Liiga

Horner ja Jokela Mestaruusliigan marraskuun pelaajat

LiigaPlokin passari Suzanne Horner ja ETTA.n hakkuri Joonas Jokela on valittu marraskuun kuukauden pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa. Molemmille valinta on uran ensimmäinen.

Horner ja Jokela Mestaruusliigan marraskuun pelaajat

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

18-vuotias hakkuri Joonas Jokela esiintyi edukseen marraskuun kahdeksassa liigaottelussa, joista kärkipaikalla oleva ETTA voitti viisi. Jokela teki marraskuun peleihin 22,7 pistettä ottelua kohden.

– Joonas on kypsä ihminen ja pelaaja ikäisekseen. Urheilulliset valmiudet hänellä on edetä mihin vain. Muutama vuosi silti vielä menee, että voimme odottaa häneltä kansainvälistä läpimurtoa. Hän on ETTA:an erittäin sopiva mies myös asenteltaan ja käytöstavoiltaan, ETTA:n päävalmentaja Olli Kuoksa kuvailee Jokelaa.

Ensimmäistä kauttaan kotimaansa ulkopuolella pelaava Suzanne Horner, 22, puolestaan johti passarina LiigaPlokin neljään voittoon marraskuun viidestä ottelusta. Taitava pelintekijä on todellakin joukkueen pelin sielu kentällä.

– Suzannen valinta passariksimme on osoittautunut osuvaksi. Hän on passarina luova ja rohkea sekä uskaltaa tehdä omia päätöksiä ja on pelinjohtajana aivan huippuluokkaa. Hänellä on kova halu tulla huippupassariksi ja siksi haluaa tehdä töitä sen eteen täysillä joka päivä, kehuu passariaan LiigaPlokin päävalmentaja Jukka Koskinen.

Naisten tähdistössä nähtiin kolmenensikertalaista: Hornerin lisäksi, LP Viestin hakkuri Kertu Laak sekä Pölkky Kuusamon Essi Helminen. Keskipelaajille, HPK:n Daniela Öhmanille ja LP Viestin Anna Czakanille valinta oli uran toinen ja toiseksi yleispelaajaksi valitulle Pölkky Kuusamon Olena Prokopenkolle uran kolmas. Kukaan pelaajista ei ollut mukana kuukauden ensimmäisessä tähdistössä lokakuussa.

Miesten tähdistössä oli kolme ensikertalaista: Jokelan lisäksi Team Lakkapään kanadalaispassari Joshua McKay ja saman seuran yhdysvaltalaislibero Gabriel Domencus. Muut valitut olivat Lakkapään keskipelaaja Robert Walsh, Loimun keskipelaaja Tuomas Koppanen, ETTA: n yleispelaaja Eetu Pennanen sekä Loimun yleispelaaja Ossi Rumpunen. Valituista vain Pennanen oli mukana myös kauden ensimmäisessä tähdistössä.

Kuukauden tähdistöt on valittu kaudesta 2009-2010 ja kuukauden pelaajat kaudesta 2003-2004 lähtien.

Naisten marraskuun tähdistö 2017
Passari: Suzanne Horner, LiigaPloki (1. valinta tähdistöön)
Hakkuri: Kertu Laak, LP Viesti (1)
Yleispelaaja: Olena Prokopenko, Pölkky Kuusamo (3)
Yleispelaaja: Essi Helminen, Pölkky Kuusamo (1)
Keskipelaaja: Anna Czakan, LP Viesti (2)
Keskipelaaja: Daniela Öhman, HPK (2)
Libero: Saana Koljonen, HPK (4)

Miesten marraskuun tähdistö 2017
Passari: Joshua McKay, Team Lakkapää (1. valinta tähdistöön)
Hakkuri: Joonas Jokela, ETTA (1)
Yleispelaaja: Eetu Pennanen, ETTA (4)
Yleispelaaja: Ossi Rumpunen, Raision Loimu (5)
Keskipelaaja: Tuomas Koppanen, Raision Loimu (3)
Keskipelaaja: Robert Walsh, Team Lakkapää (2)
Libero: Gabriel Domencus, Team Lakkapää (1)

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga