Miehet Savo Volley

Huippupassari Kevin Rodriguez jatkaa Savo Volleyssa

Viime kauden puolivälissä Savo Volleyn riveihin tullut passari Kevin Rodriguez, 29, päätti jatkaa uraansa savolaismaisemissa. Uusi sopimus on yksivuotinen.

Lauri Lehtonen siirtyy Savo Volleyn paitaan

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

– Hienoa, kun Puerto Ricon taisteleva taikuri päätti jäädä Savoon, iloitsee Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

– Kevin on lentopalloilijaksi hieman lyhyt, mutta urheilijana ja persoonana hän on sitäkin suurempi.

– Halusimme ehdottomasti pitää hänet meillä.

Rodriguez on passariksi varsin monipuolinen pelaaja.

Viime kaudella hän pelasi runkosarjassa 13 ottelua. Niissä hän napsi viisi ässäsyöttöä, yhdeksän torjuntapistettä ja yhdeksän hyökkäyspistettä. Hän hyökkäsi toisesta kosketuksesta yhteensä 23 kertaa, ja vain kerran hyökkäys päättyi virheeseen.

Rodriguezin perustelu Savoon jäämiselle on yksinkertainen.

– Haluan voittaa Suomen mestaruuden. Olen sen joukkueelle velkaa, sanoo Rodriguez.

– Olen innoissani, kun Savo Volley on rakentamassa upeaa joukkuetta.

Savo Volleyn passarit tulevalla kaudella ovat siis Rodriguez ja Arttu Lehtimäki.

– Passaritilanne on nyt kokonaisuudessa hyvä, ja uskon, että Arttu ja Kevin pystyvät yhdessä työskentelemään hyvin joukkueen eteen, sanoo valmentaja Tolvanen.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet