Naiset

Hämeenlinnan Lentopallokerholle kokenut serbialainen yleispelaaja

Hämeenlinnan Lentopallokerhon joukkue sai juuri Teknikum Finnish Cupin välierän alla lisää tulivoimaa, kun seura teki loppukauden mittaisen sopimuksen serbialaisen yleispelaajan Natasa Sevarikan kanssa.

Hämeenlinnan Lentopallokerholle kokenut serbialainen yleispelaaja

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Ensi viikolla 34 vuotta täyttävä Sevarika on kokenut lentopalloilija, joka on pelannut monessa eurooppalaisessa huippusarjassa. Hänen ansioluettelossaan ovat kaudet esimerkiksi Italiassa, Venäjällä, Isrealissa, Espanjassa ja Ranskassa. Alkukauden 186-senttinen pelaaja on edustanut kotimaansa belgradilaisseuraa Parzinan Soccerbetiä.

– Saavuin tiistaina todella myöhään, ja minulla oli myös vähän hankaluuksia matkustaessani tänne. Nyt olen onnellinen, että olen täällä ja pääsen mukaan harjoituksiin, Sevarika sanoi.

Sevarika on valmis pelaamaan jo lauantaina, kun Lentiskerho kohtaa kello 12 alkavassa ottelussa Pölkky Kuusamon.

– Minulle on aina ihan sama, onko kyseessä välierä tai loppuottelu tai mikä tahansa muu ottelu. Me elämme ja teemme töitä pelejä varten. Mielessäni on vain se ja keskityn vain siihen asiaan, että miten voimme voittaa ottelun. Toivottavasti voimme yllättää vastustajaamme jollain tavoilla, mutta teemme joka tapauksessa kaikkemme voittaaksemme, Sevarika lupaa Lentopallokerhon kannattajille.

Yleispelaajalle tärkeät osa-alueet ovat serbialaisella hyvin hallussa.

– Minulla on vahva hyökkäys, mutta ehkä sanoisin olevani vielä enemmän vastaanottaja, hän arvioi.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset