henkisesti Savon peliin. Saivat myös pelaajat tutuille paikoilleen. Tiukassa neloserässä meiltä löytyi kärsivällisyyttä. Keskiviikkona voi taas olla täysin erilainen peli.
 

Tiikerit - Savo Volley 3-1
25–22, 25–21, 18–25, 30–28
Koti:Mäki-Valta 22/+8, Murch 18/+6, Mäkinen 14/+5
Vieras:Michelau 18/+11, Tikkala 15/+7, Siirilä 13/+10

MVP:t
Jiri Srb, Tiikerit 
Tommi Siirilä, Savo

Katsojia 762

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ottelusarjan tilanne 2-0 Tiikereille

Savo Volley (3) - Kokkolan Tiikerit (6) 
KE 26.3. klo 18:00 Kokkola
MA 31.3. klo 18:30 Kuopio
Tarvittaessa
TI 1.4. klo 18:30 Kuopio
TO 3.4. klo 18:30 Kokkola
LA 5.4. klo 17:00 Kuopio

VaLePa tykitti laidasta TUTO Volleyn kumoon

VaLePa oli tehnyt kotiläksynsä hyvin toiseen puolivälieräotteluun. Pienet taktiset muutokset, jujujen puolustaminen ja hyökkäyskisassa VaLePa oli Aaro Nikulan sekä sairaslomalta palanneen Aleksi Muukkosen voimin laitahyökkäystehoissa TUTO Volley kollegoja Jan Heleniusta ja Antti Ropposta terävämpiä.
Puolivälieräsarjan voitot ovat nyt tasan 1-1 ja pelit jatkuvat keskiviikkona Sastamalassa.

VaLePa Sastamala Tampere - TUTO Volley 3-0  (32-30, 25-20, 25-22)

Avauskokoonpanot: 

VaLePa: Aleksi Muukkonen, Miro Leinonen, Matthieu Garcia, William Groffier, Juho Kaunisto, Aaro Nikula, libero Anselmi Ryyppä- Vaihdosta kentälle: Jiri Leinonen

TUTO Volley: Jan Helenius, Roope Keskinen, Antti Ropponen, Lauri Vanhanen,Tommy Carmody, Joel Laakso, liberot Esko Vuorinen, Aatu Kulmala. Vaihdosta kentälle: Janne Pyhäjärvi, Niko Tuusa, Kalle Kattelus

Sähköisen pöytäkirjan korjauksesta aiheutunut poikkeuksellisen pitkä tauko toi kaivattua sähköä avauserän loppuun. Verryttelyksi venyneen tauon jälkeen Tuton hakkuri Antti Ropponen syötti kentän takarajalle ässän, mutta siitä jatkettiin vielä monta tiukkaa pallorallia. Antti Ropponen ja Jan Helenius tehtailivat hyökkäyspisteitä turkulaisille ja Aaro Nikula sekä eräpallon torjunut Aleksi Muukkonen VaLePalle.

VaLePa rynnisti kakkoserään 11-2 johdon. TUTO heräsi kiristäen aloitussyöttöjen vaikeusastetta ja tunnelma tiukkeni Tommy Carmodyn torjuessa Juho Kauniston (19-16). Juho Kaunisto kuittasi torjumalla Antti Ropposen (21-16) ja otteensa uudelleen löytänyt VaLePa otti erän Aaro Nikulan jujulla.



Kolmannessa erässä Tuton hyökkäys jäi vielä vähän enemmän piippuun, tehoero prosenteissa VaLePalle 52-36, ja erityismaininnan ansaitsee liberona pelannut Anselmi Ryyppä useilla puolustuksillaan. Tämän huomioi myös Tuton valmentaja Jani Niskakangas. Eetu Pennasen sairastuttua liberovastuu oli yksin Anselmin harteilla.

- Aivan ilmiömäisiä puolustuksia, nuori mies kesti kiirastulen erinomaisesti.

- Pelin eka erä oli viihdyttävää lentopalloa, molemmat joukkueet puolustivat ja kaivoivat palloja peliin, erässä hyökättiin varmaan sata kertaa (fakta 97 kertaa!).

- Emme me hanskoja tiskiin lyöneet, mutta röyhkeyttä puuttui ja peli jäi tunnepuolella laimeaksi. Katsotaan mitä keksitään huomiseksi, tuumi Jani Niskakangas.

VaLePan valmentaja sai olla tyytyväinen joukkueen tason parannukseen lauantailta.

- Vahvaa  joukkueena tekemistä, keskinäistä luottoa ja mentaalinen tila parempi.

Tuton parhaan palkittiin hakkuri Antti Ropponen, hyökkäystehoissa hän jäi nyt hieman VaLePan Aaro Nikulaa jälkeen.

- Aleksi Muukkonen toi reippautta VaLePan peliin ja nuori libero pystyi vastaamaan huutoon, kehui Ropponen.

Anselmi Ryyppä hoiti 28 vastaanottoa ilman virheitä ja Aleksi Muukkosen hyökkäysteho oli huikea 58 prosenttia. Sairastuvalta palannut Aleksi Muukkonen sai todella lämpimän sisääntulon tositoimiin.

- Hyvä matsi joukkueelta ja itsekin pysyi hengissä. Tosi hienoa suorittamista Anselmilta, lisäsi Muukkonen nuoren liberon kehuja.

VaLePa - TUTO Volley 3-0
32–30, 25–20, 25–22
Koti:Muukkonen 18/+10, Nikula 17/+11, Groffier 11/+4
Vieras:Ropponen 16/+7, Keskinen 9/+6, Helenius 9/+2

MVP:t
VaLePa: Aleksi Muukkonen
TUTO Volley: Antti Ropponen

Katsojia 683

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Ottelusarjan tilanne 1-1

TUTO Volley (4) - VaLePa (5)
KE 26.3. klo 18:30 Sastamala
PE 28.3. klo 18.30 Turku
SU 30.3. klo 18:00 Turku
Tarvittaessa
KE 2.4. klo 18:30 Sastamala
PE 4.4. klo 18:00 Turku

  Takaisin