Seuraa meitä somessa:

Viimeiseen asti väännettiin pudotuspelien asetelmista

11.03.2023

Miesten Mestaruusliigan runkosarjan päätöskierroksella väännettiin etenkin sijoista 3-4 ja 6-7 aivan viimeiseen palloon asti kahdellakin paikakkunnalla. Raision Loimu ja Hurrikaani-Loimaa nappasivat voitoillaan toisensa vastustajaksi puolivälierien avaukseen.

Hurrikaani paketoi runkosarjan kotivoitolla

Hurrikaani- Loimaa – TUTO Volley 3-0 (25-19,25-23,25-18)

Hurrikaani- Loimaan osalta Mestaruusliigan runkosarja päättyi selvään kotivoittoon. Se lähes pahoinpiteli ilman panosta otteluun saapuneen TUTO Volleyn. Kotijoukkueelle ottelussa oli panosta runkosarjan lopullisen sijoituksen osalta, mutta sitäkin tärkeämpää oli saada hyvä ja voittoisa peli alle, ennen pudotuspelejä. Joukkue latautui otteluun hyvin, ja otti ottelun haltuun heti ensimmäisestä pallosta alkaen. Oikeastaan missään vaiheessa ottelua, TUTO Volley ei ollut lähelläkään erävoittoa. Molemmat joukkueet esittivät tehokasta hyökkäyspeliä, mutta vastaavasti torjunta- puolustuspelaaminen jätti toivomisen varaa. Hurrikaani vyörytti hyökkäyksiä 66% ja TUTO 52% tehoilla.

– Kun joukkueiden hyökkäysprosentit on tuota luokkaa, päävalmentajat eivät yleensä ole tyytyväisiä torjunta- puolustuspelaamiseen, Olli Kuoksa paljasti.

Kuoksa ei tukistanut joukkuettaan, vaikka se ei ihan täyteen liekkiin panoksettomassa pelissä syttynyt.

– Toisaalta ymmärrettävää, vaikka ei hyväksyttävää. Kuoksa antoi sapiskaa myös ottelun tuomaristolle, jonka muutamat tuomiot keskeyttivät pelin minuuteiksi.

Jani Niskakankaan joukkue sai pelin jälkeen huokaista helpotuksesta, sillä nyt se esitti sitä lentopalloa, mitä siltä on odotettu. Joukkue on muutaman pelin pelannut hiukan vaatimattomammilla lukemilla, mutta tänään se onnistui jokaisella osa- alueella.

– Saatiin hyvä peli alle, ennen puolivälieriä. Santerilta ( Välimaa ) erinomainen peli, Niskakangas kiitteli.

Ottelussa nähtiin paljon hienoja hyökkäyssuorituksia, mutta ennen kaikkea Muukkonen- Dardzans- akseli oli liekeissä. Dardzans nakutti 17 pistettä ja Muukkonen 20 pistettä. Muutamassa edellisessä pelissä Hurrikaani oli tuskaillut syöttöpelaamisen kanssa, tänään sekin osa- alue onnistui.

Vaikka turkulaiset saapuivat Loimaalle ilman ykköshakkuri Matias Tihumäkeä, miestä tuurannut William Groffier suoriutui ottelusta kiitettävästi.

– Olihan tämä meiltä erilainen ottelu, kun hakkuri puuttui, Groffier paljasti. Groffier saldosi hakkurin tontilta 14 pistettä ja saa ottelusta puhtaat paperit.

Aivan varmasti kotijoukkueen leirissä iloittiin Dardzansin otteista. Mies on lähellä sitä pelikuntoa, missä mies oli ennen pahaa loukkaantumista. Latvialainen myönsi itsekin, että tänään pelaaminen tuntui hyvälle.

– Pari viimeistä viikkoa on tuntunut jo hyvälle, ja pelaaminen alkaa olemaan sillä syksyn tasolla. Itseluottamus on parantunut ja se näkyy tilastoissa, mies mietti.

Hurrikaani Loimaa - TUTO Volley 3-0
25–19, 25–23, 25–18
Koti:Muukkonen 20/+13, Dardzans 17/+10, Haapaniemi 10/+7
Vieras:Groffier 14/+9, Karttunen 10/+5, Keskinen 5/+3

Ässät: 5-4
Syöttövirheet: 15-10
Torjunnat: 6-4
Hyökkäys%: 66-52

Joukkueiden MVP:t
Kristers Darzans, Hurrikaani
William Groffier, TUTO Volley

PROlibero
Peter Vuorinen, Hurrikaani

Yleisöä: 650

Ottelutilasto

Pielavedellä pelattiin pitkän kaavan mukaan

Puolivälierässä Savo Volley saa vastaansa Karelian Hurmoksen

Mestaruusliigan runkosarjan viimeinen ottelu Savo Volleyn ja KyKy-Betsetin välillä oli sarjasijoitusten kannalta merkityksetön. Taistelua ei kuitenkaan puuttunut – Pielaveden yleisölle tarjottiin lentopalloviihdettä koko rahan edestä. Vieraat veivät kaksi ensimmäistä erää, mutta pitkän tauon jälkeen ottelu kääntyi, ja loppulukemiksi kirjattiin 3-2 (22-25, 22-25, 25-18, 25-15, 15-9) -kotivoitto.

Savo Volleyn kannalta tärkeämpi ottelu pelattiin Raisiossa.

Siellä kotijoukkue voitti Karelian Hurmoksen erin 3-2. Tulos merkitsi sitä, että Hurmos sijoittuu sarjassa neljänneksi ja on Savo Volleyn vastustaja viikon kuluttua alkavissa puolivälierissä.

- Kevättä kohti paransimme peliämme, kuten tänäänkin petrasimme huonon alun jälkeen, pohti Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

- Pitkällä erätauolla keskustelimme ja teimme muutoksiakin, ja se auttoi.

Tolvanen ei myöntänyt olevansa iloinen tai pettynyt ensimmäisestä pudotuspelivastustajasta.

- Kovia joukkueita siellä kaikki ovat. Joensuuta vastaan olemme pelanneet monta huonoa erää ja välillä saaneet köniin kunnollakin.

- Siinä meillä on kovasti parantamista. Eipähän ole ainakaan mitään turhia odotuksia.

Tolvanen peluutti hieman tavallisuudesta poikkeavaa kokoonpanoa. Yleispelaajista Michael Michelau katseli peliä kotoaan flunssaisena, ja Andrus Raadik puolestaan lämmitti vaihtopenkkiä.

Vastuuta saivat Tiitus Vuori (13/+2) ja Tapio Toiviainen (21/+16). Kuten numerot kertovat, oli ilta Toiviaisen hienoa näytöstä.

- Tällainen tilanne (ilman panosta pelaaminen) on tietenkin tilanne, missä pääsee nauttimaan, sanoi Toiviainen.

- Enemmän innostaa kuitenkin se, että kevät lähestyy ja tärkeät pelit alkavat.

Passariosastollakin oli vaihtuvuutta, kun Ilja Ivanov pelasi koko ottelun.

Pielaveden poika tuntee entisen kotisalinsa – hän paukutti peräti seitsemän ässäsyöttöä, eikä 28 syötöstä kuin kahdella tullut piste vastustajalle.

Vastustajan valmentaja Eduard Venski harmitteli luonnollisesti omiensa otteen herpaantumista.

- Opimme tästä ainakin sen, että pitää pelata hyvin enemmän kuin kaksi erää, sanoi Venski.

- Meillä on paljon kokeneita pelaajia – kaikkien pitää vain uskoa omaan tekemiseensä.

Vastustajan vahvin oli keskipelaaja Tommi Siirilä – hänkin varsin tutussa salissa. Hän keräsi pisteet 14/+11 ja nappasi viisi tappotorjuntaa.

KyKy-Betset sijoittui runkosarjan viimeiseksi, ja aloittaa karsintapelit Vantaa Ducksia vastaan. Otteluparin häviäjä karsii 1-sarjan voittajan kanssa ensi kauden liigapaikasta.

Savo Volley - Kyky-Betset 3-2
22–25, 22–25, 25–18, 25–15, 15–9
Koti:Toiviainen 13/+11, Lindqvist 11/+2, Ivanov 5/+3
Vieras:Siirilä 9/+9, Keskinen 9/+6, Petrusevic 9/+2

Ässät: 13-5
Syöttövirheet: 19-8
Torjunnat: 11-11
Hyökkäys%: 48-41

Joukkueiden MVP:t
Tapio Toiviainen, Savo Volley
Aivars Petrusevics, KyKy-Betset

PROlibero
Keisuke Matsuo, Savo Volley

Yleisöä: 405

Ottelutilasto

VaLePan tuoreet pelaajat löysivät voitokkaan peli-ilon

Päivien pidentyessä yleisön mielenkiinto lentopallopeleihin kasvaa samaa tahtia valoisuuden kanssa. Kauden viimeisessä runkosarjan pelissä Kokkolan Tiikereitä vastaan oli komeasti paikalla 672 katsojaa. Osa katsojista tuli päivällä pelatusta Teknikum All Stars-turnauksesta. Ottelun lopputuloksella ei ollut VaLepalle merkitystä. VaLePa oli varmistanut runkosarjan voiton jo edellisessä pelissä. Tiikerit olisi pystynyt 3 pisteen voitolla nousemaan sarjataulukossa Hurrikaanin ohi.

VaLePa Sastamala Tampere 3-2 (30-32, 23-25, 26-24, 25-17, 15-13)

Aloituskoonpanot
Laakso, Ekman, Savonsalmi, Leinonen, Bonin, Vuori, Pennanen L
Försti, Leppälä, Rekomaa, Mäkinen, Lahti, Thiessen, Mäkiluoma L

Ottelussa oli erikoista se, että VaLePan miehistössä oli peräti neljä sellaista pelaajaa, jotka ovat saaneet vähemmän peliaikaa kauden aikana. Toisaalta he ovat kuusikkoharjoituksissa saaneet paljon yhteispelikokemusta.

Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet tekivät paljon virheitä, VaLePa antoi vastustajalle omilla virheillä 10 pistettä, Tiikerit 11 pistettä. Molemmilla oli suoria hyökkäysvirheitä 5. Erä eteni kalkkiviivoille piste pisteeltä. VaLePa pääsi kahteen kertaan eräpalloon. Tiikerit pääsi viisi kertaa eräpalloon. Erä ratkesi kahteen Tiikeri-torjuntaan, ensin Rekomaan torjunnalla eräpallon ja erä poikki Leppälän torjunnalla. Tiikereiden Daniel Thiessen pelasi virheettömän erän 8/+8 hyökkäys 64%.

Toinen erä oli selvempää Tiikereiden hallintaa, joukkue pystyi karsimaan turhia virheitä pois ja se jo riittää tasaisessa erässä tuomaan ratkaisevat pisteet. Parhaimmillaan kokkolalaiset johtivat 20-16. VaLePa pääsi kahdella Jacob Ekmanin hyökkäyksellä jo pisteen päähän 22-23. Erän päätti Thiessen hyökkäyksellä.

Kolmannessa erässä VaLePa puolestaan johti selvästi peliä. Joska Förstin syöttövuorolla Jere Mäkisen hyökkäyspisteellä ja torjunnalla Tiikerit nousi tasoihin 23-23. Ja uudestaan Mäkisen hyökkäyksellä 24-24. Mäkisen syöttövirheen jälkeen VaLePa pääsi eräpalloon, jonka Ben-Simon Bonin päätti hyökkäyksellä 26-24.
+VaLePa-Kokkolan Tiikerit 11.3.2023, kuva Hannu Moilanen (16).jpeg

Neljännessä erässä VaLePa sai Tiikereiden hyvin pelanneen hakkurin Thiessenin pihteihin. Severi Savonsalmen syöttövuorolla ensin Ekman torjui hänet ja Jiri Leinonen kahdesti. Leinosen vilpitöntä iloa onnistumisista oli mukava seurata. Mikko Keskisipilä yritti vaihdoilla muuttaa pelirytmiä, mutta pukkipaidat etenivät vääjäämättä erävoittoon.

VaLePa johti viidettä erää jo 12-6 Tino Vuoren torjunnan jälkeen. Tiikerit kiri kintereille pikkuhiljaa Teemu Lahden syöttövuorolla 12-10. Rami Rekomaan torjunnalla 13-11 ja Joska Förstin torjunnalla 13-12. Koko ottelun hyvin pelannut VaLePan hakkuri Tino Vuori päätti ottelun kakkospaikan hyökkäyksellä torjunnan käsistä 15-13.

VaLePan pelissä oli Tino Vuoren ja Jiri Leinosen tehokas pelaaminen. Joel Laakso löysi ottelun edetessä yhä paremmin hyökkääjät. VaLePan torjuntapeli oli hyvää Severi Savonsalmi ja Jacob Ekman molemmat 3 torjuntaa. Eetu Pennanen pelasi jälleen loistavan liberopelin.

Tiikereiden keskipelaaminen oli tehokasta Rami Rekomaa 12/+8 ja Antti Leppälä 13/+6, molemmilla 4 torjuntaa. Thiessen oli tehokkain laitahyökkääjä, mutta tehot putosivat pelin edetessä.

Mikko Keskisipilä:

- VaLePa paransi reippaasti kahden ensimmäisen erän jälkeen ja saivat myös tiputettua meidän hyökkäystehoja. Kaksi ensimmäistä erää hakkuripeli oli hyvää. Tino myös paransi reippaasti pelin edetessä. Nopeasti meidän pitää tämä peli unohtaa ja kääntää katseet tulevaan.

Janne Kangaskokko:

- Kolme viimeistä erää pidettiin kaverin hakkuri alle 10 pisteessä ja tämä auttoi pelaamistamme. Alettiin tekemään omia suorituksia. Playoff -ottelut ovat urheilijan parasta aikaa ja hienoa päästä pelaamaan niitä juhlamatseja.

Jere Mäkinen:

- VaLePa hyökkäsi paljon tehokkaammin kolmessa viimeisessä erässä. Nyt on kyllä takki tyhjä, lähdettiin ajatuksella että tänään voitetaan. Ei muuta kuin päät ylös ja taistelemaan Akaata vastaan.

Joel Laakso:

- Kaksi ensimmäistä erää oli tiukkoja, mutta vähän turhan paljon tuli virheitä niissä. Näissä erissä ei otettu iloa irti, kun olisi ollut aihetta, onnistumiset eivät lähteneet ruokkimaan toisiaan. Lähdettiin nauttimaan pelistä taktisten ohjeiden lisäksi ja iloittiin onnistumisista ja se lähti kantamaan. Kiva on pelata ja kyllä ollaan paljon pelattu tällä kuusikolla treeneissä ja osataan hyvin pelata, kunhan vain muistetaan nauttia pelistä. Innostuneilla mielin mennään kohti Playoffseja, kauden kohokohta ja lähdetään sinne energisin mielin.

VaLePa - Tiikerit 3-2
30–32, 23–25, 26–24, 25–17, 15–13
Koti:Vuori 23/+12, Leinonen 20/+7, Ekman 13/+9
Vieras:Thiessen 20/+11, Lahti 14/+1, Leppälä 13/+6

Ässät: 4-7
Syöttövirheet: 18-16
Torjunnat: 13-15
Hyökkäys%: 42-37

Joukkueiden MVP:t
Joel Laakso, VaLePa
Daniel Thiessen, Tiikerit

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Yleisöä: 672

Ottelutilasto


Loimulle voitto Hurmoksesta ja runkosarjan kolmas sija

Raision Loimu ja Karelian Hurmos iskivät Raisiossa pudotuspelihenkisen hyvätasoisen ottelun runkosarjan päätöskierroksella. Otteluun lähdettäessä ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä, kun sekä joukkueiden keskinäinen sijoitus että tulevat puolivälierävastustajat olivat vielä auki.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Hurmos oli kuskin paikalla, mutta avauserän lopussa Loimu onnistui kampeamaan sen itselleen. Toisessa erässä sama temppu ei onnistunut, vaan se ja kolmas erä menivät vieraille. Ottelun ratkaisu venyi viidenteen erään, mutta suurin jännitys laukesi jo Loimun voittamaan neljänteen erään, kun siitä isännille tullut piste varmisti joukkueiden sijoitukset. Viidennessä erässä nähtiinkin kentällä vaihtopelaajia, jotka saivat arvokkaita peliminuutteja ennen pudotuspelejä.

Loimun hakkuri Joonas Jokela rikkoi ottelun neljännessä erässä 3000 pisteen rajan kotimaan liigakentillä. Aiemmin vastaavaan lukemaan on yltänyt vain 25 miestä.

Otteluisäntä Raision kaupunki valitsi parhaiksi pelaajiksi Loimulta Joaquin Layuksen ja Hurmokselta Mikko Räsäsen. Loimulla palkinnon olisi voinut antaa myös Tomi Saariselle tai Joonas Jokelalle. Ottelun ProLibero oli Loimun Esko Vuorinen.

Mikko Räsänen, Hurmos

- Tosi hyvä vääntö ja laadukasta lentopalloa. Vähän sellaista Play off -palloa. Harmittaa että hävittiin ensimmäinen erä. Ottelun tulos olisi aika erilainen jos olisi voitettu se. Pitäisi vaan ratkoa silloin kun on paikka.

Joonas Jokela, Loimu

- Ihan kiva juttu että meni 3000 pisteen rajapyykki rikki, mutta ei sillä ole nyt merkitystä. Tärkeintä tänään oli, että otetaan kolmas sija ja voitto.

- Alkupuoli aikamoista taapertamista. Ei ehkä olisi ansaittu ekaa erää, mutta tärkeä että otettiin se. Toinen erä oltiin yhtä syöttövuoroa lukuun ottamatta pelin päällä. Peli oli loppua kohti parempaa.

Matti Alatalo, Hurmos

Vääntämistä oli puolin ja toisin. Alussa näkyi hermostuneisuus. Eka erä olisi pitänyt ottaa, mutta ikinä ei kannata - jossitella. Loimu käytti mahdollisuuden mikä annettiin. Meidän syöttö oli ihan ok tänään. Molemmat joukkueet puolusti tosi hyvin. Palloa kaivettiin tosi hyvin peliin. Neljännen erän tärkeys näkyi pelissä.

Mika Rantanen, Loimu

- Me sovittiin kopissa, että tämä on meidän play offien alku ja taistellaan ensin yhdestä pisteestä ja sitten voitosta. Onneksi molemmat tuli tänään. Oltiin sitkeitä ja jaksettiin uskoa.

Raision Loimu - Karelian Hurmos 3-2
28–26, 22–25, 14–25, 25–18, 15–13
Koti:Jokela 23/+15, Layus 12/+10, Saarinen 11/+7
Vieras:Räsänen 21/+9, Häyrinen 18/+6, Marttila 14/+8

Ässät: 4-10
Syöttövirheet: 15-20
Torjunnat: 7-11
Hyökkäys%: 47-42

Joukkueiden MVP:t
Layus, Loimu
Räsänen, Hurmos

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 638

Ottelutilasto

  Takaisin