Miehet Hurrikaani Loimaa

Troy Gooch on jatkossakin Hurrikaani

Hallitseva Suomen Mestari ja Mestaruusliigan paras libero Troy Gooch ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Syntynyt sopimus on Hurrikaanille valtava helpotus, sillä Goochin tasoista korvaajaa ei välttämättä markkinoilta olisi löytynyt.

Troy Gooch on jatkossakin Hurrikaani

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Amerikkalainen oli ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan suvereeni ja samalla miehen puolustuspelin johtamiskyvyt antoivat koko joukkueella työrauhan vastaanottopelaamisessa.

– Uskon, että jääminen Hurrikaaniin on minulle itselle paras ratkaisu. Koen, että pystyn kehittymään täällä edelleen paremmaksi pelaajaksi. Samalla tykkään pelata Hurrikaanissa, sillä meillä oli viime keväänä aivan mahtava fiilis hallissa fanien ansiosta. Koko Loimaa hengittää lentopalloa ja olemme kuin yhtä isoa perhettä, Gooch perustelee.

Gooch viettää kesän kotimaassaan ja harjoittelee Yhdysvaltojen maajoukkueen mukana.
Tällä hetkellä Hurrikaanilla on sopimukset Eetu Häyrisen, Väinö Rahkon ja Aatu Kukkosen kanssa. Sen lisäksi Matt West palaa takaisin Hurrikaanin passariosastolle muutaman vuoden tauon jälkeen.

-HurrikaaniMedia-

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Nurmesniemi tekee paluun Akaaseen – Köykkä purki sopimuksensa 19.9.2026 Miehet Kameyama ja Aronen kauden liigapelaajat 18.9.2026 Naiset Rojas ei tulekkaan Loimuun – uusi vahvistus haussa 10.9.2026 Miehet