Naiset JymyVolley

Sara Niemi palaa JymyVolleyn riveihin – Bajnokovan kausi ohi

Vielä viime kaudella JymyVolleyssa keskitorjujana pelannut 29-vuotias Sara Niemi pukee pelipaidan ylleen ja tulee täydentämään joukkuetta loppukauden ajaksi. JymyVolleyn tiimi jäi yhden keskipelaajan varaan Michaela Bajnokovan loukattua polvensa kotiottelussa LP Kangasalaa vastaan.

Sara Niemi palaa JymyVolleyn riveihin – Bajnokovan kausi ohi

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

– Liigakentille paluu tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun joukkueen toinen keskitorjuja loukkaantui, ja tarvittiin pelaaja nopealla aikataululla. Tuovisen Jukka soitteli ja pyysi treeneihin mukaan, Niemi kertoo.

Nurmon Jymyn oma kasvatti Niemi ei jättänyt kenttiä kokonaan viime keväänä, vaan on pelannut koko kauden 2-sarjaa Nurmon Jymyn joukkueessa. Liigaa 178-senttinen Niemi ehti pelata viisi kautta, joista yhden Rovaniemellä.

– Tulen auttamaan joukkuetta niin paljon kuin voin. Katsotaan, mihin asti se riittää. Toivottavasti omasta kokemuksesta ja läsnäolosta on lisähyötyä joukkueelle, minut on otettu hyvin vastaan. On ollut kiva palata liigatreeneihin, hän sanoo.

Polveensa nivelsidevamman edellisessä kotiottelussa saanutta Bajnokovaa ei nähdä kentällä enää tämän kevään aikana.

– Joukkueella on hyvä henki ja suuri nälkä voittaa tulevat pelit, hän toteaa.

Joukkueen keskipelaajina jatkavat Emilia Tyynismaa ja Deja Robinson.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Kameyama ja Aronen kauden liigapelaajat 18.9.2026 Naiset ArVon viimeinen palanen tuli Yhdysvalloista 9.9.2026 Naiset Tuuli Tuominen tekee paluun LP Viestiin 9.9.2026 Naiset