Naiset JymyVolley

Hilkka Hujanen Nurmon Jymyyn yleispelaajaksi

Nurmon Jymy on allekirjoittanut pelaajasopimuksen savonlinnalaislähtöisen Hilkka ”Hilu” Hujasen kanssa. 178-senttinen Hujanen tulee joukkueeseen yleispelaajaksi.

Hilkka Hujanen Nurmon Jymyyn yleispelaajaksi

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Keväällä Kuortaneen lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut 20-vuotias Hujanen pelasi edellisen kauden liigaa LP Vampulan riveissä Huittisissa. Hän on kuulunut nuorten maajoukkueeseen, ja keväällä hänet valittiin myös naisten maajoukkueeseen. Joukkuetta valmentava Tapio Kangasniemi kuvasi Lauttakylä-lehdessä Hujasta nuoreksi, nälkäiseksi ja kehittyväksi pelaajaksi.

– Henkilökohtainen tavoitteeni on olla joka päivä vähän parempi. Ensi kaudella pyrin kehittymään jokaisella osa-alueella sekä kasvamaan pelaajana, Hujanen sanoo.

Nurmon Jymy on Hujaselle tuttu seura, sillä hän on pelannut Jymyn paidassa sekä B- että A-ikäisenä.

– Huomasin, miten hyvin asiat täällä hoituvat. Minut on otettu lämpimästi vastaan, ja pelaajista todellakin välitetään, Hujanen kiittelee.
Yhdeksi syyksi Nurmon Jymyn valintaan Hujanen nostaa ammattimaisen fysiikkaharjoittelun.

– Uskon, että Teemu Rauhalalla on paljon annettavaa sekä joukkueelle että myös pelaajille yksilöinä. Minulla on hyvinkin odottavat fiilikset ensi kaudesta.

Hujanen on tuore ylioppilas, eikä hänellä ole tässä vaiheessa jatkosuunnitelmia opinnoille.

– Pidän välivuoden ja annan panokseni täysin lentopallolle, hän lupaa.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset