Liiga

Lentopalloliigoissa kolminkertainen runkosarja

Lentopallon miesten ja naisten Mestaruusliigassa pelataan ensi kaudella kolminkertainen runkosarja. Kausi alkaa 26.-27. syyskuuta.

Lentopalloliigoissa kolminkertainen runkosarja

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Miesten Mestaruusliigaa pelataan sekä miesten EM-kisojen että Euroopan olympiakarsintaturnauksen aikana, samoin kuin niihin kuuluvien valmistautumisjaksojen aikana. EM-kisat ovat 9.-18. lokakuuta ja olympiakarsinnat tammikuussa.

Miesten liigassa ei kuitenkaan ole maajoukkuetoiminnan kanssa päällekkäisiä pelipäiviä kuin vain kaksi tai korkeintaan neljä, jos maajoukkue selviytyy EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon.

Jos liigajoukkueessa on maajoukkuepelaajia, niin maajoukkuetapahtumien aikaiset ottelusiirrot tehdään kyseisen liigaseuran ja liigan toiminnanjohtajan Jussi Jokisen kesken.

Miesten liigan runkosarjan 3. kierros pelataan kauden 2014-2015 3. kierroksen peilikuvana. Naisten 3. kierros pelataan viime kauden sijoitusten pohjalta laaditun kaavion mukaisesti, jossa viisi parasta saa viisi kotiottelua ja viisi huonointa neljä kotiottelua.
Naisten runkosarja päättyy viikolla 10 ja miesten runkosarja viikolla 11. Pudotuspelien osalta on vielä auki pelataanko välierät ja loppuottelut kolmesta vai neljästä voitosta. Liigahallitus päättää sen myöhemmin kuten myös tulevien kausien joukkuemäärät.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga