RÉVVI auttaa viemään suorituksen loppuun asti ja tukee tekemistä valmistautumisesta palautumiseen. Kun peli kovenee ja ratkaisut lähestyvät, lihashuollolla, kehon valmiudella ja palautumisella on merkitystä. Tavoitteena on saada suorituksesta kaikki irti – kentällä ja sen ulkopuolella.
Tutustu RÉVVIn tuotteisiin ja löydä omat suosikkisi viemään suorituksesi uudelle tasolle! Tutustu lisää: revvi.fi

Naisten Kuukauden viilein ratkaisija Iida Pöllänen teki LP Kangasalan paidassa 18,4 pistettä ottelua kohden.
Miesten Kuukauden viilein ratkaisija Nklas Björlin oli johtamassa VaLePaa neljään voittoon neljästä lokakuun ottelusta. Juuri 20 vuotta täyttänyt yleispelaaja teki 20,5 pistettä ottelua kohden ja oli kuukauden ylivoimainen ässäsyöttäjä 13 ässällä noihin otteluihin.
Naisten Kuukauden tähdistöön valittiin pelaajia viidestä eri joukkueesta. LP-Vampula ja LP Viesti sai mukaan kaksi pelaajaa. Ensikertalaisia tähdistössä on peräti viisi: Sanni Siika-aho, Iida Pöllänen, Taylor Humphrey, Sanni Rantanen sekä Anna Syrjälä.
Miehissä edustuksen tähdistöön sai neljän eri joukkueen pelaajia. Kolme pelaajaa on edustettuna Hurrikaanilla ja kaksi VaLePalla. Ensikertalaisia tähsitössä olivat Björlin sekä Teemu Lahti.
Naisten RÉVVI Kuukauden viilein ratkaisija: Iida Pöllänen, LP Kangasala

Naisten lokakuun tähdistö:
Passari: Sanni Siika-aho, Arctic Volley (1)
Hakkuri: Iida Pöllänen, LP Kangasala (1)
Yleispelaaja: Viivi Pyhäjärvi, LP Viesti (2)
Yleispelaaja: Taylor Humphrey, LP-Vampula (1)
Keskipelaaja: Sanni Rantanen, LP-Vampula (1)
Keskipelaaja: Ella Autere, Puijo Wolley (4)
Libero: Anna Syrjälä, LP Viesti (1)
Miesten RÉVVI Kuukauden viiilein ratkaisija: Niklas Björlin, VaLePa
Miesten lokakuun tähdistö:
Passari: Joel Laakso, Hurrikaani-Loimaa (9. kerta tähdistöttä)
Hakkuri: Antti Ropponen, Akaa-Volley (11)
Yleispelaaja: Niklas Björlin, VaLePa (1)
Yleispelaaja: Viktor Viljamaa, Hurrikaani-Loimaa (4)
Keskipelaaja: Tommy Carmody, Raision Loimu (8)
Keskipelaaja: Juho Kaunisto, Hurrikaani-Loimaa (4)
Libero: Teemu Lahti, VaLePa (1)
Teksti: Toni Flink























