Liiga

Ankudovich ja Häyrinen Sammon miehiä

Sammon pelaajarosteri täydentyi vielä kahdella miehellä, kun Andrei Ankudovich teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen ja toiseksi hakkuriksi saapuu Eetu Häyrinen niin ikään vuoden sopimuksella.

Ankudovich ja Häyrinen Sammon miehiä

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

22-vuotias Häyrinen pelasi junnuvuodet yleispelaajana Keski-savon alueella ja nousi liigaan, Saimaa Volleyn miehistöön jo 18 vuoden iässä, jolloin siirtyi myös hakkurin tontille. Saimaassa kului kolme kautta ja viimeisimmän vuoden hän pelasi Enonkosken Pyrinnössä 1-sarjaa.

– Mahdollisuus olisi ollut myös jatkaa tuolloin Saimaassa, mutta halusin saada enemmän vastuuta ja valitsin siksi Enonkosken. Valinta oli varmasti oikea, sain paljon peliaikaa ja passeja, joten pääsin kehittämään itseäni pelaamalla. Varkaudessa siviilityötä tehnyt Häyrinen jättää nyt työt toistaiseksi sivuun ja keskittyy lentopalloon kokopäivätoimisesti.

– Olen pienestä pitäen haaveillut pelaavani joskus Sammossa. Olen kuullut seurasta ja valmentajasta pelkkää hyvää ja nyt kun Sampo tarjosi mahdollisuutta päästä yhteistyöhön Jukka Tuovisen kanssa, oli valinta hyvin helppo. Ammattimainen harjoittelu ja olosuhteet, sekä selkeät menestystavoitteet motivoivat painamaan täysillä töitä. Lisäksi ympärillä on paljon tuttuja pelimiehiä, joten sehän oli kuin kotiinsa tulisi.


Ankudovich aloittaa Sammossa jo kolmannen kautensa. ”Kuda” on teknisesti taitavana ja erittäin ulottuvana pelaajana monikäyttöinen vahvistus ja kotiutuu helposti niin yleispelaajan, hakkurin kuin keskitorjujankin tontille. Pituutta löytyy 205cm ja 37 vuoden ikään on kokemusta karttunut kovistakin peleistä.


Sammolla on nyt kasassa 12 pelaajan rinki, jossa on kaksi ulkomaalaispelaajaa. Ulkomaalaiskiintiössä on vielä yksi paikka käyttämättä ja myös kotimaan markkinoita seurataan vielä tarkasti, mikäli tulee tarvetta reagoida. Joukkueharjoittelu alkaa koko joukkueen voimin elokuussa.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga